Viisauden kirja

Viisauden kirja eli Salomon viisaus (m.kreik. Σοφία Σαλoμῶντος, Sofia Salomōntos) on deuterokanonisiin kirjoihin eli Vanhan testamentin apokryfikirjoihin kuuluva kirja, joka on mukana Septuagintassa sekä katolisessa ja ortodoksisessa Raamatussa. Se ei kuulu juutalaiseen Raamattuun Tanakiin eikä varsinaiseen protestanttisten Raamattujen kaanoniin.

Viisauden kirja
Σοφία Σαλoμῶντος
Raamattu
Vanha testamentti
Deuterokanoniset kirjat
Viisauden kirjan alku, Codex Gigas, 1200-luku.

Viisauden kirjan alku, Codex Gigas, 1200-luku.
Synty ja käyttö
Kirjoittaja (perint.) Pseudo-Salomo
Ajoitus n. 200–50 eaa.
Käyttäjä katolinen kirkko
ortodoksinen kirkko
Teksti
Genre viisauskirjallisuus
Alkukieli heprea
(muinaiskreikka)
Alkuperä Septuaginta
Lyhenne Viis.
Katso myösLuettelo Raamatun kirjoista

Historia

Viisauden kirjasta ei ole säilynyt hepreankielisiä kopioita, ainoastaan Septuagintassa oleva kreikankielinen teksti, joka edustaa Septuagintan klassisinta kreikkaa. Vaikka kirjan kirjoittaja esittää olevansa Salomo, monet tutkijat katsovat kirjan kielen ja ajatusten olevan hellenististä alkuperää, ja kirjoittajan, jota yleensä kutsutaan Pseudo-Salomoksi, tämän vuoksi olevan Aleksandrian juutalaisia. Kirja ajoitetaan yleensä ensimmäiselle tai toiselle vuosisadalle eaa.

Sisältö

Viisauden kirja voidaan luokitella sisältönsä puolesta viisauskirjallisuuteen, joita edustavat Vanhassa testamentissa Sananlaskujen ja Saarnaajan kirja sekä apokryfeissä Jesus Sirakin kirja. Viisauden kirjan kirjoittaja sanoo olevansa Israelin kuningas. (luvut 7-9) Kirjan yhdeksännen luvun kuvaus sopii kuningas Salomoon, joka pyysi Jumalalta viisautta ja ymmärrystä Israelin kansan tuomitsemisessa. (vrt. 1. Kun. 3) Viisauden kirjassa korostetaan viisauden ja ymmärryksen arvoa yli maallisten aarteiden. (7:7-11) Myös Sananlaskujen kirjassa korostetaan Jumalalta saatua viisautta ja ymmärrystä katoavaista kultaa ja hopeaa arvokkaammaksi. (Snl. 4:4-11; 8:11)

Viisauden kirjassa on paljon yhtymäkohtia Raamatun kirjoituksiin. Siellä mainitaan luominen (7:1ss.), vedenpaisumus ja kansojen hajaantuminen Baabelista maan ääriin vedenpaisumuksen jälkeen, "kansojen isä" Aabraham ja hänen uskonsa lujuus hänen poikansa Iisakin uhraamisen edessä (10:4-5), Sodoman ja Gomorran ja muiden Jordanin lakeuden kaupunkien tuho (10:6-7), Joosefin ihmeellinen pelastuminen veljiensä vihalta (10:10-14), Israelin kansan pako Egyptistä ja lain antaminen Moosekselle (10:15-11:26 ja luvut 16-19), pakanakansojen kukistuminen luvatussa maassa (luku 12), jne.

Kirjassa tuomitaan Jumalan Raamatussa antamien lakien mukaisesti pakanoiden tapa tehdä jumalankuvia ja palvoa niitä. (luvut 13-14) Pakanoiden pitäisi tuntea Jumala, kun he tarkkailevat hänen luomaansa maailmaa. (vrt. Room. 1:18ss.) Mutta vaikka pakanat palvelevat epäjumalia, tahtoo Jumala olla armollinen heitäkin kohtaan, sillä myös he ovat Jumalan tekoa: maan savesta Jumala on kaikki ihmiset tehnyt ensimmäisestä Adamista alkaen. (7:1; luku 15) On kuitenkin ihmisen omalla vastuulla, ottaako hän vaarin siitä viisaudesta ja niistä sanoista, jotka Jumala on antanut ihmisten tietoon luomistöiden ja omantunnon todistuksen sekä ihmisen sisäisen oikeudentajun kautta.

Epäuskoisia ja epähurskaita ihmisiä kuvataan Viisauden kirjassa samalla tavalla kuin Psalmeissa: he vainoavat ja pilkkaavat vanhurskaita Jumalaan turvaavia ihmisiä, mutta joutuvat lopulta häpeään Jumalan rangaistessa heitä. (2. luku, vrt. Psalmi 10) Jumalattomia ei auta se, että he eivät usko kuolleiden ylösnousemukseen ja sitä seuraavaan tuomioon. He elävät joka päivä kuin viimeistä päivää, syövät ja juovat, mutta vanhurskas tuomio on kohtaava jokaista ihmistä ylösnousemuksen jälkeen. (vrt. 1Kor. 15:12-34) Myös Saarnaajan kirjan lopussa sanotaan, että kaikki ihmiset joutuvat tuomiolle kuoleman jälkeen: salaisimmatkin teot tuomitaan Jumalan edessä. (Saarn. 12:13-14) Salomon viisauden kirja ja Saarnaajan kirja kuvaavat siten samalla tavalla ihmisen kohtaloa kuoleman jälkeen.

Viisauden kirjassa mainitaan jumalattomia kohtaava tuomio ja se, että vanhurskaat ovat heitä tuomitsemassa. (4:16-20; 5. luku) Tässä on yhtymäkohta Uuden testamentin profetioihin vanhurskaiden ylösnousemuksesta ja jumalattomien ihmisten kohtaamasta tuomiosta. (Ilm. 5:10; luvut 19-20) Vanhurskaat saavat elää iankaikkisesti, mutta jumalattomat surmataan ja tuhotaan lopullisesti, niin että heistä ei jää muistoakaan jäljelle. Kirjan kirjoittaja uskoi saavuttavansa kuolemattomuuden viisauden ja Jumalan pelon avulla, mikä pitää yhtä Raamatun muun ilmoituksen ja iankaikkisen elämän toivon kanssa. (3:4-8; 5:15-16; 8:13) Jumalalla on vallassaan elämä ja kuolema, niin että hän voi herättää kuolleet eloon ja antaa heille ikuisen onnen luonaan. (16:13-14)

Filosofiset vaikutteet

Viisauden kirja on saattanut saada vaikutteita keskiplatonismista ja sen perustana olevasta muusta kreikkalaisesta filosofiasta. Osa kirjan uskonnollisista ja eettisistä ajatuksista on linjassa kreikkalais-roomalaisen stoalaisuuden kanssa. Kirjassa esiintyvät muun muassa neljä stoalaista ideaalia, jotka on lainattu Platonilta. Jakeet 8:2-18 muistuttavat Herakleen puhetta hyveestä Ksenofonin Muistelmissa (II.1).

Kirjallisuutta

  • ”Viisauden kirja”, Vanhan testamentin apokryfikirjat. Toimituskunta: Juhani Pihkala ym. 2. korjattu painos (1. painos 2009). Helsinki: Kirjapaja, 2010. ISBN 978-951-607-780-5.

Aiheesta muualla

  • Finbible Apokryfikirjojen käännökset vuosilta 1642, 1776 ja 1938 erikseen ja rinnakkain sekä muita suomalaisia raamatunkäännöksiä
  • Gigot, Francis: Book of Wisdom Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
Apokryfiset kirjat

Apokryfiset kirjat eli apokryfikirjat tai apokryfit ovat juutalaisia tai alkukristillisiä kirjoituksia, jotka on jätetty kaanonin eli ohjeellisen tekstikokoelman ulkopuolelle. Juutalaisuudessa kanonisoitu tekstikokoelma on heprealainen raamattu Tanak ja kristinuskossa Raamattu. Apokryfisiä kirjoja on eri tekstikokoelmissa vaihtelevasti eri aikoina ja eri kirkkokunnissa. Apokryfinen (m.kreik. ἀπόκρυφος, apokryfos) tarkoittaa ”kätketty”. Nimitys juontuu siitä, ettei apokryfisiä kirjoja yleensä luettu kristillisissä jumalanpalveluksissa, vaikka ne olivat saatavilla.

Juutalaisuudessa apokryfisiä ovat kaikki tekstit, jotka eivät kuulu Tanakiin. Kristinuskon apokryfikirjoista puhuttaessa Vanhan ja Uuden testamentin apokryfikirjojen välillä on tehtävä selvä ero. Vanhan testamentin apokryfikirjat eli niin kutsutut deuterokanoniset kirjat ovat osa Raamattua, tosin varsinkaan protestanttisessa kristillisyydessä niitä ei tunnusteta muiden Raamatun kirjojen arvoisiksi. Sen sijaan Uuden testamentin apokryfeillä ei milloinkaan ole ollut tunnustettua asemaa kristinuskon piirissä, eivätkä ne ole koskaan kuuluneet minkäänkieliseen Raamattuun.

Katolinen kirkko nimittää apokryfisiksi pelkästään Raamatun kaanonin ulkopuolisia kirjoja. Niitä kirjoja, jotka kuuluvat kristilliseen Raamattuun, se nimittää deuterokanonisiksi kirjoiksi.

Deuterokanoniset kirjat

Deuterokanoniset kirjat eli apokryfikirjat ovat katolisen ja ortodoksisen kirkon käyttämään Raamattuun kuuluvia Vanhan testamentin kirjoja, jotka eivät ole mukana heprealaisessa Raamatussa Tanakissa. Kirjat kuuluvat myös protestanttiseen Raamattuun, vaikkakin ne yleensä julkaistaan erillisinä. Nimitys deuterokanoniset kirjat (”toiseen kaanoniin kuuluvat kirjat”) on käytössä katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa, ja viittaa siihen, että kirjat luetaan näissä kirkoissa Raamatun kaanoniin kuuluviksi, vaikkakaan ei välttämättä samassa merkityksessä kuin varsinaisen kaanonin kirjat (nk. protokanoniset kirjat). Protestanttisessa perinteessä deuterokanonisista kirjoista käytetään nimitystä apokryfikirjat (sanasta ἀπόκρυφος, apokryfos, ”kätketty”), mikä viittaa siihen, ettei kirjoja käytetä samassa määrin kuin muita Raamatun kirjoja. Eri kirkkokunnilla on eri näkemys siitä, mitkä kirjat luetaan kanonisiksi deuterokanonisessa mielessä.

Deuterokanoniset kirjat täydentävät muita Vanhan testamentin tekstejä. Kirjat ovat osa laajempaa Vanhan testamentin apokryfistä kirjallisuutta eli kirjoja, jota ei lueta mukaan Raamattuun kaikissa tai missään sen versioissa. Deuterokanoniset kirjat kuitenkin eroavat muista apokryfisistä kirjoista siinä, että ne ovat usein osa Raamattua ja niillä on kirkossa tunnustettu ja vakiintunut asema (ne kuuluvat myös mm. nykyiseen viralliseen suomenkieliseen raamatunkäännökseen, joskin ne puuttuvat useimmista suomenkielisistä Raamatun painoksista), vaikkakaan niitä ei historiansa perusteella aina lueta saman arvoisiksi muiden Vanhan testamentin kirjojen kanssa. Apokryfisiin kirjoihin yleisesti kuuluu lisäksi paljon muita juutalaisia, varhaiskristillisiä yms. kirjoja, joilla ei ole samanlaista asemaa, ja joita ei ole koskaan luettu Raamattuun sen missään versioissa (katso: luettelo apokryfisistä kirjoista).Deuterokanonisiin kirjoihin sisältyy viisauskirjallisuutta, historiankirjoitusta, runoutta, rukouksia, saarnoja ja kertovaa kirjallisuutta. Tunnustetuimmat tekstit ovat Tobitin kirja, Juditin kirja, Ensimmäinen ja Toinen makkabilaiskirja, Viisauden kirja, Sirakin kirja ja Barukin kirja. Lisäksi kirjoihin kuuluu muun muassa lisäyksiä kanonisiin Esterin ja Danielin kirjoihin.

Mirkka Lappalainen

Mirkka Marjaana Lappalainen (s. 26. marraskuuta 1975 Helsinki) on suomalainen filosofian tohtori ja historiantutkija. Hän on työskennellyt Suomen ja Pohjoismaiden historian yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa vuodesta 2014.Lappalainen kirjoitti ylioppilaaksi Kallion lukiosta vuonna 1994. Hän valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1998 ja lisensiaatiksi 2001. Tohtoriksi Lappalainen väitteli vuonna 2005 väitöskirjalla Suku, valta, suurvalta, joka käsittelee Creutzin aatelissuvun vaiheita suurvalta-ajan Ruotsissa. Hän oli Suomen ja Pohjoismaiden historian assistentti 2001–2009 ja tutkijatohtori 2009–2014.Lappalainen on kirjoittanut useita palkittuja historia-aiheisia tietokirjoja. Hän sai Vuoden tiedekirja -palkinnon teoksestaan Maailman painavin raha (2006). Lappalaisen nuijasotaa käsittelevä teos Susimessu (2009) palkittiin Lauri Jäntin palkinnolla. Kirja valittiin myös Vuoden historiateokseksi. Lappalaisen teos Jumalan vihan ruoska (2013) sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon syksyllä 2013. Teos Pohjolan leijona: Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611–1632 voitti vuoden 2014 Tieto-Finlandian sekä Vuoden tiedekirja -palkinnon. Huhtikuussa 2016 Lappalainen valittiin Vuoden dosentiksi.

Muratorin kaanon

Muratorin kaanon (lat. Canon Muratorianus) eli Muratorin fragmentti (lat. Fragmentum Muratorianum) on varhaisin tunnettu luettelo Uuden testamentin kirjoista eli varhaisin Uuden testamentin kirjojen kaanon. Se on 600-luvulta peräisin oleva latinankielisen käsikirjoituksen katkelma, josta puuttuu alku ja loppu. Sen on päätelty olevan käännös kreikankielisestä kirjoituksesta noin vuodelta 170.

Katkelma luettelee kaikki teokset, jotka on hyväksytty Uuden testamentin kirjojen kaanoniin niissä kirkoissa tai seurakunnissa, jotka sen kirjoittaja tunsi. Kaanon on hieman suppeampi kuin nykyinen Uuden testamentin kirjojen kokoelma, mutta mainitsee myös kirjoja, joita Uusi testamentti ei nykyään sisällä. Kaanon ei mainitse Heprealaiskirjettä, Jaakobin kirjettä, eikä Pietarin kirjeitä.

Katkelman löysi Milanon Biblioteca Ambrosianasta isä Ludovico Antonio Muratori (1672–1750), aikansa tunnetuin italialainen historioitsija. Hän julkaisi katkelman vuonna 1740, ja se on nimetty hänen mukaansa.

Alkuperäinen teksti on ajoitettu noin vuoteen 170, koska sen kirjoittaja viittaa paavi Pius I:een (paavina 142–157) juuri eläneenä:

»Mutta Hermas kirjoitti Hermaan paimenen juuri äskettäin, meidän aikanamme, Rooman kaupungissa, kun piispa Pius, hänen veljensä, oli Rooman kaupungin kirkon virassa. Ja siksi sitä pitäisi lukea; mutta sitä ei voida lukea julkisesti ihmisille kirkossa luettuna profeettojen joukkoon, sillä heidän lukunsa on täynnä, eikä apostolien joukkoon, sillä se on syntynyt heidän aikansa jälkeen.»

Pekka Tuomisto (tietokirjailija)

Pekka Tuomisto (s. 1965 Kurikka) on suomalainen, antiikin Roomaa käsitteleviä tietokirjoja julkaissut tietokirjailija ja suomentaja. Hän on opiskellut klassista filologiaa Helsingin yliopistossa ja on oppiarvoltaan filosofian lisensiaatti. Tuomisto asuu Turussa.

Raamattu

Raamattu (lat. Biblia), aiemmin Pyhä Raamattu ja Biblia, on kristinuskon ja juutalaisuuden (Vanha Testamentti) pyhä kirja, kaanon eli ohjeellinen tekstikokoelma. ”Alkuperäistä” Raamattua yhtenäisenä kirjakokoelmana ei ole olemassa, vaan alussa oli suuri määrä erilaisia tekstejä, jotka ovat kehittyneet itsenäisesti ja myöhemmin kanonisoitiin eli liitettiin osaksi Raamattua.

Kristittyjen käyttämä Raamattu jakaantuu Vanhaan testamenttiin ja Uuteen testamenttiin. Se pohjautuu varhaisempaan juutalaisuuden käyttämään heprealaiseen Raamattuun eli Tanakiin, joka kristinuskon käyttämästä Raamatusta poiketen ei sisällä Uutta testamenttia eikä apokryfisiä kirjoja.Sana Raamattu tulee kreikan kielen sanasta grammata eli ’kirjoitukset’. Siitä monissa kielissä, aikoinaan suomessakin käytetty nimi Biblia muunnelmineen (esimerkiksi englannin Bible) puolestaan tulevat kreikan kielen sanasta (ta) biblia, ’kirjakääröt’. Kuten alkuperäiset nimet osoittavat, heprealainen ja kristillinen Raamattu ovat itse asiassa kokoelma kirjoja, eräänlainen pienoiskirjasto. Protestanttisessa Raamatussa on 66 (39 + 27) erillistä kirjaa. Nämä kirjat on kirjoittanut noin 36 ensisijaista kirjoittajaa.

Raamattu on maailman levinnein kirja. Pelkästään Gideons International -järjestö on jakanut Raamattua tai sen osaa yli 2 miljardia kappaletta. Se on käännetty kokonaisuudessaan 474 kielelle. Lisäksi Vanha tai Uusi testamentti on luettavissa 1 231 kielellä ja vähintään yksi Raamatun kirja on käännetty 2 527 kielelle.Raamattua tutkiva tieteenhaara on nimeltään eksegetiikka.

Saatana

Saatana eli paholainen, sielunvihollinen on monien uskontojen, etenkin juutalaisen, kristillisen ja islamilaisen käsityksen mukaan Jumalan vastustaja, pahuuden henkilöitymä, joka viekoittelee ihmisiä syntiin. Sanaa saatana käytetään yleisesti myös karkeana kirosanana.

Septuaginta

Septuaginta (latinan sanasta septuāgintā ’seitsemänkymmentä’, minkä vuoksi siihen usein viitataan roomalaisella, 70:tä tarkoittavalla merkinnällä LXX; koko alkuperäinen nimi lat. versio septuaginta interpretum, m.kreik. ἡ μετάφρασις τῶν ἑβδομήκοντα, hē metafrasis tōn hebdomēkonta, ”seitsemänkymmenen käännös”) on ensimmäinen tunnettu juutalaisten Heprealaisen Raamatun eli Tanakin kreikankielinen käännös. Myöhemmin Septuagintasta tuli pohja kristinuskon Vanhalle testamentille.

Suolapatsas

Suolapatsas on kuivuneista suolakiteistä muodostunut patsas.lähde?Sanaa käytetään myös kuvaannollisesti merkitsemään liikkumattomana, paikalleen jähmettyneenä olemista: ”Seisoi kuin suolapatsas”.Raamatussa kerrotaan, että Lootin vaimo muuttui suolapatsaaksi. Jumala käski Lootia lähtemään Sodomasta ennen kaupungin tuhoa. Loot pakeni perheineen, ja Jumala tuhosi Sodoman ja Gomorran kaupungit. Matkalla Lootin vaimo jäi Jumalan kiellosta huolimatta katselemaan tuhoa. Hän muuttui Jumalan tuomion mukaisesti suolapatsaaksi.Vanhan testamentin apokryfikirjoihin kuuluva Viisauden kirja mainitsee suolapatsaan epäuskoisen sielun muistomerkkinä.Jordanin laaksossa sijaitsee Lootin vaimon suolapilarina pidetty vuorisuolasta muodostunut patsas tai pilari.

Ukkonen, täydellinen järki

Ukkonen, täydellinen järki on gnostilainen hymni- tai runomuotoinen kirjoitus, joka tunnetaan Nag Hammadin kirjastosta. Se on feminiinisen jumalhahmon itseilmoitus, monologi, jossa luetellaan joukko arvoituksellisia ja paradoksaalisia väittämiä tämän jumalhahmon luonteesta. Nämä paradoksaaliset lausumat ovat kaikuja muinaiskreikkalaisista arvoitusrunoista, jotka olivat yleinen runomuoto Välimeren alueella antiikin aikana.

Runo koostuu rinnakkaisista strofeista, runojaksoista. Kirjoittaja on pohjannut vastaavanlaisten egyptiläisten ja heprealaisten naisjumaluuksille omistettujen runojen perinteisiin. Näissä jumalhahmo, kuten Isis ja Sofia, esittelee hyveitään yleisölle ja kehottaa yleisöä tavoittelemaan häntä. Tähän lajityyppiin kuuluvaa kirjallisuutta löytyy myös Vanhan testamentin kirjoista. Esimerkiksi Sananlaskuissa (Sananl. 8) Viisaus kertoo itsestään, ja Viisauden kirja (Viis. 7) ja Sirakin kirja (Sir. 24) sisältävät vastaavanlaista Viisauden ylistystä.Runon arvoitukset voivat olla kytköksissä klassiseen gnostilaiseen myyttiin, joka voidaan löytää esimerkiksi Johanneksen salaisesta kirjasta ja Hallitsijoiden olemuksesta. Tällaiset kytkökset eivät ole kuitenkaan selkeitä.

Uuden testamentin kaanon

Uuden testamentin kaanon tarkoittaa kristinuskon ohjeellista tekstikokoelmaa, jota nimitetään Uudeksi testamentiksi. Uskonnolliset tekstit muodostuivat toisen vuosisadan puoliväliin mennessä ja ne oli kanonisoitu neljänteen tai viidenteen vuosisataan mennessä. Uuteen testamenttiin päätyi 27 kirjaa, mutta sen ulkopuolella jäi myös merkittävästi kirjallisuutta ns. apokryfikirjoiksi.

Uuden valtakunnan historia

Uuden valtakunnan historia käsittää muinaisen Egyptin Uuden valtakunnan ajan eli 18., 19. ja 20. dynastiat.

Voikukka

Voikukka (Taraxacum officinale) on usein rikkaruohona pidetty monivuotinen kasvi, joka leviää tehokkaasti siementensä avulla. Voikukka on kuitenkin myös kauppayrtti, johon viittaa nimessä esiintyvä officinale (officinalis tarkoittaa lääkkeenä käytettyä). Ympäri maailmaa tavataan useita voikukan alalajeja, joiden väliset erot saattavat olla erittäin vähäisiä.

Muilla kielillä

This page is based on a Wikipedia article written by authors (here).
Text is available under the CC BY-SA 3.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.