Uurnakenttäkulttuuri

Uurnakenttäkulttuuri (uurnakentät) oli myöhäispronssikautinen kulttuuri Keski-Euroopassa noin 1300–750 eaa. Uurnakenttäkulttuuria luonnehtivat paaluvarustuksilla ympäröidyt linnoitukset mäillä, saarilla, niemissä ja jokien varsilla.[1] Tämä indoeurooppalainen kulttuuri on liitetty kelttiläisen kulttuurin syntyyn ja myös illyrialaisiin.

Urnfield burial
Uurnakenttäkulttuurille tyypillinen hauta, jossa on kuopassa vainajan tuhka.

Uurnakentät

Uurnakenttiä tehnyt indoeurooppalainen kulttuuri oli tumuluskulttuurin seuraaja, ja sitä seurasi Hallstattin kulttuuri. Uurnakenttäkulttuuri sai alkunsa Itä-Unkarin, Pohjois-Serbian ja Länsi-Romanian alavilta mailta Unkarin altaasta. Se levisi Itä-Unkarin seuduilta laajalle, muun muassa suureen osaa Saksaa, Italiaa ja Ranskaa. Kulttuuri levisi Britteinsaarillekin joskus 1200-1000 eaa. Ensimmäiset hautaukset uurnakenttiin ilmestyivät 1350 eaa.[2]

Uurnakenttäkulttuuri hautasi vainajat tuhkana saviruukkuihin. Uurnakenttäkulttuuri kehittyi edeltäjästään tumuluskulttuurista niin että vähitellen kumpuhaudat jäivät pois käytössä ja polttohautaus uurniin yleistyi. Pitkään molempia hautatyyppejä oli rinnan. Uusi hautaustapa kertoo uudenlaisesta uskonnosta. Uurnakenttien aikana esikelttiläisen kulttuurin sotilaallistuminen ja päälliköiden mahdin kasvu jatkuivat. Uurnakenttiin liittyi myöhäispronssikautisten mahtavien päälliköiden välisiä sotia. Uurnakenttiä luoneet indoeurooppalaiset heimot rakensivat taitavasti linnoituksia mäkien päälle, ja suuria halleja kokoontumispaikoiksi. Kulttuuri tuotti korkealaatuista taidetta, joka mainitaan esimerkkinä varhasikelttiläisestä taiteesta. Uurnakenttiä luoneet ihmiset eivät osanneet käsitellä rautaa, ja siksi heitä ei pidetä varsinaisina keltteinä.

Suurin osa uurnakentistä syntyi pronssikauden lopulla, vain Ala-Reinin uurnakentät jatkoivat rautakaudelle asti. Uurnakenttäkulttuurin katoaminen liittyi rautakauden mukanaan tuomiin mullistuksiin, joihin mitä luultavimmin liittyi kansainvaelluksia Keski-Euroopassa. Uurnalehtokulttuuri hävitti valtaamiltaan alueilta aiemmat hautaustavat miltei täysin[2]. Uurnakenttien alkuvaiheessa oli merikansojen kansainvaelluksia, jotka suuntautuivat etelään.[3] Linnoitetut mäet yleistyivät uurnakenttäkaudella. Uurnakenttäkulttuurin eteläpuolella Kreikassa ja Anatoliassa mykeneläinen kulttuuri ja heettiläisten valtakunta romahtivat, ja Egypti oli vähällä tuhoutua merikansojen maitse ja meritse tapahtuneisiin hyökkäyksiin. Egyptiläiset lähteet kertovat pitkistä, vaaleahiuksista sotureista.lähde? Suurin osa linnoituksista hylättiin pronssikauden lopulla.

Uurnakenttäkulttuurin alue ja aikalaiset

UrnfieldCulture
Uurnakenttäkulttuuri levisi laajalle Keski-Eurooppaan ja Etelä-Euroopaankin. Sen alueelta lähti merikansojen hyöky ryöstämään ja tuhoamaan etelän rikkaita kaupunkeja.

Uurnakenttäkulttuuri oli Saksassa, Sveitsissä ja Kaakkois-Ranskassa. Sen ydinalue oli 1300-luvulla eaa. Länsi-Romaniassa, Itä-Unkarissa ja Vijvodinassa eli karpaattien mutkan länsipuolisessa altaassa Balatonjärvestä itään. Tonava kulki varhaisen uurnakenttäalueen läpi. 900-luvulle mentässä uurnakenttien alue oli laajentunut koko Ranskaan, Balgiaan, Etelä-Hollantiin, Keski- ja Etelä-Saksaan, Keski- ja Etelä-Puolaan, Romanian Karpaateille, Sveitsiin, Itävaltaan, Tšekkiin, Slovakiaan, Sloveniaan, lähes koko Kroatiaan ja Bosniaan. Etelässä uurnekenttiä tehtiin 900-luvulla eaa. koko Italiassa ja laajalla alueella Luoteis-Espanjassa[4].

Italiassa ja Dalmatiassa oli samaan aikaan kilpaileva Terrameren kulttuuri. Unkarissa ja Pohjois-Serbiassa Tonavan kulttuuri, Tšekissä Knovitzin kulttuuri, ja Puolassa Lausitzin kulttuuri. Pohjoismaissa oli oma pronssikautinen kulttuurinsa. Noin 200 eaa., jolloin rautaa käyttävät kelttiläiset päällikkökunnat levittäytyivät Keski-Euroopassa, uurnakenttiä tehtiin vielä Irlannissa, Skotlannissa, Bretagnen niemimaalla, Espanjan ja Portugalin länsirannikolla ja Ranskan ja Italian rajaseuduilla olevalla Alppien eteläpuolisella Välimeren rannikkokaistaleella.[5]

Uurnakenttien aikajako

  • BzD 1300–1200 eaa. (Pronssikausi D)
  • Ha A1 1200–1100 eaa. (Hallstatt A1)
  • Ha A2 1100–1000 eaa.
  • HaB1 1000–800 eaa.
  • HaB2 900–800 eaa.
  • Ha B3 800–750 eaa.

Katso myös

Lähteet

  1. Uurnakenttäkulttuurit extras.csc.fi. Viitattu 3.6.2018.
  2. a b John Haywood, maailmanhistorian Atlas, sivu 36
  3. Kartta www.eliznik.org.uk. Viitattu 03.06.2018.
  4. Maailmanhistorian atlas, John Haywood, sivu 34-35
  5. Historical atlas of the celtic world, Checkmark Books New York 2001, ISBN 0-8160-4761-8, s. 16
Englannin historia

Englannin historia kertoo Englannista vuoteen 1707 saakka, jolloin Britteinsaarten kuningaskunnat yhdistyivät Yhdistyneeksi kuningaskunnaksi. Tästä jatkuu Yhdistyneen kuningaskunnan historia.

Keltit

Keltit (kreik. keltoi, lat. celtae) on nimitys, jota käytetään indoeurooppalaiseen kieliperheeseen kuuluvia kelttiläisiä kieliä puhuvista esihistoriallisista, historiallisista ja joskus myös nykyisistä kansoista. Kelttiläisyys ei ole yhtenäinen käsite, vaan sillä on viitattu niin kansalliseen, kielelliseen kuin kulttuuriseenkin ryhmään eurooppalaisia kansoja. Kelttikansat saattoivat erota toisistaan merkittävästikin fyysisiltä ja kulttuurisilta piirteiltään, eivätkä ne aina ymmärtäneet toistensa kieliä.Keltit levittäytyivät rautakaudella suureen osaan Eurooppaa, ja kelttiläisiä heimoja asui niin Britteinsaarilla, Pohjois-Espanjassa, Ranskassa, eteläisessä Saksassa, Alppien seuduilla, Böömissä ja Pohjois-Italiassa, kuin myös Balkanilla ja Anatoliassa asti. Myöhemmin keltit sulautuivat roomalaisille hävittyjen sotien seurauksena Rooman valtakuntaan gallialaisina, boijeina, galatialaisina ja keltibereinä.Britteinsaarten reunaosissa ja Bretagnen niemimaalla kelttiläisyys on säilynyt pisimpään. Nykyisin nimitystä saatetaan käyttää myös englantia tai ranskaa äidinkielenään puhuvista ihmisistä, jotka haluavat samaistua kelttiläisiin esivanhempiinsa. Nykyajan kelttejä ja kelttien jälkeläisiä elää varsinkin Irlannissa, Walesissa, Skotlannissa ja Ranskan Bretagnessa.

Kreikan pimeät vuosisadat

Kreikan pimeät vuosisadat ovat mykeneläisen kulttuurin tuhoutumisen ja antiikin kreikkalaisen kulttuurin muotoutumisen välinen aikakausi noin 1100–900/800 eaa. Se oli levotonta aikaa, jolloin kulttuuri taantui, väestö väheni, yhteisöt köyhtyivät ja kirjoitustaito katosi. Samaan aikaan Kreikka siirtyi pronssikaudelta rautakaudelle.Pimeät vuosisadat ovat saaneet nimensä siitä, että aikakausi tunnetaan sitä edeltänyttä ja seurannutta aikaa huonommin. Ajalta on säilynyt vain arkeologista aineistoa, ja sitäkin muita kausia huonommin, sillä rakennuksia ei kaudella tehty kivestä. Esineistöstä tunnetaan pääasiassa keramiikkaa. Kirjoitustaidon puuttumisen vuoksi ajalta ei myöskään ole kirjallista aineistoa. Toisaalta uudempi arkeologinen tutkimus on lisännyt tietämystä ajasta huomattavasti, minkä seurauksena nimitystä ”pimeät vuosisadat” on myös arvosteltu tutkijoiden parissa. Aikaa voidaan kutsua myös Kreikan varhaiseksi rautakaudeksi.Arkeologisten kausien mukaan pimeät vuosisadat voidaan jakaa kahteen osaan. Mykeneläisen kulttuurin romahdusta välittömästi seurannut aika noin 1100–1050 eaa. tunnetaan submykeneläisenä kautena. Kreetalla sitä vastaa subminolainen kausi. Näitä seurasi noin 1050–900 eaa. protogeometrinen kausi. Joskus pimeiden vuosisatojen katsotaan jatkuvan vielä tätä seuranneelle varhaiselle geometriselle kaudelle noin 900–800 eaa., tai käsittävän lähes koko geometrisen kauden ainakin noin vuoteen 776/750 eaa. saakka.Monet suuret mykeneläisaikojen suuret keskukset kuten Mykene, Knossos ja Pylos romahtivat kauden alussa, ja ulkomaankauppa taantui. Kaupunkien tuhon syynä pidetään monesti vieraiden valloittajien saapumista maahan. Vieraat valloittajat saattoivat olla merikansoja tai doorilaisia. Osan kaupungeista saattoivat kuitenkin hävittää katovuodet, maanjäristykset, sisäiset levottomuudet tai kaupunkien väliset keskinäiset sodat. Rauta saapui aiemman pronssin tilalle pimeän kauden alussa. Alussa jäljelle jääneitä keskuksia johti soturiaateli. Kauden keramiikka oli submykeneläistä, protogeometristä ja geometristä keramiikkaa. Kausi päättyi antiikin Kreikkalaisen kulttuurin nousuun, mikä näkyy muun muassa polisten eli kreikkalaisten kaupunkivaltioiden synnyssä sekä aakkoskirjoituksen käyttöönotossa.

Merikansat

Merikansat olivat Lähi-idän vanhalla ajalla Välimeren itäosissa maitse ja meritse liikkuneita ryösteleviä, sotaisia heimoja. He hävittivät Mykenen palatsit, temppelit ja kaupungin, heettiläisten valtakunnan, monia Levantin kaupunkeja, Troijan ja uhkasivat moneen otteeseen Egyptiäkin vuoden 1200 eaa. tienoilla. Lähes kaikissa itäisen Välimeren arkeologisissa kohteissa on paksu tuhkakerros, joka osoittaa kaupunkien tuhoutuneen noin 1200 eaa. Merikansojen ylivoima perustui rautaan, ovelaan taistelutaktiikkaan ja lyömämiekkaan.

Pronssikauden partaveitsi

Pronssikauden partaveitsi kuului pronssikaudella miehen hygieniavälineistöön yhdessä pinsettien, naskalin (kynnenalunen, tatuointi), veitsen ja kamman kanssa. Ne kuuluivat ainakin eliitin lähes päivittäin tarvitsemaan välineistöön, joka annettiin myös vainajalle mukaan hautaan. Ne olivat harvinaisia varhaispronssikaudella, mutta yleistyivät myöhäispronssikaudella.

Pronssikausi

Pronssikausi oli esihistorian aikakausi, jolloin pääasiallinen metalli aseiden ja työkalujen valmistamisessa oli pronssi. Pronssia alettiin valmistaa Lähi-idässä noin 3700 eaa., josta taito levisi Eurooppaan noin 3300 eaa. Suomen pronssikauden katsotaan alkaneen noin vuonna 1500 eaa. ja kestäneen n. vuoteen 500 eaa. Pronssikautta edelsi kalkoliittinen kausi ja sitä seurasi rautakausi.Lähi-idän suuret sivilisaatiot faaraoiden Egypti ja varhainen Mesopotamia olivat pronssikautisia. Näiden sivilisaatioiden vaikutus säteili Kreetalle ja Kreikkaan, minne syntyi suuria kaupunkeja. Vaikutteet levisivät myös pohjoiseen. Pronssikauteen liittyi kasvava yhteiskunnallinen eriarvoistuminen. Pronssi ei ollut pronssikaudella koko kansan metalli, vaan melko harvinainen. Euroopassa kuparia saatiin vanhalla ajalla vain harvoista paikoista. Kiveä käytettiin työkalujen teossa yhä laajalti.

Pronssikausi liittyy käsitteenä myös Suomen esihistoriaan.

Skandinavian pronssikausi

Skandinavian pronssikausi (noin 1700–500 eaa. ) on aikakausi Skandinavian esihistoriassa, jonka kukoistusaika on Keski-Euroopassa vallineiden pronssikausien loppuaikoina. Sitä edelsi neoliittinen kivikausi ja sitä seurasi esiroomalainen rautakausi. Skandinavian pronssikausi muodostui ydinalueista, jotka sijaitsivat nykyisen Tanskan alueilla, Pohjois-Saksassa, Etelä-Ruotsissa ja Norjan eteläisellä rannikkoalueella. Osa tutkijoista liittävät sen kulttuuripiiriin myös Pohjois-Norjan alueet, Itämeren länsipuolella Pohjois-Ruotsin rannikkoalueet ja Itämeren itäpuolisia alueita kuten esimerkiksi Ahvenanmaan, Lounais-Suomen rannikkoseudun, Pohjois-Viron rannikon ja sen suuret saaret.

Tumuluskulttuuri

Tumuluskulttuuri (hautakumpukulttuuri) oli keskipronssikautinen kulttuuri itäisessä Keski-Euroopassa n. 1600–1200 eaa. Kulttuuri tunnetaan siitä, että sen aikana eläneet ihmiset rakensivat suuria hautakumpuja, tumuluksia. Tumuluskulttuuri kehittyi aiempia esikelttiläisiä kulttuureja sotaisammaksi ja levisi siten laajemmalle. Ehkä pohjoisesta tullut hyökkäys luhisti tumuluskulttuurin.Kulttuurin aikana kauppatiet etelän sivilisaatioista pohjoiseen pysyivät ennallaan ja osaksi voimistuivat. Lopulta kulttuurin alue kattoi osia Saksasta ja Ranskasta ja ulottui Unkariin asti. Tarkemmin kulttuuri ulottui Itä-Kroatiasta Unkariin, Tšekkiin, Slovakiaan, Etelä-Puolaan, Saksaan aivan sen pohjoisinta osaa lukuun ottamatta, Länsi-Ranskaan, Sveitsiin ja Itävaltaan. Kulttuuri jatkoi Uneticen kulttuurin perinteitä, mutta levisi sitä pohjoisemmaksi ja kaakkoisemmaksi. Myös jo Uneticen kulttuurissa rakennettiin hautakumpuja, mutta ne eivät olleet yleisiä. Hautakumpujen rakentaminen lienee tullut idästä Ukrainan ja Kazahstanin aroilta. Toisen vuosituhannen loppua kohden mentäessä kulttuuri muuttui sotaisemmaksi ja laajenemishaluiseksi. Tämä näkyy mm. raskaiden pronssimiekkojen käyttöön ottamisessa kolmiomaisten tikarikirveiden sijaan. Otettiin käyttöön metalliset rintapanssarit ja vahvasti suojaavat kilvet. Ilmestyi myös linnoitettuja asutuksia.. Linnoitettuja asutuksia ilmestyi arviolta 1600 eaa. myös Britteinsaarille joko Uneticen kulttuuriin kuuluvana tai siitä riippumattomana.

Hieman ennen vuotta 1000 eaa. kulttuurin alueella tapahtui hajaantumista, samoihin aikoihin kun eteläisiin sivilisaatioihin, Kreikkaan ja Turkkiin hyökättiin, ja laaja kansainvaellusten aalto uhkasi Egyptiäkin. Tumuluskulttuuri oli yksi kelttiläisen kulttuurin edeltäjistä. Tumuluskulttuurin jälkeen vallitsevaksi tuli asteittain uurnakenttäkulttuuri.

Muilla kielillä

This page is based on a Wikipedia article written by authors (here).
Text is available under the CC BY-SA 3.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.