Tanak

Tanak (hepr. ‏תנ״ך‎) on juutalaisuuden Raamatun kaanon eli ohjeellinen tekstikokoelma. Kristinuskon Raamatusta poiketen se ei sisällä Uutta testamenttia eikä Apokryfisiä kirjoja.[1] Nimi on akronyymi heprealaisen Raamatun kolmen osan nimistä (heprealaisista kirjaimista): Toora [תורה], Nevi'im [נביאים], Ketuvim [כתובים] eli "toora, profeetat ja kirjoitukset".

Tanakista käytetään myös nimitystä heprealainen Raamattu. Juutalaisuus ei käytä sanaa Vanha testamentti, vaan se voi tuntua jopa loukkaavalta. Juutalaista raamatuntulkintaa ohjaavat rabbien opetuksista kootut selitysteokset (midraš) sekä Talmud, joka koostuu Mišnasta ja sitä selittävästä gemarasta.[1]

  Osa uskontojen artikkelisarjaa
Juutalaisuus ja juutalaiset

Star of David.svg         Menora.svg

Juutalaisuus
Jumala (Jahve)
Tanak (Toora, Nevi'im, Ketuvim)
Talmud  · Halakha · Košer
Filosofia · Kabbala
Daavidintähti · Menora
Synagoga · Rabbi

Juutalaisuuden suuntaukset
Ortodoksisuus · Konservatismi
Karaiitit · Hasidismi
Reformismi · Rekonstruktionismi
Humanismi

Juhlapäivät
Sapatti · Hanukka · Roš hašana · Pesah · Jom kippur

Juutalaiset kansana
Aškenasit · Sefardit · Mizrahit

Juutalaiset maittain
Israel · Yhdysvallat · Venäjä
Ruotsi · Ranska
Suomen juutalaiset
Tunnettuja suomenjuutalaisia

Juutalaiskielet
Heprea · Aramea · Jiddiš · Ladino

Juutalaisten historia
Israelin kuningaskunta · Juuda
Babylonin vankeus
1. juutalaissota · 2. juutalaissota
Haskala · Alija
Nyky-Israel · Arabikonfliktit

Antisemitismi
Pogromit
Holokausti

Poliittiset liikkeet
Sionismi

Kaanon

Pääartikkeli: Tanakin kaanon
Entire Tanakh scroll set

Tanakin eli heprealaisen Raamatun kaanon vakiintui vuoden 100 jaa. tienoilla. Sen tekstit ovat hepreaksi lukuun ottamatta aramean kielisiä otteita Esran kirjassa ja Danielin kirjassa.[1]

Tanak koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa, Toora, sisältää asiat luomiskertomuksesta aina Mooseksen kuolemaan. Se on sisällöltään sama kuin protestanttisen Raamatun Mooseksen kirjat. Toinen osa, Nevi'im (Navit), jakaantuu kahtia. Vanhemmat kirjat alkavat Joosuasta ja päättyvät Babylonian pakkosiirtolaisuuteen. Nuoremmat kirjat ovat varsinaisia profeettakirjoja. Kolmas osa, Ketuvim, sisältää runoutta, viisauskirjallisuutta ja kerrontaa. Mukana on myös Tanakin ainoa ilmestyskirjallinen teksti eli Danielin kirja.[1]

Tanakia ei ole kirjoitettu yhdellä kertaa vaan se on muodostunut vähitellen vuosisatojen kuluessa. Vanhimmat osat ajoitetaan 1000-vuosituhannen eaa. alkupuolelle, kun vastaavasti nuorin, Danielin kirja, ajoitetaan 160-luvulle eaa. Merkittävimmät kirjaukset tehtiin ajanjaksolla, joka ulottuu Babylonian pakkosiirtolaisuudesta (587 eaa.–538 eaa.) aina 200-luvulle eaa.[2]

Tekstit olivat yhteistä käyttöomaisuutta, joita tulkittiin ja muokattiin omiin tarpeisiin. Kirjoittajalle kyseessä ei ollut tekstien väärentäminen vaan niiden ajankohtaistaminen. Ajan mittaan tekstien auktoriteetti kasvoi, niiden sanamuodot vakiintuivat ja kirjoittajan muokkausmahdollisuudet vähenivät.[2]

Ensimmäiseksi vakiintuneeksi tekstikokoelmaksi eli kaanoniksi tuli Tanakin ensimmäinen osa eli Toora. Tarkkaa ajoitusta ei tiedetä, mutta se tapahtui arvioilta 300–200 eaa. välisenä aikana. Seuraavaksi kanonisoitiin Tanakin toinen osa eli Nevi’im. Tämä tapahtui viimeistään ajanlaskun taitteeseen mennessä. Viimeiseksi kaanonin sai Tanakin kolmas osa eli Ketuvim. Se tapahtui vuoden 100 jaa. tienoilla. Tässä yhteydessä on otettu esille Jamnian kokous, mutta sen historiallisuus on kyseenalainen. Väitetään, että kokouksessa korotettiin omien pyhien kirjoitusten merkitystä entisestään ja vedettiin raja kristittyihin.[2]

Tanakin tekstin kanonisoinnin myötä se kopioitiin jatkossa kaikkine kielioppivirheineen ja väärin päin kääntyneitä kirjaimia myöten. Kaikki poikkeavat tekstit poltettiin. Tästä syystä vanhimmat säilyneet tekstikokoelmat ovat itse tekstien syntyhetkeen nähden varsin nuoria.[2]

Erot kristilliseen Raamattuun

Targum
Targum eli arameankielinen käännös Tanakista Pohjois-Irakista 1000-luvulta.
Katso myös: Vanha testamentti

Kristinuskon Raamatun Vanha testamentti pohjautuu Tanakiin. Sana testamentti tarkoittaa sopimusta tai liittoa. Kristityt katsovat Vanhan testamentin olevan Jumalan ”vanha liitto” Mooseksen kautta Israelin kansan kanssa. Uusi testamentti on vastaavasti ”uusi liitto” Jeesuksen kautta ihmisten ja Jumalan kanssa. Kristinuskossa Vanha testamentti tutkitaan Uuden testamentin kautta. Toisaalta alkukristityt käyttivät samoja pyhiä tekstejä kuin juutalaisetkin ennen kuin kristinusko erottautui omaksi uskonnokseen.[1]

Kristilliseen Vanhaan testamenttiin kuuluu Tanakin lisäksi kanonisoinnissa pois jätettyjä kirjoja eli apokryfisiä kirjoja. Niitä on käytetty vaihtelevasti eri aikoina ja eri kirkkokunnissa. Apokryfiset kirjat ovat nuorempia kuin Tanakin kirjoitukset ja ne ovat kirjoitettu suuremmaksi osaksi joko kreikaksi tai arameaksi.[1]

Apokryfiset kirjat päätyivät kristinuskon Vanhaan testamenttiin kreikankielisen käännöksen kautta, joka laaditiin vuosina 100–200 eaa. Kreikankielinen käännös, Septuaginta, syntyi melko myöhään ja juutalaisille vieraalla kielellä. Se sijaan kristityt ottivat Septuagintan käyttöönsä, mutta apokryfiset kirjat jäivät heillekin pienempiarvoisiksi, deuterokanonisiksi.[1]

Kristinuskon Raamatussa kirjat ovat eri järjestyksessä kuin Tanakissa. Järjestysero pohjautuu Septuagintaan. Eroina on, että ensinnäkin Ruutin kirja on sijoitettu Tuomarien kirjan jälkeen. Toiseksi Aikakirjat, Esran kirja, Nehemian kirja ja Esterin kirja ovat Kuninkaiden kirjojen jälkeen. Kolmanneksi runoteokset ovat ennen profeettakirjoja paitsi Valitusvirret, joka on sijoitettu Jeremian kirjan jälkeen. Danielin kirja on neljäntenä suurena profeettana.[1]

Tanakin kirjat

Tanakin kirjojen jaottelu poikkeaa jonkin verran kristittyjen Vanhasta testamentista.

Toora (Opetus)

5 Mooseksen kirjaa

Nevi'im (Navit)

Ensimmäiset navit

Jälkimmäiset navit

Ketuvim (Kirjoitukset tai hagiographa)

Kaunokirjalliset tekstit

Viisi megillaa (kääröä)

Historialliset tekstit

Lähteet

  • Kuula, Kari & Nissinen, Martti & Riekkinen, Wille: Johdatus Raamattuun. 2. tarkistettu ja korjattu painos. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-648-8.

Viitteet

  1. a b c d e f g h Kuula, Nissinen & Riekkinen, s. 19–24
  2. a b c d Kuula, Nissinen & Riekkinen, s. 24–32.

Aiheesta muualla

Aamen

Aamen (Myös Amen, hepreaksi אמן, kreikaksi Ἀμήν, arabiaksi آمين) on heprealaisessa Raamatussa, Uudessa testamentissa ja Koraanissa käytetty vakuutuksen osoitus. Sanaa on alusta asti käytetty ja käytetään edelleen juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, erityisesti rukouksissa. Alkuaan hepreankielinen sana tarkoittaa "totisesti", "niin olkoon", "luja", "tosi", "varma", "luotettava".

Apokryfiset kirjat

Apokryfiset kirjat eli apokryfikirjat tai apokryfit ovat juutalaisia tai alkukristillisiä kirjoituksia, jotka on jätetty kaanonin eli ohjeellisen tekstikokoelman ulkopuolelle. Juutalaisuudessa kanonisoitu tekstikokoelma on heprealainen raamattu Tanak ja kristinuskossa Raamattu. Apokryfisiä kirjoja on eri tekstikokoelmissa vaihtelevasti eri aikoina ja eri kirkkokunnissa. Apokryfinen (m.kreik. ἀπόκρυφος, apokryfos) tarkoittaa ”kätketty”. Nimitys juontuu siitä, ettei apokryfisiä kirjoja yleensä luettu kristillisissä jumalanpalveluksissa, vaikka ne olivat saatavilla.

Juutalaisuudessa apokryfisiä ovat kaikki tekstit, jotka eivät kuulu Tanakiin. Kristinuskon apokryfikirjoista puhuttaessa Vanhan ja Uuden testamentin apokryfikirjojen välillä on tehtävä selvä ero. Vanhan testamentin apokryfikirjat eli niin kutsutut deuterokanoniset kirjat ovat osa Raamattua, tosin varsinkaan protestanttisessa kristillisyydessä niitä ei tunnusteta muiden Raamatun kirjojen arvoisiksi. Sen sijaan Uuden testamentin apokryfeillä ei milloinkaan ole ollut tunnustettua asemaa kristinuskon piirissä, eivätkä ne ole koskaan kuuluneet minkäänkieliseen Raamattuun.

Katolinen kirkko nimittää apokryfisiksi pelkästään Raamatun kaanonin ulkopuolisia kirjoja. Niitä kirjoja, jotka kuuluvat kristilliseen Raamattuun, se nimittää deuterokanonisiksi kirjoiksi.

Gibborim

Gibborim (hepr. ‏גּבּר גּבּור‎) on hepreankielinen sana, joka tarkoittaa mahtavimpia. Gibborim on sanan gabar (hepr. ‏גּבר‎) superlatiivimuoto. Sitä usein käytetään kuvaamaan urheita, mahtavia tai merkityksellisiä ihmisiä. Tanakista gibborim-sana löytyy yli 150 kertaa, ja sitä käytetään kuvaamaan esimerkiksi leijonia (Sananlaskujen kirjassa 30:30, voimallinen), metsämiehiä (1. Mooseksen kirjassa 10:9, mahtava tai jalo), sotilaita (Jeremian kirjassa 51:30, sankareita) ja kuninkaita (Danielin kirjassa 11:3, sankarikuningas tai voimallinen kuningas).

1. Mooseksen kirjassa 6:4 mainitaan nefilejä, joiden kuvataan olevan mahtavia. Gibborim on käännetty eri lailla eri suomennoksissa, esimerkiksi sankareita (1933, 1992), valtiaat (1776) ja woimaliset miehet (1642).

Nykyhepreassa gibbor tarkoittaa sankaria.

Halakha

Halakha (hepr. ‏הלכה‎ eli polku tai tapa kulkea) on juutalainen lakikokoelma, joka kattaa uskonnollisen ja käytännön elämän alueita. Lakikokoelmaan kuuluu Tooran lakien lisäksi Talmudin ja rabbiinisten kirjoitusten lakeja, sekä perinnäissäädöksiä.

Halakha on aikoinaan määrittänyt useissa juutalaisissa oikeusistuimissa toimeenpantavan lain. Myös nykyisin Israelin oikeusjärjestelmän eräät osat pohjautuvat halakhaan. Halakhan tarkempi noudattaminen jää kuitenkin yksilön vastuulle.

Juutalaisuuden nykyiset suuntaukset ortodoksijuutalaisuus, konservatiivinen juutalaisuus, reformijuutalaisuus ja rekonstruktionismi ovat syntyneet suurelta osin erimielisyyksistä halakhan tulkinnassa ja soveltamisalassa.

Haskala

Haskala (hepr. ‏השכלה‎, valistus) oli valistuksen aatteita juutalaisuuteen soveltava rationalistinen liike, joka syntyi Saksassa 1770-luvulla ja levisi Itä-Eurooppaan seuraavan vuosisadan aikana. Liikkeen kannattajat pyrkivät juutalaisten tasavertaisuuteen integraation kautta. Liike korosti myös juutalaisen historian opiskelun ja heprean kielen käytön tärkeyttä. Haskala johti juutalaisen porvariston ja älymystön syntyyn, juutalaisten lehtien perustamiseen, juutalaisen muuttoliikkeen voimistumiseen ja juutalaisten poliittisten liikkeiden kuten sionismin syntymiseen.

Ketuvim

Ketuvim (hepr. ‏כתובים‎, Kirjoitukset tai Hagiografia) on Tanakin, heprealaisen Raamatun, kolmas ja viimeinen osio.

Juutalaisessa käytännössä Ketuvimiin kuuluvat Aikakirjat ovat tavallisesti yhtenä kirjana. Myös Esran kirja ja Nehemian kirja ovat yhtenä kirjana jonka nimi on Ezra. Juutalaisessa perinteessä Ketuvim sisältää siis yksitoista kirjaa.

Kolme runollista kirjaa (Sifrei Emet)

1. Tehillim (Psalmien kirja) [תהלים]

2. Mishlei (Sananlaskujen kirja) [משלי]

3. `Iyyov (Jobin kirja) [איוב]Viisi kääröä (Hamesh Megillot)

4. Shir ha-Shirim (Laulujen laulu) [שיר השירים]

5. Ruth (Ruutin kirja) [רות]

6. Eikhah (Valitusvirret) [איכה]

7. Kohelet (Saarnaajan kirja) [קהלת]

8. Esther (Esterin kirja) [אסתר]Muut historialliset kirjat

9. Daniel (Danielin kirja) [דניאל]

10. Ezra (Esran kirja-Nehemian kirja) [עזרא]

11. Divrei ha-Yamim (Aikakirjat: Ensimmäinen aikakirja, Toinen aikakirja) [דברי הימים]

Konservatiivinen juutalaisuus

Konservatiivinen juutalaisuus on juutalaisuuden moderni suunta. Se syntyi Saksassa 1800-luvun puolessa välissä ja levisi sieltä Yhdysvaltoihin. Sen syntyyn johti ortodoksijuutalaisten ja reformijuutalaisten väliset jännitteet.

Konservatiivit juutalaiset ajattelevat, että Tooran ohjeita voidaan muokata ja niiden tulee sopeutua vallitsevaan kulttuuriin. Samalla kuitenkin täytyy säilyttää juutalaisuuden perusarvot. Konservatiivit halusivat maltillisia muutoksia synagogaliturgiaan, kuten tuomalla tilaisuuksiin kuoron, urut ja kansankielisen saarnan. Heidän ihanteenaan on ponnisteleva juutalainen, joka pyrkii kasvamaan sitoutumisen ja tiedon kautta.

Käytännössä konservatiivisessa juutalaisuudessa näkyy erilaisia korostuksia; jotkut kannattajat ovat hyvin lähellä ortodoksijuutalaisuutta, ja jotkut taas hyvin lähellä reformijuutalaisuutta.

Kuolleenmeren kääröt

Kuolleenmeren kääröt tai Qumranin tekstit ovat reilun 900 käsikirjoituksen joukko, joka löydettiin vuosina 1947–1956 yhdestätoista Qumranin lähistöllä sijaitsevasta luolasta lähellä Kuolluttamerta. Vuonna 2017 eräät arkeologit Heprealaisesta yliopistosta esittivät löytäneensä "luolan 12", jonka yhteyttä muihin luoliin ei ole kuitenkaan vielä todennettu; luolassa ei ollut kääröjä, joissa olisi ollut kirjoitusta.

Kuolleenmeren läheltä on löydetty muitakin varhaisia käsikirjoitusfragmentteja (esim. Wadi Murabba'atista, Nahal Heveristä), joten Kuolleenmeren kääröt -nimitys kattaa tarkkaan ottaen laajemman joukon kirjoituksia, mutta useimmiten sillä tarkoitetaan nimenomaan Qumranin tekstejä.

Suurin osa löydöistä on säilynyt vain katkelmina, käsikirjoituspalasina. Vain kymmenkunta käsikirjoitusta on säilynyt kokonaisena tai lähes kokonaisena. Suurin osa on kirjoitettu nahalle, mutta joukossa on myös joitakin papyrusfragmentteja. Kuparikäärön nimellä tunnettu kirjoitus on kaiverettu kuparilevyille, jotka on sen jälkeen juotettu yhteen. Tekstit on kirjoitettu hepreaksi (suurin osa), arameaksi ja kreikaksi.

Tekstien joukossa on Vanhan testamentin/Heprealaisen Raamatun (Tanakin) kirjojen käsikirjoituksia, apokryfisiä ja pseudepigrafisia tekstejä sekä entuudestaan tuntemattomia uskonnollisia tekstejä.

Kääröjen kirjoittajista ei ole tietoa. Perinteisesti kirjoittajat on yhdistetty lähistöllä olevan Khirbet Qumranin asukkaisiin. Näitä on pidetty myös muista lähteistä tunnettuina essealaisina. Esselaisteorian ja varhaisen Qumran-tutkimuksen mukaan asukkaat olivat irroittautuneet omaksi lahkokseen noin 100-luvun eaa. puolivälissä. Syynä tähän olisi ollut kiista ylipapista Jerusalemin temppelissä. Yhteisö olisi elänyt tiukkojen sääntöjen mukaan aina vuoden 68 jaa. juutalaissotaan saakka ja kätkenyt kääröt yhteisön asuinpaikan lähellä sijaitseviin luoliin.Uudemman tutkimuksen mukaan asutus Qumranilla on alkanut vasta noin 100–50 eaa. eikä asukkaita voi kiistatta yhdistää varmasti tai pelkästään tekstien kirjoittajiin. Qumranin tekstien perusteella puhutaan usein laajemmasta Qumranin liikkeestä tai Kuolleenmeren kääröjen yhteisöistä, jotka olivat vastuussa tekstien laatimisesta, kopioimisesta ja säilyttämisestä ja jotka todennäköisesti asuivat useammassa kuin yhdessä paikassa.

Suurin osa käsikirjoituksista sijoittuu vuosien 200 eaa. ja 100 jaa. välille. Kääröillä on ollut satoja eri kirjoittajia. Qumranin kääröt kertovat kristinuskoa vanhemmasta juudealaisesta ryhmästä ja juutalaisista uskomuksista ja käytännöistä.

Löytöä pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä arkeologisista löydöistä. Kääröjen teksteistä on saatu paljon arvokasta tietoa juutalaisuudesta ja kristinuskoa edeltävistä vaiheista. Kuolleenmeren kääröt ovat tärkeitä Tanakin ja sitä kautta kristillisen Vanhan testamentin tutkimukselle. Kääröt osoittavat, että Tanakin tekstikokoelma ei ollut vielä valmis vuoteen 68 jaa. mennessä. Kuolleenmeren kääröissä on paljastunut eroja keskenään ja vertailussa masoreettiseen tekstiin ja kreikankieliseen Septuagintaan.

Luettelo Raamatun kirjoista

Raamatun kirjojen kaanon on erilainen juutalaisuudessa sekä katolisessa, ortodoksisessa ja protestanttisessa kristinuskossa. Ero koskee Vanhaa testamenttia eli heprealaista raamattua Tanakia. Sen kirjojen määrä ja järjestys on eri kirkoissa erilainen, johtuen sekä kirjojen erilaisesta ryhmittelystä että siitä, että katoliset ja ortodoksiset kirkot lukevat Vanhaan testamenttiin kuuluviksi myös niin kutsutut deuterokanoniset kirjat eli apokryfikirjat. Mukaan luettujen apokryfikirjojen määrä katolisessa ja ortodoksisessa Raamatussa on myös erilainen.

Lisäksi kreikkalaisessa ortodoksisuudessa, itämaisessa ortodoksisuudessa ja katolisen kirkon itäisissä riituksissa kirjojen määrässä on pieniä eroja. Alla ortodoksiselle Vanhalle testamentille annettu kaanon on laajin mahdollinen, eli jos yksikin itäinen kirkko hyväksyy kirjan, se on myös annettu luettelossa. Kaikki katolisen kirkon hyväksymät kirjat ovat aina myös ortodoksisen kirkon hyväksymiä. Protestanttisuus hyväksyy varsinaiseen Vanhaan testamenttiin vain heprealaisen raamatun kirjat.

Juutalaisuus ei luonnollisestikaan tunnusta Uutta testamenttia. Juutalaisuuden osalta luettelo koskee vain heprealaista raamattua, joka on annettu vertailukohdaksi Vanhan testamentin versioille. Kristilliset kirkot ovat Uuden testamentin kaanonista yksimielisiä.

Masoreettinen teksti

Masoreettinen teksti on heprealaisen Raamatun eli Tanakin käsikirjoitus. Sen tuotti masoreettinen koulukunta 800- ja 1000-luvuilla.selvennä Masoreetit lisäsivät lukemisen helpottamiseksi heprealaiseen konsonanttitekstiin vokaalimerkit. Tunnetuin masoreettinen käsikirjoitus on Codex Leningradensis vuodelta 1009 (myös nimellä Codex Petropolitanus).Tanakin tekstien kanonisoinnin myötä vuoden 100 tienoilla se kopioitiin jatkossa kaikkine kielioppivirheineen ja väärin päin kääntyneitä kirjaimia myöten. Kaikki poikkeavat tekstit poltettiin. Tästä syystä vanhimmat säilyneet tekstikokoelmat ovat syntyhetkeensä nähden varsin nuoria.Kaanonin myötä teksti on pysynyt vuosisatoja lähes muuttumattomana. Tähän oletukseen saatiin vahvistus, kun Kuolleenmeren kääröt löytyivät vuonna 1947.

Menora

Menora (hepr. ‏מנורה‎) on kynttilänjalka, jossa on seitsemän haaraa. Se on eräs vanhimmista juutalaisten tunnuksista. Menoran sanotaan symboloivan Mooseksen näkemää palavaa pensasta. Nykyään seitsenhaarainen kynttilänjalka on myös Israelin vaakunassa.

Nevi’im

Nevi'im (hepr. ‏‏נביאים‎), Profeetat, on toinen Tanakhin, heprealaisen Raamatun, kolmesta pääosiosta.

Rabbi

Rabbi tai rabbiini (klassisessa hepr. ‏ רִבִּי‎, ribbī;, nykyhepreassa רַבִּי,rabbī) on juutalaisuudessa opettaja, viisas henkilö, kirjaimellisesti "suuri (henkilö)".

Rabbien rooli juutalaisessa yhteisössä on ollut ja on edelleen hyvin moninainen. Muinaisina aikoina nimityksellä tarkoitettiin niitä henkilöitä, jotka olivat erottautuneet juutalaisuuden pyhien kirjoitusten tutkimiseen. Babylonialaisen Talmudin aikoina 200-luvun jälkeen rabbit olivat auktoriteetteja juutalaisen lain tulkitsemisessa. Keskiajalla rabbit olivat vastuussa juutalaisen uskon ja lain opettamisesta ja lain soveltamisesta. Nykyisin rabbin toimenkuvaan kuuluu usein myös jumalanpalveluksissa toimiminen ja seurakunnan edustaminen ulkopuolelle.

Reformijuutalaisuus

Reformijuutalaisuus on juutalaisuuden suuntaus, joka voi tarkoittaa:

Yhdysvaltain juutalaisten suurimman uskonnollisen suuntauksen ja sen muiden maiden osastojen suuntausta

juutalaisuuden haaraa Britanniassa

Yhdysvaltain suuntauksen historiallista edeltäjää, joka syntyi 1800-luvulla Saksassa. Siellä suuntausta oli perustamassa muun muassa rabbi Abraham Geiger.Reformijuutalaisuudella tarkoitetaan usein samaa asiaa kuin termeillä liberaalijuutalaisuus tai edistyksellinen eli progressiivinen juutalaisuus.

Synagoga

Synagoga (kreik. συναγωγή, synagôgê, ’kokouspaikka’) on juutalaisten kokous-, rukous- ja kouluhuone. Synagoga vastaa kristittyjen kirkkoa ja islaminuskoisten moskeijaa.

Synagoga on hepr. ‏בית כנסת‎, beit knesset, ’kokoushuone’ tai בית תפילה, beit tefila, ’rukoushuone’. Synagogassa on yleensä erilliset huoneet rukoukselle sekä pienempiä huoneita opiskelulle (בית מדרש, beit midraš, ’opiskeluhuone’. Jiddišiksi synagoga on שול, shul, ’koulu’.

Targum

Targum on arameankielinen käännös Tanakista, heprealaisesta Raamatusta, joka vastaa suunnilleen kristittyjen Vanhaa testamenttia. Aramea oli satojen vuosien ajan juutalaisten yhteisöjen arkikieli; tämä kansankielinen käännös mahdollisti Raamatun tekstien laajamittaisen opettamisen ja keskustelun niistä.

Tooran määräyksiä

Tooran määräyksiä (4QMMT) on Kuolleenmeren kääröihin kuuluva teksti. Sen nimi on peräisin tekstin loppupuolella esiintyvästä ilmaisusta מִקְצַת מַעֲשֵי הַתּוֹרָהֵ (miqṣat maˁaśe ha-Torah), suomeksi "joitakin Tooran määräyksiä". Teksti käsittelee halakistisia säädöksiä. Sen synty ajoitetaan noin vuoteen 150 eaa.

Katkelmia tekstistä on säilynyt kuudessa Qumranin luolasta 4 löytyneessä käsikirjoituksessa, joita merkitään tunnuksilla 4Q394-399. Vanhin säilyneistä käsikirjoituksista ajoitetaan noin vuoteen 75 eaa. ja nuorin vuoteen 50 jaa.

Teksti on ollut alun perin todennäköisesti neliosainen. Oletettu ensimmäinen osa on ollut avausformeli, mutta se ei ole lainkaan säilynyt käsikirjoituksissa. Toinen osa sisältää 364-päiväisen aurinkokalenterin. Kolmas osa on luettelo noin 20:stä halakasta. Neljäs osa on epilogi, joka pyrkii vakuuttamaan vastaanottajan esitetyn halakan oikeellisuudesta.

Vanha testamentti

Vanha testamentti (VT) on ensimmäinen kristinuskon pyhän kirjan Raamatun kahdesta testamentista. Vanha testamentti pohjautuu juutalaisuuden pyhään kirjaan Tanakiin. Kristinuskon Raamatusta poiketen Tanak ei sisällä Uutta testamenttia eikä apokryfisiä kirjoja. Samaten Tanakin järjestys on erilainen kuin Vanhassa testamentissa.Vanhaan testamenttiin kuuluu 39 (Vulgatassa 46) kirjaa. Niiden alkuperäinen kieli oli enimmäkseen heprea, arameaa esiintyy vain muutamissa kirjakääröissä.

Vanha testamentti sisältää kertomuksen koko maailman synnystä ja kertoo, miten Jumala valitsi Israelin omaisuuskansakseen muiden kansojen keskuudesta ja miten hän johdatti kansaansa historian lävitse. Historiallisiksi kirjoiksi sanotaan tavallisesti Vanhan testamentin alkupuolen kirjoja Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Esterin kirjaan saakka. Tästä nimityksestä huolimatta ne sisältävät myös runoja, mietelmiä ja ylistyksiä sekä käskyjä ja ohjeita siitä, miten ihmisten tulisi elää — tärkeimpänä juutalaisen lain ja kymmenen käskyä.

Historiallisten kirjojen jälkeen Vanhassa testamentissa seuraa joukko runollisia kirjoja, joista huomattavin on Psalmien kirja, sekä mietelmäkirjoja kuten Saarnaajan kirja.

Vanhan testamentin loppupuoliskon Jesajan kirjasta Malakian kirjaan saakka muodostavat profeettojen kirjat. Profeettakirjoissa on muun muassa ennustuksia tulevasta Messiaasta, joka vapahtaisi maailman synnistä. Profeettakirjat on koottu niiden profeettojen julistuksesta, jotka toimivat Israelin ja Juudan alueilla 700–500 luvuilla eaa. Profeetat jaetaan kirjoitustensa pituuden perusteella suuriin ja pieniin profeettoihin. Suuret profeetat olivat Jesaja, Jeremia, Hesekiel ja Daniel ja pieniä profeettoja muun muassa Aamos, Miika ja Malakia.

Vanhan testamentin kirjat on kirjoitettu noin vuosina 1400 – 400 eaa.

Muilla kielillä

This page is based on a Wikipedia article written by authors (here).
Text is available under the CC BY-SA 3.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.