Sissisota

Sissisota on pienten hajanaisten aseistettujen joukkojen taistelua vihollista vastaan yllätyshyökkäyksin, joilla isketään pelkästään heikkoihin kohtiin kuten pieniin ryhmiin ja huoltoon. Yleensä sitä käydään sissien omassa kotimaassa määrällisesti ylivoimaista perinteistä armeijaa vastaan. Sissisodan logiikkana on kuluttaa ja heikentää vastustajan voimaa ja sitoa sen joukkoja, mutta samalla vältellä avointa taistelua. Menestys on pitkälti riippuvainen siviiliväestön tuesta. Sissit eivät yleensä taktiikallaan voita sotaansa, vaan pyrkivät laajentamaan sen tavanomaiseksi sodaksi.

Sissisota on ollut sodankäynnin muotona ihmiskunnan alkuajoista lähtien, mutta käsitteenä se on yleisesti tunnettu vasta 1900-luvun sotien, kuten esimerkiksi Afganistanin sodan ja Vietnamin sodan jälkeen. Kummassakin sodassa sissit olivat ajamassa miehittäjää pois maasta menestyksekkäästi. YK:n lisäpöytäkirja vuodelta 1977 rinnastaa sissit tietyin varauksin sotilaisiin.

Kiinan kommunistista vallankumousta johtaneen Mao Zedongin mielestä sissiliike on kuin kala vedessä: sitä pitää ruokkia ulkopuolelta ja se tarvitsee puhdasta vettä ja happea (=kansan tukea).[1] Esimerkki epäonnistuneesta sissisodasta oli Che Guevaran yritys aloittaa vallankumous Boliviassa. Kansa ei tukenut kommunistisissejä, ja armeija onnistui kukistamaan sissiliikkeen alkuvaiheessaan. Toinen esimerkki oli Viron metsäveljien sissisota neuvostomiehittäjiä vastaan 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa: Neuvostoliitto nujersi kapinan käyttäen apunaan väestösiirtoja ja kollektivisointeja.

Useimmissa kielissä sisseistä käytetään espanjankielistä sanaa "guerrilla", joka alkoi levitä espanjalaisten vapauttaessa alueitaan Napoleonin vallasta vuosien 1807–1814 aikana. Se on johdos sanasta "guerra", sota. Suomen kielen "sissi" on tarkoittanut aiemmin esimerkiksi rosvoa, maankiertäjää ja vakoilijaa. Sen alkuperä saattaa olla venäjän sanassa "shish", tienkulkija.

Sissi

Sissi on erä-, tiedustelu- ja pioneeritaitoinen sotilas. Sissin taistelutoimet ovat joko yksilösuorituksia tai pienen ryhmän toimintaa.

Suomessa on käytetty nimitystä sissi myös suomalaisista kaukopartiomiehistä, jotka toimivat rintamalinjojen takana eli vihollisen seassa tiedustelu- ja tuhoamistehtävissä sotilaspuvussa etenkin jatkosodan aikana.

Sissisodan luonne

Sissisota on hajanaisten pienten aseistettujen joukkojen yllätyshyökkäyksiä vastustajan sotilasosastojen kimppuun. Sissit hyökkäävät yllättäen ja pakenevat vastustajan voimatoimia. Sissit väijyttävät, ansoittavat, miinoittavat ja hyökkäävät yöllä.[2]

Monesti sissit pyrkivät hyökkäämään vastustajan huollon ja kuljetuksen kimppuun, esimerkiksi tuhoamaan tarvikevarastoja ja katkaisemaan maantiekuljetuksia ja rautateitä. Koska nykyaikaiset armeijat ovat hitaasti toimivaa huoltoa vaativia yksiköitä ja myös hitaasti liikkuvia,lähde? sissitoiminta on tehokasta niitä vastaan. Hyökkäykset tapahtuvat usein vastustajan ollessa muussa kuin taisteluryhmityksessä, esimerkiksi liikkeessä tai levossa. Sissisota voi olla maan sisäistä poliittisen liikkeen taistelua hallitusta vastaan tai laajemman sodan sivunäyttämö vastustajan sivustassa tai selustassa.lähde? Poliittisen sissiliikkeen toimintaan liittyy monesti poliittinen aate eli ideologia, joka motivoi kannattajansa sissisotaan. Sissit käyttävät maastoa hyväkseen ja sen vuoksi toimivat useimmiten metsäisellä tai vuoristoisella alueella. Sissit saattavat olla siviiliasuisia tai hyökkäyksen jälkeen vaihtaa siviilivaatteet päälle tunnistamisen vaikeuttamiseksi.

Joskus sissisotaa edeltää terrorismin aalto, esimerkiksi Kroatian sodassa ja Indokiinassa vuonna 1957. Terrorismia voi käyttää myös sissitoiminnan tukena. Sissit pyrkivät vastustajaa sotimalla kuluttaessaan väistämään lopullista ratkaisua, eli välttämään vastustajan tuhoamaksi joutumista. Sissit eivät myöskään sisseinä sotiessaan pyri suoraan lopulliseen ratkaisuun. Sissisodan aikana kypsyy armeija, joka pyrkii voittamaan sodan. Sissit tarvitsevat useimmiten sekä paikallisen siviiliväestön aktiivista tukea että myös ase- ja muuta tarvikeapua kauempaa.[3][4]

Nykyään sissejä saatetaan huoltaa ilmateitse kaukaakin ja yhteyttä pitää radiopuhelimilla.[5] Nämä mahdollisuudet ovat monesti myös sissisodan heikko lenkki. Sissisotiin liittyy usein monenlaista pienempää häirintää vastustajaa vastaan: sieppauksia, sabotaasitekoja ja ryöstelyä. Sissitoiminta on järjestäytynyttä sissisotaa hajanaisempaa toimintaa, joka syntyy suuren sissiosaston hajottua tai on varsinaisen sissisodan esiaste.

Koska sissit eivät alivoimaisina kykene voittamaan sotaansa, he pyrkivät laajantamaan sotansa tavanomaiseksi sodaksi, tai kumouksellisen sodan tapauksessa synnyttämään vastustajan kukistaman kansannousun.[6]

Monesti sissien hyökkäys väestön seasta johtaa laajoihin kostotoimiin[7] paikallista väestöä vastaan varsinkin kansojen välisessä sodassa. Vastustajan joukot voivat autioittaa kostotoimillaan laajoja alueita sissien paljastamiseksi.[8]

Sissisota on strategialtaan usein puolustuksellista, mutta taktiikaltaan lähes aina hyökkäyksellistä. Sissisodan luonteeseen kuuluu yleensä sodan pitkäkestoisuus (Vietnamin ja Afganistanin sodat kestivät molemmat noin 10 vuotta). Samoin sissisodalle on tyypillistä vastapuolen (hyökkääjän) sotilaallinen, taloudellinen ja tekninen ylivoima ja vastaava puolustajan (sissien) alivoima. Sissisota lasketaan yleensä puolustukselliseksi sodankäynniksi, pois lukien terrorismi.

Sissisota perustuu muutamiin seikkoihin, jotka tekevät siitä menestyksekkään puolustuksellisen sodankäynnin muodon. Hyökkäävä osapuoli on raskas liikkeissään, koska sen on organisoitava armeijan toiminta vihollisalueella. Sissit ovat pieniä, erillään toimivia ryhmiä ja joustavia liikkeissään, vaikkakin ne voivat toimia myös keskitetyn johdon alaisuudessa. Sissisodassa taistelut pyritään aloittamaan silloin kun se puolustavalle osapuolelle sopii parhaiten, käytännössä päästään iskemään yllättäen, nopeasti ja vihollisarmeijan elintärkeitä kohteita (huolto, johto) vastaan. Kun hyökkääjä joutuu jakamaan resurssejaan sissejä vastaan suunnattuun toimintaan, vaikeutuu kohdealueen operaatio ennestään. Sissitoiminnan suurin hyöty ei usein olekaan itse sissi-iskuissa tuhotut resurssit, vaan se että vastustaja joutuu sitomaan suuren määrän joukkoja suojelemaan resurssejaan sissi-iskuilta.[9] Kaukopartiotoiminnassa sidotaan valtava määrä vihollisen yksiköitä pois rintamalta suojelemaan rintaman selustaa.

Sissien alueen tuntemus ja asukkaiden antama tuki – äänetön vastarinta – näyttelee suurta osaa koko toimintaa ajatellen. Tämä aiheuttaa hyökkääjän ”näkymisen” ja puolustajan ”piiloutumisen” jolloin sisseillä on etu päättää missä, milloin ja miten taistellaan. Iskut ovat yleensä erittäin nopeita ja niillä pyritään maksimaalisen vahingon tuottamiseen kohteessa.

Sissisota ilman vakinaisen armeijan tukea on tuomittu epäonnistumaan. Tästä syystä esimerkiksi Malesian muslimisissien sota Ison-Britannian siirtomaahallintoa sekä Viron metsäveljien taistelu neuvostomiehittäjää vastaan epäonnistui. Samoin sissijoukkojen käyttäminen taisteluvoimana vakinaisen armeijan tapaan johtaa nopeasti raskaisiin tappioihin: Vietkong miltei tuhoutui kokonaan Tet-hyökkäyksessä 1968. Tuon katastrofin jälkeen Vietkongilla oli Vietnamin sodassa enää toissijainen osa ja varsinaisen taisteluvastuun kantoi Pohjois-Vietnamin vakinainen armeija.

Vastasissisota

Vastasissisodassa tehdään vastaväijytyksiä, saarretaan sissit, tiedustellaan vakoojien avulla sissien olinpaikka, kulkutiet vallataan ja pidetään auki, majoituspaikat ja varastot on vartioitu tehokkaasti.[10]

Teoreettisesti vastasissisodassa sissit eristetään ja tuhotaan. Sissien yhteys väestöön ja ulkomaisin tukijoihin on katkaistava. Sissit on estettävä värväämästä uusia jäseniä riveihinsä.[11]. Raja, jonka yli sissit saavat tukea, on suljettava, ilmatilaa valvottava ja miehitysverkko ulottetava tiheänä koko asutulle alueelle.

Vastasissisodan taktiikka perustuu eettisimmillään väestön tuen voittamiseen luomalla sissien ideologian kanssa kilpaileva ideologia ja auttamalla siviiliväestöä käytännön elämässä ja toimimalla sissejä vastaan väestöä puolustaen. Tämän mukaan vastasissisodassa käytetään poliittisia, taloudellisia, sosiaalisia ja psykologisia keinoja.[11]

Ulkomailta tulleiden joukkojen on ymmärrettävä ja suvaittava ainakin jossain määrin paikallista kulttuuria, kieltä, tapoja ja uskontoja. Sissejä vastaan tehoavat joskus suuret hyökkäykset sissien painopistealueille. Nämä hajottavat sissikeskittymät pieniin osiin. Sissejä vastaan toimivat useasti pienet liikkuvat osastot, jotka voidaan lyhyen ajan sisällä siirtää sinne missä sissit parhaillaan toimivat. Helikopteri on liikkuva väline, joka voi kuljettaa sissien tuhoamiseen soveltuvia konetuliaseita ja muuta aseistusta hyvinkin vaikeakulkuisen maaston yllä. Sissejä vastaan toimitaan monesti niin, että puhdistetaan jokin alue sisseistä, perustetaan sinne tiukka valvonta niin että sissit eivät kykene toimimaan siellä, ja siirrytään seuraavalle alueelle. Paikallisista ei-sisseistä omalle puolelle myönteisistä kootaan puolisotilaallisia puolustusjoukkoja.

Sissien heikkoja kohtia ovat monesti hajallaan toimivien osastojen huolto, mikä johtaa monesti ruoka-, lääkeaine- ja ammuspulaan. Myös yhteydenpito osastojen kesken on vaikeaa. Nykyaikana elektroninen tiedustelu voi paljastaa sissien sijainnin, jos käytetään radiopuhelimia. Näin sissien olinpaikkaan pystytään tekemään nopea täsmäisku vaikkapa lentokoneista laukaistavin ohjuksin. Monet pienet sissiosastot ovat paljastuneen osastosta loikanneiden ilmiantajien takia. Tiedustelu on olennainen osa taistelussa sissejä vastaan.

Sissejä vastaan taistelussa on olennaista lakkauttaa sissien huolto, joka tulee paikalliselta väestöltä ja/tai ulkomailta, jos sissit toimivat esimerkiksi rajan pinnassa. Epäeettisiä, raakoja tapoja lopettaa sissien piiloutuminen huoltoa varten paikallisen väestön sekaan on sulkea suuria osia väestöstä muualla, keskitysleireihin, surmaamalla heitä tai ajamalla heitä pakoon. Väestöön kohdistuva terrori voi ajaa väestön sissien toiminta-alueilta pakoon, mutta toisaalta se voi nostattaa suuret määrät kansaa kapinaan sissien puolelle.

Sissien tukea voidaan vähentää myös lupaamalla antautuville sisseille armahdus, ja tukemalla siviiliväestön ilmiantoja ja itsepuolustusta sissejä vastaan sekä auttamalla siviiliväestöä muutenkin, esimerkiksi taloudellisesti.

Sissien kykyä iskeä vakinaisen armeijan huollon kimppuun voi rajoittaa järjestämällä huoltopaikkojen ja saattueiden vartiointi ja huolto hyvin. Sissien tekemiä väijytyksiä vastaan voi taistella vastaväijytyksin. Esimerkiksi toisessa Tšetšenian sodassa sissejä vastaan taisteltiin öisinkin toimivin pienehköin liikkuvin, tulivoimaisin yksiköin.

Perinteinen sissisota

Soviet guerilla
Neuvostoliittolaisia partisaaneja Valko-Venäjällä vuonna 1943.

Yleensä puolustettava maa on kokonaan tai suurimmaksi osaksi vihollismiehityksen alaisuudessa, ja varsinaiset armeijan sotatoimet ovat päättyneet; jossain tapauksissa jopa alistetun hallituksen tekemään rauhansopimukseen. Miehityksen alettua osa taistelijoista jatkaa yleensä sotimista oman asiansa puolesta kätketyillä, sotasaaliina saaduilla ja ulkopuolisen tuen tarjoamilla aseilla.

Sissit yleensä toimivat ilman keskitettyä johtoa, ja toimintaan kuuluu läheisesti siviiliväestön tuki. Toimintaa ohjaavat poliittiset tai uskonnolliset aatteet, fanaattisuus tai asialleen omistautuneisuus (erittäin vahva maanpuolustustahto), jolloin puolustajilla on ns. moraalinen ylivoima miehittäjää vastaan.

Nykyaikainen sissisota

Yleensä puolustava maa käy laajamittaista häirintä, kulutus- ja hidastamissotaa rintamalinjan takana, vihollisen selustassa iskien sissitoiminnan kaltaisella tavalla vihollisen elintärkeisiin ja helposti haavoittuviin kohteisiin, kuten huoltoreitteihin. Pyrkimyksenä on hidastaa, kuluttaa ja sitoa hyökkääjää, jolloin armeijalla on aikaa järjestää puolustusta ja koordinoida paremmin vastahyökkäyksiä vihollista vastaan. Nykyaikaiseen sissisotaan kuuluu myös mittava tiedustelutoiminta, ja se on keskitetyn johdon alaisuudessa erittäin hyvin koordinoitu. Suurin ero oikeastaan perinteiseen sissisotaan on se, että toiminta käydään varsinaisten sotatoimien aikana, ja vihollinen yrittää järjestää mittavaa vastasissitoimintaa alueella.

Nykyaikainen sissisota voi olla myös hyökkäyksellistä, kuten Persianlahden sodassa, jolloin liittoutuman erikoisyksikköjä pudotettiin Irakiin häiritsemään, tiedustelemaan ja tuhoamaan Scud-ohjusten laukaisualustoja.

Tunnettuja sissisotia

Luettelo eri sissisodista ja sodista, joissa on ollut mukana sissijoukkoja

Sisseille voitollisia

Sisseille tappiollisia

Käynnissä olevia

Katso myös

Sissitoiminta metaforana

Lähteet

  • Seppänen, Esa: Sissisota - aikamme sota. Tampere: Kirjayhtymä, 1971.

Viitteet

  1. Seppänen 1971.
  2. Pentti Luntinen: Sota Venäjällä - Venäjä sodassa, s. 920.
  3. Seppänen 1971, s. 147.
  4. Spectrum 11, WSOY 1976, ISBN 951-0-07250-8, paino WSOY 1980, s. 19.
  5. Otavan suuri ensyklopedia 8, s. 6291.
  6. Seppänen 1971, s. 45.
  7. Hullu juttu - Erkki Heinilä vastaa (Esko Naskali haastattelee Erkki Heinilää) Yle. Viitattu 11.10.2018.
  8. Otavan suuri ensyklopedia 8, sivu 9291
  9. Risto Marjomaa: Sissisodasta terrorismiin
  10. Venäjä sodassa, s. 920.
  11. a b Seppänen 1971, s. 147.

Aiheesta muualla

Angolan sisällissota

Angolan sisällissota oli Angolan itsenäisyysliikkeiden välinen sota, joka alkoi Angolan itsenäisyyssodan päätyttyä. Neilikkavallankumouksen seurauksena Portugalin ote siirtomaastaan heikkeni, ja vuonna 1961 alkanut sissisota Portugalin ja itsenäisyysliikkeiden välillä muuttui vuonna 1974 itsenäisyysliikkeiden väliseksi sisällissodaksi, johon myös ulkovallat puuttuivat. Sisällissota päättyi vuonna 2002. Arvioiden mukaan 500 000 henkeä sai sodan aikana surmansa. Kolmen ryhmittymän, MPLA:n, FNLA:n ja UNITA:n, välinen sota, jonka on arvioitu olleen pahin kylmän sodan ajan konflikti kehitysmaissa, oli samalla pisin konflikti Afrikan historiassa.

Angolan itsenäistyessä marraskuussa 1975 Neuvostoliiton ja Kuuban tukema MPLA piti hallussaan muun muassa maan pääkaupunkia Luandaa. Länteen tukeutunut FNLA oli vallassa maan pohjoisosan eräillä seuduilla ja sitä lähellä ollut Etelä-Afrikan tukema UNITA maan eteläosassa. FNLA:n riveissä taisteli muun muassa brittiläisiä palkkasotureita.Sisällissota taukosi hetkeksi syksyllä 1992 kansainvälisen poliittisen tilanteen muututtua. Tuolloin Neuvostoliitto hajosi ja Yhdysvallat sekä Neuvostoliiton seuraajavaltio Venäjä lopettivat aseiden viennin Angolaan. MPLA luopui marxismi-leninismistä ja julistautui sosialidemokraattiseksi. Syyskuussa 1992 maassa järjestettiin ensimmäiset parlamentti- ja presidentinvaalit. Vaalit olivat kansainvälisten tarkkailijoiden mukaan rehelliset. Taistelut puhkesivat kuitenkin uudelleen jo ennen kuin virallisia vaalituloksia oli ehditty julistaa, ja vuodenvaihteen 1992−1993 taisteluja kuvattiin pahemmiksi kuin koskaan aiemmin sodan aikana.

Chiricahuat

Chiricahuat asuivat 1600-luvulla laajoilla alueilla Rio Granden lännenpuoleisissa vuoristoissa nykyisten Uuden-Meksikon ja Arizonan seuduilla. He lukeutuivat niihin athabaskankielisiin intiaaneihin, jotka olivat kulkeutuneet edellisten vuosisatojen aikana Kanadasta ja joita alettiin kutsua apasseiksi. Chiricahuain nimi tarkoitti "suurta vuoristoa", joka kuvasi hyvin heidän asuinympäristöään. Heidän omakielinen nimensä oli Aiaha.Chiricahuat terrorisoivat ympäristöään suorittaen toistuvia ryöstöretkiä niin muiden heimojen kuin alueelle muuttaneiden espanjalaistenkin asutuksille. He valtasivat paikallisten intiaanien pueblokyliä ja perustivat niihin pyhiä rakennuksia. 1600-luvun lopulta eteenpäin he olivat pelottavassa maineessa kaukana asuinalueittensa ulkopuolella. Chiricahuat noudattivat muiden apassien hyväksi havaitsemaa käytäntöä eläen pienissä yhteisöissä. Mahdollisten kostoiskujen vuoksi oli helpompaa liikkua vähälukuisissa ryhmissä valmiina pakenemaan vihollisia vaikeakulkuisiin vuoristolaaksoihin ja kanjoneihin, joista heitä oli mahdotonta tavoittaa. Kun vaara oli, ohi chiricahuat kokoontuivat uudelleen yhteen.

1840-luvulla osa chiricahuoista auttoi Yhdysvaltain armeijaa hyökkäyksissä Meksikoa vastaan, mutta jo seuraavan vuosikymmenen alussa välit viilenivät muuttuen avoimeksi sodaksi. Chiricahuat johtajinaan Mangas Coloradas ja Cochise vetivät mukaansa muita apassien ryhmiä käyden katkeraa sotaa Yhdysvaltoja vastaan, joka yritti anastaa kaikki heidän maansa. Suurimmaksi chiricahuain johtajaksi nousi Geronimo, josta tuli eräs kuuluisimista intiaaneista kautta koko historian. Hänen antautumiseensa vuonna 1886 päättyi apassien käymä yli 200 vuotta kestänyt sissisota maittensa valtaajia vastaan. Chiricahuat vetäytyivät heille osoitettuun reservaattiin, mutta sekoittautuivat 1900-luvulla suurimmaksi osaksi lähisukulaisiinsa mescaleroihin.

Esa Seppänen

Esa Ilkka Seppänen (s. 1933 Helsinki), everstiluutnantti evp, valtiotieteiden tohtori, on Neuvostoliiton ja Venäjän asiantuntija, joka toimi Puolustusvoimien palveluksessa. Tuona aikana hän toimi mm. presidentti Urho Kekkosen adjutanttina.

Vuonna 1980 Seppänen siirtyi liike-elämän palvelukseen ja toimi Wärtsilässä ja Rauma-Repolassa. Noina aikoina hän hoiti suhteita neuvostoliittolaisiin kauppakumppaneihin. Tämän jälkeen hän siirtyi Finnstroin Moskovan edustuston johtoon. Hän asui Moskovassa kaikkiaan 11 vuotta.

Myöhemmin Seppänen on toiminut tietokirjailijana. Hänen teoksiaan ovat mm. Sissisota – aikamme sota (1971), Adjutanttina Kekkosen linjalla (1980) ja Venäjää käsittelevät Kuuma elokuu 1991, musta lokakuu 1993 Moskovassa (2000) ja Avaran sielun anarkia (2002). Vuonna 2004 julkaistiin Seppäsen Miekkailija vastaan tulivuori, joka käsittelee Urho Kekkosen ja Nikita Hruštšovin suhdetta.

Seppänen on valmistunut Helsingin yliopistosta pääaineenaan venäjän kieli ja kirjallisuus ja poliittinen historia. Vuonna 2007 Seppänen väitteli tohtoriksi aiheenaan Urho Kekkosen, Leonid Brežnevin ja Aleksei Kosyginin suhteet. Saman vuoden syksyllä väitöskirjasta ilmestyi popularisoitu versio otsikolla Itäsuhteiden kolmiodraama: Kekkonen - Brežnev - Kosygin 1960-1980.

Kevättalvella 2009 Seppänen julkaisi kirjan UKK:n syvä jälki: perintö vai painolasti?.

Esa Seppäsen isä oli kirjailija Unto Seppänen.

Geneven konferenssi (1954)

Geneven konferenssi vuonna 1954 päätti Indokiinan sodan. Konferenssissa Vietnamin itsenäisyys tunnustettiin kansainvälisesti. Neuvotteluihin päädyttiin, kun Ho Tši Minhin johtamat Việt Minhin joukot olivat toukokuussa 1954 lyöneet ranskalaisten siirtomaaisäntien joukot ratkaisevassa Điện Biên Phủn taistelussa.

Vietnamin itsenäisyystaisteluun oli vaikuttanut Kiinan kansantasavallan perustaminen vuonna 1949: sota laajeni pelkästä siirtomaasodasta kansainväliseksi kylmän sodan näyttämöksi. Kommunismin leviämisen pelossa Yhdysvallat ryhtyi rahoittamaan Ranskan käymää sotaa. Vuonna 1954 apu kattoi jo 80 % kaikista kuluista.

Genevessä Vietnam jaettiin kahtia 17. leveyspiirin kohdalta. Yhdysvallat asettui aggressiivisesti tukemaan Saigonin hallitusta. Sissisota Vietnamin yhtenäisyyden saavuttamiseksi laajeni etelässä, kohti uutta sotaa. Sissiliikettä organisoi Vietminhin perillinen, pohjoisen tukema Kansallinen vapautusarmeija (Front National de Libération du Vietnam). Yhdysvaltalaiset tunsivat vastustajansa paremmin nimellä Vietkong.

Irakin sota

Irakin sota oli konflikti Irakissa, jossa kansainvälinen Yhdysvaltain ja Britannian johtama liittouma syrjäytti diktaattori Saddam Husseinin hallinnon vuonna 2003.

Hyökkäyksen syynä olivat joidenkin Yhdysvaltain viranomaisten epäilyt Irakin joukkotuhoaseista ja kytköksistä terroristijärjestö al-Qaidaan. Halukkaiden koalitioksi kutsutun liittouman joukot valtasivat Irakin suurimmat kaupungit muutamassa viikossa keväällä 2003 vangiten lopulta Saddamin.

Suuret sotatoimet päättyivät jo vuonna 2003, mutta liittouman joukot jäivät maahan. Sota jatkui terrorismina ja sissisotana. Osin ulkomaiset, osin irakilaiset kiihkosunnit räjäyttivät muun muassa šiiojen moskeijoita, mikä aiheutti šiiojen kuolemanpartioiden tekemiä verisiä kostoja sunneja vastaan. Eri sunnien, kurdien ja šiiojen vastarintaryhmät toimivat omilla tahoillaan liittoumaa ja Irakin hallitusta vastaan sekä kahakoivat tilaisuuden tullen keskenäänkin. Maassa toimi myös poliittisia kapinaryhmiä. Liittouma ja myöhemmin mukana ollut Irakin armeija taas toimivat kaikkia vastarintaryhmiä vastaan. Irakin sotaa edeltänyt johtaja Saddam Hussein hirtettiin vuonna 2006. Irakin väkivalta rauhoittui hieman sovinnollisen kenraali David Petraeuksen tultua miehitysjoukkojen johtoon, mutta jatkui seuraavinakin vuosina.

Irakin sotaa vastustettiin jo etukäteen sekä osanottajamaissa että muuallakin maailmassa. Kävi ilmi, ettei Irakilla ollut suuria määriä joukkotuhoaseita. Irakin valtiolla ei ollut myöskään yhteyttä terroristijärjestö al-Qaidaan. Irakin sodasta tuli ajan myötä laajalti epäsuosittu. Sotaa vastustavat katsoivat Yhdysvaltain lisänneen harkitsemattomilla toimillaan inhimillistä kärsimystä Irakissa, vaikka Saddam olikin ollut julma diktaattori.

Yhdysvaltain taisteluoperaatiot päättyivät virallisesti elokuussa 2010. Yhdysvaltain sotilaat palasivat kotimaahansa, jolloin Yhdysvallat lopetti sotatoimet. Seuraavana vuonna myös Ison-Britannian joukot lähtivät maasta. Maahan jäi silti 50 000 yhdysvaltalaista sotilasta jälleenrakennus- ja neuvontatehtäviin. Kaikki yhdysvaltalaissotilaat poistuivat Irakista vuoden 2011 lopussa.

Irlannin vapaussota

Irlannin vapaussota tai Irlannin itsenäisyyssota (iiriksi Cogadh na Saoirse) käytiin tammikuusta 1919 heinäkuuhun 1921 Brittihallinnon ja Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA:n välillä.

Irlantilaiset nationalistit olivat vaatineet itsenäisyyttä 1880-luvulta alkaen. Vuonna 1916 puhkesi Pääsiäiskapina. Sen johtajia vangittiin ja teloitettiin, mikä lisäsi katkeruutta. Vuoden 1918 parlamenttivaaleissa Sinn Féin, äärinationalistien puolue, nappasi murskavoiton, mutta sen sijaan että Sinn Féinin edustajat olisivat menneet Lontooseen Westminsterin parlamenttiin, he perustivatkin oman parlamentin, Dáil Éireannin, ja julistivat Irlannin itsenäiseksi tasavallaksi 21. tammikuuta 1919. Näin syttyi vapaussota eli itsenäisyyssota.

Isoviha

Isoviha oli suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikainen Venäjän miehitys Suomessa vuosina 1713–1721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta myöhemmin historioitsijoiden teksteissä – aikalaislähteissä siitä käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika.

Kuuban itsenäisyyssota

Kuuban itsenäisyyssota Espanjan valtaa vastaan Kuubassa syttyi vuonna 1895 ja se sai nopeasti hieman aiemmin käytyä kymmenvuotista sotaa enemmän kannatusta. Espanjalaiset vastasivat sissien toimintaan Valeriano Wyelerin johdolla esimerkiksi keskitysleirein ja teloituksin, mikä käänsi lehdistön laajan uutisoinnin johdosta julkisen mielipiteen Espanjaa vastaan Yhdysvalloissa. USS Mainen räjähdys Havannan satamassa vuonna 1898 johti Espanjan–Yhdysvaltain sotaan, joka päättyi Pariisin rauhaan saman vuoden joulukuussa. Espanjan valtakausi Kuubassa päättyi Pariisin rauhaan, mutta sotaa seurasi amerikkalinen miehistyshallinto. Amerikkalaiset poistuivat maasta Kuuban ensimmäisten vaalien jälkeen vuonna 1902, mutta Yhdysvallat säilytti huomattavan vaikutusvallan maan asioissa.

Länsi-Ukraina

Länsi-Ukraina voidaan määritellä siksi osaksi Ukrainaa, joka ennen Puolan jakoja kuului Puola-Liettuan vaikutuspiiriin tai Itävalta-Unkariin. Kulttuurisesti ja poliittisesti Länsi-Ukrainassa näkyvät läntiset vaikutteet esimerkiksi Puolasta, mistä on seurannut jännitystä venäläisemmän Itä-Ukrainan ja Venäjän kanssa. Länsi-Ukrainaan kuuluvat historiallisista alueista Itä-Galitsia, Pohjois-Bukovina, Transkarpatia ja Volynia. Länsi-Ukrainan poliittinen, henkinen, kulttuurinen ja taloudellinen keskus on Lviv.

Tiukasti neuvostoaikaisessa kielenkäytössä poliittisen Länsi-Ukrainan muodostavat vain Lvivin, Ivano-Frankivskin, Volynian, Rivnen ja Ternopilin alueet. Näillä alueilla jatkui neuvostovastainen sissisota 1950-luvulle saakka.lähde?Laajemmin käsitettynä Länsi-Ukraina on se alue, missä on ollut rajakiistoja Itävallan (Galitsia) sekä Preussin ja Venäjän (Volynia) kuin myös Osmaanien valtakunnan (Turkki) sekä sen jälkeen Romanian ja Venäjän välillä (Pohjois-Bukovina).

Malaijan kriisi

Malaijan kriisi tai Malaijan poikkeustila, oli vuosina 1948–1960 käyty sissisota, jossa kommunistisissit taistelivat Britannian siirtomaahallintoa ja sen hallinnoimaa Malaijan federaatiota vastaan. Brittien siirtomaahallinto käytti kriisistä termiä poikkeustila (Malayan emergency).

Mau-mau-kapina

Mau-mau-kapina (tunnettiin myös nimellä Mzungu Arudi Ulaya Mwafrika Apate Uhuru ja Kenian hätätila) oli sotilaallinen kapina vuosina 1952–1960, joka oli mau-mau-liikkeen aloittama sissisota Kenian vapauttamiseksi Britannian siirtomaahallinnosta itsenäiseksi valtioksi. Liike syntyi kikuju-heimon maatyöläisten pettymyksestä siirtomaahallintoon. Mau-maun vapaustaistelu ei kyennyt vapauttamaan Keniaa sotilaallisella toiminnalla. Sen toiminta johti Kenian valkoisten siirtomaa-asukkaiden ja Britannian sisäministeriön väliseen luottamuspulaan, joka aikanaan myötävaikutti Kenian itsenäistymiseen 12. joulukuuta 1963.Mau-mau-liikkeen nimen alkuperää ei tiedetä. Selityksiä on useita: eräiden mielestä kyseessä on paikannimi (kukkularyhmä), toisten mielestä se on brittiläisten uudisasukkaiden keksimä, naurettavaksi tarkoitettu ja halventava epäsana. Se voisi olla myös lyhenne swahilin kielen sanoista Mzungu aende ulaya – mwafrika apate uhuru – ”valkoinen mies menköön kotiin, afrikkalainen saa vapautensa”. Vapautusliikkeen ytimenä olivat kikujut, joiden tukena oli embu- ja meru-heimojen jäseniä. Kikujut eivät itse kutsuneet liikettään mau-mauksi. He käyttivät siitä nimityksiä Muingi (liike), Muigwithania (yhdistäjä), Muma wa uiguano (Yksimielisyyden vala) tai mau-mau-kapinan alkuunpanijana toimineen Kikuyu Central Association -järjestön nimikirjaimia KCA.

Mogadishun taistelu

Mogadishun taistelu taisteltiin 3.-4. lokakuuta 1993 Somalian pääkaupungissa Mogadishussa. Somaliassa oli riehunut sissisota jo 1970-luvulta. Somalia oli myös ollut sodassa Etiopiaa vastaan vuodesta 1974. Taistelujen laannuttua 1988 eri klaanit yrittivät saada valtion hallintaansa diktaattori Siad Barrelta. Taistelut huipentuivat 1991 jolloin klaanien ja hallituksen välisissä taisteluissa kuoli 50 000 ihmistä, ja Siad Barren oli paettava maasta. Somalia jäi sen jälkeen ilman kunnon keskushallintoa. Eri klaanien taistellessa pääkaupungin Mogadishun hallinnasta, YK ja Yhdysvallat lähettivät joukkoja maahan rauhoittaakseen tilanteen. YK:n pääsihteeri Boutros Boutros-Ghali oli aikoinaan toiminut klaanipäälliköitä ja erityisesti kenraali Mohamed Farrah Aididia vastaan ollessaan diplomaattina. Aididin kannattajat pitivät YK:ta ja Yhdysvaltojen joukkoja vihollisinaan.

Partiointi

Partiointi on taistelutaktiikka, jossa pienet ryhmät tai yksilöt tiedustelevat, suojelevat tai vartioivat tiettyä aluetta tai kohdetta. Partiointia voivat suorittaa puolustushaaroista maavoimat, laivasto ja ilmavoimat.

Pitkä viha

Pitkä viha on Ruotsin ja Venäjän vuosina 1570–1595 käymä sota, joka päättyi Täyssinän rauhaan. Sodasta on käytetty myös nimityksiä pitkäviha, 25-vuotinen sota ja pohjoismainen viisikolmattavuotinen sota sekä ainakin osittaisesti rappasodat.

Sissit

Sissit on vuonna 1963 valmistunut Mikko Niskasen ohjaama sotaelokuva. Se pohjautuu hänen esikoiselokuvansa Poikien tavoin Paavo Rintalan romaanikäsikirjoitukseen. Käsikirjoitus ilmestyi myöhemmin samana vuonna kohuteoksena Sissiluutnantti. Sissien tapahtumat sijoittuvat jatkosodan viimeisiin päiviin.

Sisällissota

Sisällissota on poliittisesti järjestäytyneen yhteisön, kuten valtion sisällä käytävä sota.

Usein valtion sisällä sotaa käyviä osapuolia tuetaan valtion ulkopuolelta, joko suoraan tai peitetysti. Tuki voi olla vaikkapa rahaa aseiden ostoon, aseita, joukkojen koulutusta tai vieraan armeijan mukanaoloa sodassa jonkun puolella. Pelkkää humanitäärisen avun tarjoamista ei yleensä pidetä sodan tukemisena, vaikka sen tarjoaja rajoittaisi antamansa avun vain toiselle osapuolelle. Usein myös joko toinen tai molemmat osapuolet pyytävät vierailta mailta apua. Kun etenkin suurvallat osallistuvat sotaan tukemalla sen eri osapuolia, voidaan puhua sijaissodasta. Tämän tyyppiset laajentuneet sisäiset konfliktit, kuten Kreikan sisällissota, Korean sota ja Vietnamin sota olivat yleisiä etenkin kylmän sodan aikana, vaikka ensimmäisenä 1900-luvun sijaissotana voidaan pitää Espanjan sisällissotaa. Suurvaltojen valtapolitiikasta seurannut sekaantuminen sisällissotiin on usein kasvattanut niiden ulkopoliittista roolia sekä laajentanut niitä, kun ilman sekaantumista ne olisivat voineet jäädä paikallisiksi ja mahdollisesti lyhytaikaisemmiksi ilmiöiksi.

Taistelu

Taistelu on sodankäyntiin liittyvä kamppailu kahden tai useamman osapuolen välillä. Osapuolet pyrkivät kukistamaan toisensa. Taisteluita käydään yleensä sodan aikana ja ne tapahtuvat rajatulla alueella, rajattuna aikana ja niihin sisältyy rajatusti toimintaa; vastarinta, kapina ja sissisota eivät ole taisteluja tässä mielessä.lähde? Carl von Clausewitzin mukaan taistelun suunnittelu on taktiikkaa, kun taas sodan suunnittelu on strategiaa.

Toinen Tšetšenian sota

Toinen Tšetšenian sota käytiin Venäjän ja Tšetšenian välillä vuosina 1999–2009. Ensimmäinen Tšetšenian sota oli päättynyt Venäjän tappioon, mutta Tšetšenian itsenäisyyttä ei ollut tunnustettu. Terrori-iskut saivat Vladimir Putinin lähettämään Venäjän joukot takaisin Tšetšeniaan.

Suurimmat taistelut käytiin sodan alussa vuosina 1999–2000. Groznyitä puolustaneet tšetšeenit pakenivat vuorille, ja kevättalvella 2000 alkoi pitkä sissisotavaihe. Vuonna 2009 Venäjä julisti lopettavansa terrorisminvastaisen operaationsa rauhoittuneen tilanteen vuoksi.

Toinen buurisota

Toinen buurisota käytiin vuosina 1899–1902. Siinä vastakkain olivat Brittiläinen imperiumi ja toisella puolella buurien perustamat Oranjen vapaavaltio ja Transvaal. Buurit hävisivät sodan, jolloin heidän valtionsa menettivät itsenäisyytensä ja ne liitettiin Brittiläiseen imperiumiin.

Muilla kielillä

This page is based on a Wikipedia article written by authors (here).
Text is available under the CC BY-SA 3.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.