Palestiinalaiset

Palestiinalaiset ovat eri heimoryhmistä koostuva ryhmä arabeja, jotka elävät Palestiinassa tai joiden sukujuuret ovat alueella. Palestiinalaisia on noin 9 395 000 (2001). Palestiinalaiset puhuvat etupäässä arabiaa, ja valtaosa heistä on sunnimuslimeja. Kristittyjä on 3–6 prosentin vähemmistö. Lisäksi pieni vähemmistö on druuseja.

Vuonna 1968 palestiinalaisten kansalliskokous määritteli palestiinalaiseksi arabin, joka on asunut Palestiinassa ennen vuotta 1947, tai juutalaisen, joka on elänyt alueella ennen nykyistä sionismia seurannutta laajaa kansanvaellusta. Tätä myöhemmin syntyneistä palestiinalaisia ovat henkilöt, joiden isä on määritelmän mukaan palestiinalainen.[1] Suurin osa alueen juutalaisista ei kuitenkaan pidä itseään palestiinalaisiin kuuluvana etnisenä ryhmänä, koska nimitys viittaa poliittisesti ja uskonnollisesti erottuvaan ryhmään.

Palestiinalaiset
الفلسطينيون /al-Filasṭīniyyūn
Vuonna 1947 esitelty Palestiinan lippu on palestiinalaisarabien kansallinen symboli

Vuonna 1947 esitelty Palestiinan lippu on palestiinalaisarabien kansallinen symboli
Väkiluku 11 000 000
Asuinalueet Flag of Palestine.svg Palestiinalaishallinto 4 019 433
Länsiranta 2 515,845
Gazan kaista 1 604 238

Jordania 3 000 000
Israelin lippu Israel 1 650,000
Syyrian lippu Syyria 630 000
Chilen lippu Chile 500 000
Libanon 402 582
Saudi-Arabia Saudi-Arabia 208 245
Egyptin lippu Egypti 270 245
Yhdistyneiden arabiemiirikuntien lippu Yhdistyneet arabiemiirikunnat 170 000
Qatarin lippu Qatar 100 000
Kuwait 70 000
Irak 57 000
Jemen 55 000
Libya 44 000
Kielet arabia, heprea, aramea, kreikka, englanti
Uskonnot islam (sunni ja šiia), kristinusko, druusilaisuus

Palestiinan pakolaisuus

pääartikkeli: Palestiinan pakolaisuus

Palestiinan pakolaisuus syntyi kun Israelin itsenäistymissodan yhteydessä yli 700 000 (luku vaihtelee n. 500 000–700 000 välillä riippuen siitä mikä taho sen esittää. Suuruus on hyvä tarkistaa luotettavista lähteistä, koska tätä lukua pyritään tietyistä poliittisista syistä pitämään mahdollisimman suurena) Palestiina-mandaatin arabia pakeni tai lähti vapaaehtoisesti kodeistaan vuosina 1947–1949. Vain kymmenisen prosenttia israelilaisten valtaaman alueen arabiasukkaista jäi paikoilleen. Marraskuun 29. päivänä 1947 YK:n yleiskokous päätti äänin 33–13 jakaa Ison-Britannian Palestiinan mandaattialueen juutalaisten ja arabien kesken. Palestiinaa ympäröivät arabivaltiot eivät hyväksyneet tulosta vedoten muun muassa brittien antamiin lupauksiin täydellisestä itsenäisyydestä. Sisällissota Palestiinan arabiväestön ja nopeasti kasvaneen juutalaisväestön välillä alkoi YK:n jakoehdotuksen jälkeen vuoden 1947 lopulla. Tähän arabien mellakointiin vaikutti suuresti haj Amin el-Husseini. Israelin julistauduttua itsenäiseksi 14. toukokuuta 1948 sota muuttui Israelin ja sinne hyökänneiden arabimaiden (Transjordania, Egypti, Syyria, Libanon, Irak) väliseksi sodaksi, joka jatkui aina kevään 1949 aseleposopimuksiin saakka. Israel selvisi voittajana sekä sisällissodasta että sitä seuranneesta valtioiden välisestä sodasta. Sodan jälkeen palestinalaisten pakolaisten ei sallittu palata entisille asuinsijoilleen.

Jordanian asukkaista 60–80 prosenttia on joidenkin arvioiden mukaan palestiinalaispakolaisia tai heidän jälkeläisiään. Osa pakolaisista arabit evakuoivat pois tulevan sodan tieltä jo ennen kuin Israelin valtio perustettiin vuonna 1948. Osa pakolaisista pakeni sodan aikana Israelin armeijan joukkoja, ja Israel takavarikoi heiltä jääneen omaisuuden 1950. Ensimmäisen Israelin ja arabien välisen sodan jälkeen palestiinalaisia arabipakolaisia oli noin 700 000. YK:n UNRWA on rekisteröinyt 4 082 300 palestiinalaista pakolaisiksi.

Palestiinalaispakolaisia vuodelta 1948 eivät koske vuoden 1951 YK:n pakolaismäärittelyt. He ovat ainoa pakolaisryhmä, johon sisältyvät myös maanpaossa syntyneet pakolaisten jälkeläiset. Muilla sukupolvia maanpaossa olleilla kansanryhmillä YK:n määrittämä pakolaisen asema ei ole voimassa pakolaisten lapsilla.

Jotkut palestiinalaiset nimittävät itseään filistealaisiksi sen kansan mukaan, joka asutti Palestiinaa ennen muinaisten Israelin heimojen muuttoa sinne ja joilta alue on saanut nimensä. Palestiinalaisten kansallisidentiteetti muodostui vasta 1900-luvun kuluessa. Yleensäkin kaikki arabivaltiot ovat Ranskan ja Ison-Britannian siirtomaa-aikana luomia alueita ja niiden kansallisuus on syntynyt vasta 1900-luvulla. Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) peruskirjan 1. artiklan mukaan palestiinalaiset ovat erottamaton osa arabikansaa. Palestiinalaisen identiteetin synty voidaan ajoittaa samaan aikaan, jolloin syntyi israelilainen identiteetti. Juutalaiset eivät ole koskaan kadonneet täysin alueelta, heitä on asunut siellä roomalaisajoista lähtien.

Katso myös

Lähteet

  1. The Palestinian Charter http://pac-usa.org. Palestinian American Council. Viitattu 13.1.20112017-11-02. (englanniksi)
Abdulaziz al-Rantisi

Abdulaziz al-Rantisi (arab. عبدالعزيز الرنتيسي‎, ‘Abdu-l-‘azīz al-Rantīsī, 1947 – 17. huhtikuuta 2004) oli palestiinalainen lääkäri ja Hamas-järjestön poliittinen johtaja ja yksi järjestön perustajista. Yhdysvallat ja Euroopan unioni pitävät Hamasia terroristijärjestönä. Hänestä tuli Hamasin korkein johtaja maaliskuussa 2004 kun Israelin armeija tappoi hänen edeltäjänsä šeikki Ahmad Yasinin.

Ahmad Yasin

Šeikki Ahmad Yasin (arab. الشيخ أحمد ياسين‎, Aḥmad Yāsīn, s. n. 1937 – 22. maaliskuuta 2004) oli palestiinalaisen Hamas-järjestön perustaja ja hengellinen johtaja. Monissa länsimaissa häntä pidettiin terroristina, mutta palestiinalaisille hän oli sankari, joka teki laillista vastarintaa miehittäjää vastaan. Yasin joutui jo lapsena pyörätuoliin ja oli lähes sokea. Hän kuoli Israelin ilma-iskussa Gazassa vuonna 2004.

Yasin syntyi pienessä Juran kylässä lähellä nykyistä Israelin Ashkelonia Brittiläisen Palestiinan mandaatin aikana. Hänen syntymäaikansa on palestiinalaisen passin mukaan 1.1.1929, mutta hän sanoo syntyneensä 1938. Hänen perheensä muutti Gazaan kun kylä tuhottiin vuoden 1948 Israelin itsenäisyyssodassa.

Yasin opiskeli al-Azharin yliopistossa Kairossa ja liittyi siellä muslimiveljeskuntaan.

Al-Aksan marttyyrien prikaatit

Al-Aksan marttyyrien prikaatit (arab. كتائب شهداء الأقص‎) on palestiinalainen vasemmistolainen terroristijärjestöksi luokiteltu puolisotilaallinen järjestö.

Al-Aksan marttyyrien prikaatit perustettiin marraskuussa 2000 Fatah-puolueen itsemurhaiskujoukoiksi. Toisen intifadan aikana vuosien 2000 ja 2002 välillä se oli Hamasin ohella toinen pääasiallinen Israelia vastaan iskuja tehnyt järjestö. Vuonna 2002 tehdyistä 59:tä iskusta al-Aksan marttyyrien prikaatit syylistyivät lähes kahteen kolmasosaan. Järjestö toimi sekä Palestiinalaishallinnon alueilla että varsinaisen Israelin alueella. Vuonna 2002 järjestö otti vastuun ensimmäisestä palestiinalaisen naisen tekemästä itsemurhaiskusta Jerusalemissa, jonka seurauksena kuoli yksi ja haavoittui 114. Israelilaisten sotilaslähteiden mukaan järjestö rekrytoi naisia erityisesti siksi, että Hamas ja Islamilainen jihad eivät halunneet toteuttaa iskuja tähän tapaan. Al-Aksan marttyyrien prikaatien iskujen määrä väheni turvallisuustilanteen paranemisen myötä vuoden 2002 jälkeen. Järjestö ilmaantui uudelleen Gazan alueella vuonna 2006, jolloin se oli yksi pääasiallisista Hamasia vastaan taistelleista järjestöistä.Fatahin edesmennyt johtaja Jasser Arafat ei kuitenkaan koskaan tunnustanut järjestöä Fatahin osaksi ja tuomitsi julkisesti sen iskut. Muukaan Fatah ei ole tunnustanut prikaateja osakseen. Suuri osa al-Aksan marttyyrien prikaatien jäsenistä oli kuitenkin myös Fatahin kannattajia. Joidenkin tutkijoiden mukaan al-Aksan marttyyrien prikaatit eivät Hamasin tapaan aja islamilaisen valtion perustamista, mutte järjestö käytti uskontoa jäsenten rekrytoimisen apuna.

Ali Hassan Salameh

Ali Hassan Salameh (arab. علي حسن سلامة‎‎; 1940 – 22. tammikuuta 1979) oli palestiinalainen terroristi, jota Mossad piti Mustan syyskuun aivoina ja vastuussa Münchenin verilöylystä vuoden 1972 kesäolympialaisissa.

Palestiinalaiset eivät myöntäneet virallisesti Salamehin jäsenyyttä Mustassa syyskuussa, koska Salameh oli eräs Jasser Arafatin luottomiehistä eikä PLO:ta haluttu liittää kansainvälisestä terrorismista tunnettuun Mustaan syyskuuhun.

Fatah

Fatah (Harakat al-Tahrir al-Watani al-Filastini, Palestiinan kansallisen vapautuksen liike) on palestiinalaisten poliittinen puolue, joka on suurin jäsenjärjestö PLO:ssa. Fatah on keskustavasemmistolainen, sekulaari ja nationalistinen. Sillä on tarkkailijajäsenen asema sosiaalidemokraattisten puolueiden sosialistisessa internationaalissa.

Vuoden 2005 presidentinvaalissa se tuki Mahmud Abbasia. 25. tammikuuta 2006 parlamenttivaalien jälkeen Fatah jäi oppositioon palestiinalaishallinnossa.

Palestiinasta karkotetut, etupäässä Persianlahden valtioissa työskentelevät koulutetut ihmiset perustivat Fatahin vuonna 1958 tai 1959. Heistä merkittävin oli Jasser Arafat. Fatah liittyi PLO:hon ja sai vuonna 1969 johtoaseman.

Järjestö järjesti hyökkäyksiä Israeliin aluksi Jordaniasta käsin, ja sai aseita Neuvostoliitosta ja Kiinasta. Sen johtajat karkotettiin väkivalloin Jordaniasta 1970–1971 (ns. musta syyskuu 1970). Israelilaisten valloitus Libanonissa (Operaatio Litani) johti Fatah-järjestön siirtymiseen Tunisiaan, Jemeniin, Algeriaan ja Irakiin. Israel teki 1. lokakuuta 1985 ilmaiskun Tunisiaan Fatahin päämajaan.

Vuonna 1993 Arafatin allekirjoitettua salaisten Oslon neuvotteluiden jälkeen periaatesopimuksen Israelin kanssa, Israel ja PLO tunnustivat toisensa ja Jasser Arafat palasi palestiinalaisalueille maapaosta Tunisiasta.

Fatahia lähellä on militantti nuorisojärjestö Tanzim.

Fatah piti kuudennen puoluekokouksensa Betlehemissä 4. elokuuta 2009 alkaen. Se oli ensimmäinen pariinkymmeneen vuoteen.

Hamas

Hamas (lyhenne sanoista Harakat al-muqāwamat al-islāmiyya, arab. حركة المقاومة الاسلامية‎, suom. islamilainen vastarintaliike) on palestiinalainen islamistinen järjestö ja demokraattisesti valitun Palestiinan parlamentin suurin puolue. Israel, Yhdysvallat, Kanada, Egypti ja EU on luokitellut Hamasin terroristijärjestöksi. Peruskirjansa mukaisesti Hamas vastustaa rauhanomaista ratkaisua palestiinalaiskysymykseen. Sen tavoitteena on luoda Islamilainen valtio alueelle. Kevään 2006 Palestiinan vaalien jälkeen Hamas pääsi hallitusvastuuseen. Sen vuonna 1988 kirjoitettu ja yhä voimassa oleva perussääntö viittaa Israelin valtion tuhoutumiseen ja islamilaisen valtion perustamisen. Kesällä 2007 Hamas ja kilpaileva Fatah kävivät rajuja taisteluita, joiden seurauksena Hamas erotettiin palestiinalaishallituksesta, mutta se sai haltuunsa Gazan kaistan. Hamas hallitsee Gazaa Sharian periaattein, ja ihmisoikeusjärjestöt syyttävät sitä kidutuksesta, teloituksesta, sensuurista, naisten huonosta asemasta ja rutiininomaisista väärinkäytöksistä.

Islamilainen jihad

Palestiinan Islamilainen jihad (arab. حركة الجهاد الإسلامي في فلسطين, -Harakat al-Jihād al-Islāmi fi Filastīn) on palestiinalainen ääri-islamilainen järjestö, jonka mm. Yhdysvallat, EU ja Israel luokittelevat terroristijärjestöksi.

Israelin–Palestiinan konflikti

Israelin–Palestiinan konflikti on Israelin valtion ja palestiinalaisten välinen kiista maa-alueesta, joka sijaitsee Välimeren ja Jordan-joen välissä. Konfliktin juuret juontavat 1800-luvulle, jolloin voimistuva sionistinen liike alkoi havitella juutalaisten massamuuttoa Palestiinaan ja oman valtion perustamista juutalaisten historialliseen kotimaahan. Israelin valtio perustettiin vuonna 1948 ja palestiinalaiset katsovat sen miehittäneen heidän vuosisatoja asuttamansa alueet. Yhdistyneet kansakunnat syyttääkin Israelia palestiinalaisten rotusyrjinnästä, koska Israel on perustanut apartheid-järjestelmän, joka hallitsee palestiinan kansaa kokonaisuudessaan. Raportin mukaan Israel on rasistinen valtio, mikä aiheutti paljon keskustelua ja vastaväitteitä YK:n sisältä. Raportin julkaisijana toimi 18:sta arabimaasta koostuva YK:n paikallinen komissio ESCWA ja raportin tultua julki YK:n pääsihteeri vaati raportin poistoa YK:n julkaisuportaaleista, mikä myöhemmin toteutui. Myös Jerusalemin entinen pormestari ja historioitsija Meron Benvenisti on todennut, että Israelista on tullut apartheid-valtio ja "herrakansan demokratia", jossa oikeudet koskevat vain yhtä etnistä ryhmää.Konflikti kuuluu osana laajempaan arabien ja Israelin väliseen konfliktiin. Siihen on haettu ratkaisua esittämällä kahden valtion mallia, jossa palestiinalaisalueista muodostettaisiin itsenäinen Palestiinan valtio. Kahden valtion mallilla on paljon kannatusta molemmissa maissa, mutta rajalinjasta ei ole päästy yhteisymmärrykseen. Etenkin Jerusalemin kysymys on ongelmana, sillä palestiinalaiset haluaisivat jakaa Jerusalemin. Eräänä rajalinjana on esitetty ennen vuotta 1967 käytössä ollutta vuoden 1949 aselepolinjaa, jossa Gaza, Länsiranta ja Itä-Jerusalem kuuluisivat palestiinalaisille. Rauhanaloitteet eivät kuitenkaan ole tuottaneet tulosta.

Israel vetäytyi vuonna 2005 Gazasta, mutta alueelta ammutut Kassam-raketit ovat saaneet Israelin tekemään aika ajoin hyökkäyksiä Gazaan. Vuonna 2006 muutaman kuukauden aikana Gazasta Israeliin ammutut sadat raketit sekä osaltaan myös israelilaissotilas Gilad Shalitin kaappaus johtivat Operaatio kesäsateen käynnistämiseen , mikä aiheutti tuhoja Gazassa. Keväällä 2008 Israel katkaisi polttoainetoimitukset Gazaan, mikä johti alueen pimenemiseen ja humanitaariseen katastrofiin. Joulukuussa 2008 Israel aloitti Gazaan hyökkäyksen, jossa kuoli yli tuhat palestiinalaista, joista valtaosa on väitetty olevan siviilejä. Gazan sota toistui vuonna 2014, kun Israel pyrki tuhoamaan Hamasin Israeliin vievät hyökkäystunnelit ja raketit.

Kesäolympialaiset 1972

Vuoden 1972 kesäolympialaiset (26. elokuuta 1972 – 11. syyskuuta 1972) järjestettiin Münchenissä, Saksan liittotasavallassa. 121 kansakunnan 7 123 urheilijaa kilpailivat 23 urheilumuodossa. Urheilullista sisältöään paremmin kisat muistetaan Münchenin verilöylystä: palestiinalaiset Musta syyskuu -järjestön terroristit ottivat 5. syyskuuta 11 israelilaista olympiaedustajaa panttivangiksi. Epäonnistunut vapautusyritys johti kymmenen panttivangin sekä viiden terroristin ja yhden poliisin kuolemaan. Kansainvälisen olympiakomitean päätöksellä kisoja jatkettiin surmansa saaneiden urheilijoiden muistotilaisuuden jälkeen.Kansainvälinen politiikka oli mukana Münchenin olympialaisissa jo ennen niiden alkamista. 12 Afrikan maata uhkasi vetäytyä kisoista, mikäli Rhodesian sallittaisiin osallistua niihin. Rhodesia puolestaan ei hyväksynyt Kansainvälisen olympiakomitean 9. elokuuta esittämää kompromissiratkaisua, jonka mukaan rhodesialaiset urheilijat saisivat olla mukana Britannian kansalaisina eivätkä oman maansa nimellä. Rhodesian 52-jäseninen olympiajoukkue saapui Müncheniin 11. elokuuta, ja maan urheilijat olivat kirjoittaneet passeihinsa omakätisesti "Ison-Britannian kansalainen". KOK taipui äänestyksen jälkeen boikotilla uhanneiden maiden painostukseen ja päätti vain neljä päivää ennen kisojen avajaisia, 22. elokuuta, sulkea Rhodesian olympiajoukkueen kisojen ulkopuolelle.Urheilullisella puolella Yhdysvaltain Mark Spitz voitti uinnissa seitsemän kultaa. Suomen Lasse Viren voitti 10 000 metrin juoksun maailmanennätysajalla sekä myöhemmin vielä 5 000 metrin kilpailun. Neuvostoliiton Olga Korbut aloitti voimistelussa "lapsinaisten" aikakauden. Koripallossa Neuvostoliitto katkaisi Yhdysvaltojen voittokulun dramaattisessa ja suorastaan skandaalinkäryisessä finaalissa. Kaikkiaan Münchenin olympialaisissa tehtiin 50 maailmanennätystä ja 164 olympiaennätystä.

Khalil al-Wazir

Khalil al-Wazir eli Abu Jihad (10. lokakuuta 1935 Ramla, Palestiina – 16. huhtikuuta 1988 Tunis, Tunisia) oli Jasser Arafatin kakkosmies. Hänet ammuttiin Tunisissa Israelin salaisen palvelun Mossadin suunnittelemassa operaatiossa.

Mossad on kieltänyt osallisuutensa murhaan, mutta marraskuussa 2012 israelilainen Yediot Aharonot -lehti julkaisi operaatiota johtaneen Nahum Levin haastattelun vuodelta 2000, jossa tämä myöntää asian.

Libanonin sisällissota

Libanonin sisällissota oli vuosina 1975–1990 Libanonissa käyty sisällissota, jossa taistelivat monet erilaisia ryhmittymiä keskenään muodostaneet uskonnolliset ja poliittiset ryhmät. Myös ulkovallat puuttuivat tapahtumien kulkuun.

Libanonin muslimien ja kristittyjen välillä oli ollut pitkään voimakas jännite. Kun PLO tuli Etelä-Libanoniin, sattui monia välikohtauksia, joissa palestiinalaiset sieppasivat ja ampuivat kristittyjä. Näistä johtuvat kostot veivät palestiinalaiset ja kristityt falangistit sotaan, johon myös Libanonin muslimit sekaantuivat. Syyria sekaantui Libanonin hallituksen pyynnöstä sotaan kristittyjä tukemaan ja miehitti maan itäosan. Sisällissodan aikana Israel hyökkäsi Libanoniin kolme kertaa eliminoidakseen maasta käsin toimivat palestiinalaiset PLO:n sissit.

Musta syyskuu (terroristijärjestö)

Musta syyskuu (arab. منظمة أيلول الأسود‎, Munaẓẓama Aylūl al-Aswad; engl. The Black September Organisation, BSO) oli palestiinalainen terroristijärjestö. Se perustettiin vuonna 1970. Nimensä järjestö otti 16. syyskuuta 1970 alkaneesta Mustan syyskuun nimellä tunnetusta konfliktista, jossa Jordanian kuningas Hussein julisti maahan sotilasvallan estääkseen kiihkoarabien vallankaappausyritykset. Konflikti johti tuhansien palestiinalaisten kuolemiin tai karkotuksiin Jordaniasta. Musta syyskuu -järjestö aloitti toimintansa Fatahin sisällä pienenä ryhmittymänä. Ajan myötä ryhmään liittyi ihmisiä myös muista järjestöistä.

Musta syyskuu on tullut tunnetuksi 11 israelilaisen urheilijan kidnappaamisesta ja murhaamisesta, sekä saksalaisen poliisin surmaamisesta syyskuussa 1972 Münchenin olympialaisten aikana, kts. Münchenin verilöyly.

Münchenin verilöyly

Münchenin verilöyly tapahtui vuoden 1972 kesäolympialaisissa Münchenissä, Saksassa, kun palestiinalaiset terroristit ottivat yksitoista israelilaista olympiaedustajaa panttivangeiksi ja surmasivat heistä kymmenen. Ainoastaan Gad Tsobari pääsi pakenemaan. Lisäksi kaappauksessa kuoli saksalainen poliisi ja viisi terroristia.

Kuolleet israelilaiset olivat David Berger, Joseph Gutfreund, Moshe Weinberg, Eliezer Halfin, Mark Slavin, Zeev Friedman, Jossef Romano, Kehat Shor, Andre Spitzer, Amitzur Shapira ja Jacob Szpringer.

Verilöylystä ja sen jälkeisistä teoista on tehty vuonna 2005 valmistunut elokuva München, jonka ohjasi Steven Spielberg. Verilöylyn uhrien muistoksi paljastettiin kaupungissa muistomerkki syyskuussa 2017.

Palestiina (alue)

Palestiina (arab. فلسطين‎, Falastīn) on alue Lähi-idässä. Nykyään Palestiinalla tarkoitetaan tavallisimmin arabien asuttamia Gazan ja Länsirannan alueita, mutta historiallisesti Palestiinaan on luettu myös nykyisen Israelin alue sekä osa Jordaniaa, Libanonia ja Syyriaa. Vuosina 1922–1947 Palestiinan brittiläinen mandaattialue käsitti nykyisen Israelin, Jordanian (vuoteen 1946 saakka) sekä Gazan ja Länsirannan.Alueen poliittinen tilanne on epävakaa. Palestiinasta puhuttaessa pitää erottaa toisistaan maantieteellinen Palestiinan alue, palestiinalais­hallinnon alue ja Palestiinan arabiväestö, palestiinalaiset, joista osa elää maanpaossa naapurimaissa.

Palestiinan vapautuksen kansanrintama

Palestiinan vapautuksen kansanrintama (PFLP, engl. The Popular Front for the Liberation of Palestine, arab. الجبهة الشعبية لتحرير فلسطين‎, al-Jabha al-ša‘biyya li-taḥrīr Filasṭīn) on marxilais-leniniläinen palestiinalainen poliittinen ja sotilaallinen järjestö. Se on ollut toiseksi suurin Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) muodostavista ryhmistä. Se on tavallisesti ollut kovan linjan edustaja Palestiinan itsenäisyyspyrkimyksissä vastakohtana maltillisemmalle Fatahille (PLO:n suurin ryhmä). PFLP vastusti Oslon rauhansopimusta ja vastusti pitkään kahden valtion ratkaisua Israelin–Palestiinan-kiistassa. Nykyään järjestö ei edusta asiassa enää niin jyrkkää linjaa kuin ensimmäisen intifadan puhjetessa 1987, ja vuonna 1999 PFLP sopi PLO:n johdon kanssa neuvotteluista Israelin kanssa.

PFLP syntyi arabien kansallisesta liikkeestä (ANM), jonka perusti tri George Habash, kristitty palestiinalainen, jonka perhe karkotettiin Palestiinasta vuoden 1948 Israelin itsenäisyyssodan aikana. Palestiinan vapautusarmeijan kanssa ANM perusti vuonna 1966 paluun sankarit -kommandoryhmän. Kesäkuun 1967 kuuden päivän sodan jälkeen ANM ja eräät muut ryhmät, kuten Ahmad Jibrilin Palestiinan vapautusrintama muodostivat PFLP:n Habash johtajana. Vuoden 1968 alussa PFLP:llä oli 1 300 taistelijaa. Syyria tuki sitä taloudellisesti ja sen koulutusleirit olivat Jordaniassa. PFLP kaappasi israelilaisen El Alin matkustajakoneen 23. kesäkuuta 1968, kaikki 16 matkustajaa vapautettiin. Tämä oli Lähi-idän konfliktin ensimmäinen konekaappaus. PFLP julistautui 1969 marxilais-leniniläiseksi, mutta tuki edelleen panarabismia.

Ahmad Jibril erosi 1968 PFLP:sta ja perusti oman PFLP-GC:nsä. Vuonna 1969 siitä erosi maolainen Palestiinan vapautuksen demokraattinen rintama (DFLP, aluksi nimellä PDFLP) ja 1972 Palestiinan vapautuksen kansallinen vallankumouksellinen rintama (PRFLP). Jordanian mustan syyskuun jälkeen, jolloin kaikki aseelliset ryhmät karkotettiin maasta.

PFLP liittyi PLO:hin, jossa se oli aikoinaan toiseksi suurin ryhmä, mutta erosi sen toimeenpanevasta komiteasta 1974 syyttäessään Jasser Arafatin ja Fatahin johtamaa PLO:ta Israelin tuhoamisen päämäärän pettämisestä ja siirtymisestä kahden valtion politiikkaan. PFLP kuului niin sanottuihin rejektionisteihin, jotka eivät uskoneet minkäänlaisten neuvottelujen Israelin kanssa olevan mahdollista. Se palasi kuitenkin toimintaan 1981. Vuonna 1990 PFLP:n Jordanian osastosta tuli poliittinen puolue Jordanian kansan demokraattinen yhtenäisyyspuolue (Hizb al-wahda al-ša’biya al-dimuqratiyya al-urduni).

PFLP boikotoi vuoden 1996 vaaleja, ja sitä alettiin pitää merkityksettömänä radikaalien islamististen ryhmien, kuten Hamasin kannatuksen kasvaessa nopeasti 1993–1996 ja Neuvostoliiton hajoamisen myötä marxismi-leninismin antaessa tilaa islamismille.

George Habash luopui PFLP:n johtajuudesta vuonna 2000 kuudennessa puoluekokouksessa, jolloin hänen seuraajakseen valittiin Abu Ali Mustafa. Israelin helikopterit tappoivat Mustafan raketein 27. elokuuta 2000 Länsirannalla Ramallahissa. PFLP ampui kostoksi Israelin äärioikeistolaisen turismiministerin Rehavam Ze’evin 17. marraskuuta. Ahmad Sa’dat valittiin uudeksi pääsihteeriksi 3. lokakuuta 2001. Palestiinalaishallinto vangitsi hänet tammikuussa 2002 Israelin ja Yhdysvaltain painostuksen vuoksi kuten muutamat muutkin Ze’evin murhasta epäillyt. Korkein oikeus tuomitsi vangitsemisen lainvastaiseksi, mutta palestiinalaishallinto ei suostunut vapauttamaan häntä. 14. maaliskuuta 2006 Israelin puolustusvoimat hyökkäsi Jerikoon ja valtasi kymmentuntisen piirityksen jälkeen vankilan ja vei Sa’datin ja viisi muuta vankia Israeliin tuomittavaksi. Israelilainen sotilastuomioistuin tuomitsi 25. joulukuuta 2008 Sa’datin laittoman terroristijärjestön johtamisesta 30 vuodeksi vankeuteen.

PFLP osallistui Palestiinalaishallinnon parlamenttivaaleihin vuonna 2006 "Marttyyri Abu Ali Mustafa" -vaalilistalla, joka sai 4,25 % äänistä.

Euroopan unioni ja Yhdysvallat pitävät PFLP:tä terroristijärjestönä.

Palestiinan vapautusjärjestö

Palestiinan vapautusjärjestö (arab. منظمة التحرير الفلسطينية‎, Munazzamat al-Tahrir al-Filastiniyyah)

eli PLO (Palestine Liberation Organization) on järjestö, joka perustettiin 1964 yhdistämään Israelin valtion perustamisen ja Lähi-idän sotien jälkeen syntyneitä Palestiinan pakolais- ja sissiryhmiä.

PLO:n lakiasäätävä elin kansalliskokous valitsee 15-jäsenisen toimeenpanevan komitean, joka johtaa järjestöä kokoontumisten välillä. Nimellisesti 300-jäseninen kansalliskokous kokoontuu noin kahden vuoden välein.

Sirhan Sirhan

Sirhan Bishara Sirhan (arab. سرحان بشارة سرحان‎, s. 19. maaliskuuta 1944 Jerusalem) on senaattori Robert F. Kennedyn murhasta tuomittu mies. Hän ampui Kennedyä Los Angelesissa 5. kesäkuuta 1968; uhri kuoli 6. kesäkuuta.

Tamer-instituutti

Tamer-instituutti (engl. Tamer Institute for Community Education, arab. مؤسسة تامر للتعليم المجتمعي‎) on palestiinalainen organisaatio, joka edistää lasten ja nuorten koulutus- ja lukemaanoppimishankkeita Länsirannalla ja Gazassa. Instituutti on perustettu 1989, ja sen pääkonttori on Ramallahissa.Järjestö sai vuonna 2009 seitsemännen Astrid Lindgrenin muistopalkinnon.

Toinen intifada

Toinen eli Al-Aqsan intifada on palestiinalaisten kansannousu Israelin miehitystä vastaan, joka alkoi syyskuussa 2000. Usein esitetään, että toinen intifada alkoi Ariel Sharonin vierailtua Al-Aqsan moskeijassa, ja että vierailu olisi tulkittu provokaatioksi. Nykyisin sekä palestiinalaiset että israelilaiset ovat yhtä mieltä siitä ettei intifadan syynä ollut ainoastaan Sharonin toiminta. Israelilaiset katsovat intifadan olevan "osa palestiinalaishallinnon laskelmoivaa politiikkaa suhteissaan Israelin valtioon" ja palestiinalaiset puolestaan katsovat sen olevan enemmän kuin "vain oikeutettu reaktio provokatiiviseen tapaukseen." Palestiinalaisten mukaan se on "palestiinan kansan yksimielinen, julkinen neuvotteluiden epäonnistumisen aiheuttama mielenilmaus ja Israelin toiminnan täydellinen tuomitseminen".

Muilla kielillä

This page is based on a Wikipedia article written by authors (here).
Text is available under the CC BY-SA 3.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.