Kleopatra VII

Kleopatra VII Filopator (m.kreik. Κλεοπάτρα Φιλοπάτωρ, 69 eaa.12. elokuuta 30 eaa.) oli Egyptin kuningatar 51–30 eaa. ja Egyptin kreikkalaisajan viimeinen hallitsija. Hän kuului Ptolemaiosten hallitsijasukuun, joka oli hallinnut Egyptiä vuodesta 305 eaa. lähtien. Kleopatra nousi kuningattareksi 18-vuotiaana ja uudelleen 21-vuotiaana menetettyään välillä vallan veljelleen.

Kleopatran ajan Egypti oli Rooman vasallivaltio, ja Kleopatran täytyi jatkuvasti mielistellä ja avustaa Roomaa pitääkseen maansa itsenäisenä, missä hän onnistuikin yli 20 vuoden ajan. Hän oli Ptolemaiosten tapaan tarvittaessa hyvin häikäilemätön ja julma, ja hän surmautti ainakin yhden sisaruksistaan. Roomassa häneen suhtauduttiin yleensä vihamielisesti, sillä häntä pidettiin laskelmoivana pyrkyrinä. Egyptissä hänet samastettiin Isis-jumalattareen.

Kleopatra on jäänyt historiaan etenkin intohimoisista rakkaussuhteistaan Julius Caesarin ja Marcus Antoniuksen kanssa, legendaarisesta viehätysvoimastaan, sekä dramaattisesta itsemurhasta, jonka hän teki Egyptin joutuessa lopullisesti Rooman vallan alle.

Kleopatra VII Filopator
Kleopatra-VII.-Altes-Museum-Berlin1
Kleopatraa luultavasti esittävä rintakuva.
Egyptin kuningatar
Valtakausi 51 eaa.30 eaa.
Edeltäjä Ptolemaios XII
Seuraaja Ptolemaios XV
Yhteishallitsijat
Syntynyt 69 eaa.
Egypti
Kuollut 12. elokuuta 30 eaa.
(n. 39 vuotta)
Aleksandria, Egypti
Puoliso
Koko nimi
Kleopatra VII Thea Filopator
Suku Ptolemaiosten hallitsijasuku

Sukutausta ja perhe

Edfu cartouche Cleopatra 2
Kleopatran nimi hieroglyfein kirjoitettuna (kartussin ympäröimänä, luetaan oikealta vasemmalle) Horuksen temppelissä Edfussa.

Nimi Kleopatra on kreikkaa ja tarkoittaa ’isän kunnia’. Kaikki Ptolemaiosten suvun naiset olivat olleet nimeltään joko Kleopatra, Arsinoe tai Berenike, kuten olivat myös Kleopatran ja hänen siskojensa nimet.[1]

Kleopatran ja hänen perheensä äidinkieli oli kreikka, ja he edustivat hellenististä kulttuuria.[2] Kleopatra kuului makedonialaislähtöiseen Ptolemaiosten hallitsijasukuun, joka oli hallinnut Egyptiä Aleksanteri Suuren jälkeen.[3] Kleopatran isä oli faarao Ptolemaios XII Auletes. Hänet tunnettiin heikkona hallitsijana, joka oli kiinnostunut huilunsoittamisesta ja muista taiteista yhtä paljon kuin hallitsemisesta.[4] Kleopatran äitiä ja isänäitiä ei tiedetä, sillä heitä ei mainita yhdessäkään lähteessä.[5] Kleopatran isosiskon Berenike IV:n äiti ja Auletesin viimeinen vaimo oli Kleopatra V Tryfaina, joka saattoi olla myös Kleopatran ja tämän muiden sisarusten äiti.[6] Eri historioitsijoilla on asiasta eri käsityksiä.[7] Kleopatra V Tryfaina oli kymmeniä vuosia miestään nuorempi ja luultavasti tämän sisar tai sisarpuoli.[8]

Myös Kleopatran sisarusten määrä on epävarma.[5] Hänellä oli ainakin yksi isosisko (Berenike) ja yksi pikkusisko (Arsinoe) sekä kaksi pikkuveljeä, joista molemmista tuli myöhemmin lyhyeksi aikaa Kleopatran aviomiehiä.[8] Kleopatra V:n ja Kleopatra VII:n välistä ei tunneta Kleopatra VI:ta. Jos hän oli olemassa, hän olisi ollut Kleopatra VII:n isosisko ja ehkä se Kleopatra, jonka mainittiin hallinneen vuoden ajan Berenike IV:n kanssa ennen kuolemaansa.[9]

Elämä

Varhainen elämä

Kleopatra syntyi todennäköisesti 69 eaa., mahdollisesti jo vuotta aiemmin. Kuukautta tai päivää ei tiedetä. Hän syntyi luultavimmin Aleksandriassa, jossain sen kuninkaallisista palatseista.[10]

Kleopatra kasvoi Aleksandriassa isänsä palatsissa, joka sijaitsi kuuluisan Aleksandrian kirjaston vieressä. Hänen varhaisvuosistaan ei tiedetä mitään, mutta epäilemättä hän sai hyvän koulutuksen, sillä hän osasi useita kieliä ja hänet tunnettiin taitavana ja sivistyneenä keskustelijana.[11]

Valtaannousu

CleopatraVII7a
Kleopatraa esittävä basalttiveistos.

Kleopatran isä Auletes joutui vuonna 58 eaa. maanpakoon Roomaan, minä aikana hänen vanhin tyttärensä Berenike IV otti vallan itselleen. Auletes palasi Roomasta kolmen vuoden kuluttua ja teloitutti Bereniken, ja 13-vuotias Kleopatra nousi vallanperimysjärjestyksessä ensimmäiseksi. Auletes kuoli luonnollisista syistä johtuen viisi vuotta myöhemmin – näin 18-vuotiaasta Kleopatrasta tuli vuonna 51 eaa. Egyptin hallitsija yhdessä pikkuveljensä Ptolemaios XIII:n kera. Kleopatra oli hyvin läheinen isänsä kanssa, mahdollisesti jopa tämän kanssahallitsija, ja hän järjestikin isälleen näyttävät hautajaiset ja otti lisänimekseen Filopator, ”isäänsä rakastava”.[12]

Valtaan noustuaan Kleopatran kirjoitettiin tehneen matkan Thebaan, missä hän osallistui näkyvästi uskonnollisiin härkäkulttiseremonioihin. Näin hän on ehkä pyrkinyt säilyttämään yläegyptiläisten uskollisuuden ja osoittamaan olevansa koko Egyptin kuningatar. Silloin hän olisi joutunut jättämään hovinsa muutamaksi viikoksi heti valtakautensa alussa.[13]

Kleopatra johti maata itseään periaatteessa korkea-arvoisemman pikkuveljensä sijaan puolentoista vuoden ajan. Aluksi asiakirjoissa ja kolikoissa oli vain hänen nimensä. Hänen ensimmäisinä valtavuosinaan Egyptiä koetteli kuitenkin kuivuus, ja ruokapulasta kärsinyt maa ajautui laittomuuksiin ja maaltapakoon. Kleopatran hovissa valtaa olivat saaneet myös johtava ministeri eunukki Potheinos ja kenraali Akhillas. He toimivat nuoren Ptolemaioksen holhoojina ja onnistuivat palauttamaan Ptolemaioksen Kleopatran edelle hallitsijaksi.[14] Kleopatra myös suututti roomalaisjoukot, jotka olivat aikoinaan tulleet Aleksandriaan hänen isänsä turvaksi. Sen seurauksena hän joutui epäsuosioon ja hänet ajettiin maanpakoon.[15]

Vuonna 48 eaa. 21-vuotias Kleopatra oli Arsinoen ja palkkasotilasjoukkojensa kanssa Syyrian aavikoilla maanpaossa, kun hänen veljensä hallitsi yksin Egyptiä. Saman vuoden syyskuussa Ptolemaios XIII murhautti Julius Caesaria vastaan sotineen roomalaisen sotapäällikkö Pompeiuksen leirinsä edustalla Pelusiumissa, Niilin suiston itäpuolella. Pian tämän jälkeen Julius Caesar saapui Aleksandriaan ja kutsui hallitsijaparin luokseen. Caesar aikoi sovitella sisarusten riitaa, sillä vakaa Egypti oli Roomankin etu. Kleopatra ei olisi päässyt Aleksandriaan veljensä armeijan ohi, joten hänet salakuljetettiin omaan palatsiinsa Niiliä pitkin hamppu- tai nahkasäkissä.[16]

52-vuotiaasta Caesarista ja Kleopatrasta tuli tapaamisensa jälkeen rakastavaiset, ja Caesar nosti Kleopatran tämän veljen rinnalle hallitsijaksi. Caesar myös lahjoitti Kyproksen saaren Arsinoelle ja 12-vuotiaalle Ptolemaios XIV:lle.[17]

Aleksandriassa Caesarin joukot kokivat sisällissotaa käyvien aleksandrialaisten taholta voimakasta vastustusta, ja taistelut jatkuivat kuukausia Caesarin ja Kleopatran ja tämän kahden sisaruksen ollessa piiritettyinä palatsissaan. Caesar saavutti lopulta voiton, ja Ptolemaios XIII sai surmansa. Sodan jälkeen Caesar nosti Kleopatran nuoremman pikkuveljen Ptolemaios XIV:n Kleopatran rinnalle hallitsijaksi.[18] Caesaria vastaan sotaan ryhtynyt ja kuningattareksi julistautunut Arsinoe vangittiin ja vietiin myöhemmin Artemiin temppeliin Efesokseen.[19]

Hallitsijana Caesarin aikana

Sodan jälkeen Kleopatran asema kuningattarena oli vankka, sillä hänen vastustajansa olivat kaikki poissa pelistä. Hänen kuningaspuolisonsa oli vain muodollinen kanssahallitsija ilman suurta valtaa. Kleopatra myös syrjäytti tai murhautti kaikki epälojaalit hovin jäsenet.[20]

Kun tilanne vakiintui Aleksandriassa, tekivät Kleopatra ja Caesar yhteisen lemmenristeilyn Niilillä. Samalla he pyrkivät samalla vakiinnuttamaan Kleopatran vallan Egyptissä.[21] Yhdeksän kuukautta pariskunnan ensitapaamisen jälkeen vuonna 47 eaa. Kleopatralle syntyi poika. Hän sai nimekseen Ptolemaios (hallitsijanimeltään Ptolemaios XV) ja lempinimekseen Kaisarion (lat. Caesarion).[22] Caesar ei koskaan virallisesti tunnustanut avioliiton ulkopuolella syntynyttä lasta, ja hänen isyydestään väiteltiin kiivaasti Roomassa, vaikka yleinen mielipide siihen uskoikin.[23]

Huhtikuussa 47 eaa. Caesar lähti Egyptistä Mustallemerelle sotimaan, ja Kleopatra alkoi rakennuttaa hänelle temppeliä Aleksandriaan. Vuonna 46 eaa. Kleopatra matkusti Roomaan Caesarin luokse poikansa ja veljensä kanssa. Roomassa Kleopatra asui Caesarin puutarhahuvilassa nykyisen Trasteveren kaupunginosan alueella. Hänen ajastaan Roomassa ei ole juurikaan säilyneitä tietoja, mutta hänen tiedetään osallistuneen kaupungin seurapiiritapahtumiin ja kuunnelleen mielellään laulaja-muusikko Marcus Tigellius Hermogeneetä. Juliaanisen kalenterin käyttöönoton kerrotaan olleen Kleopatran silloisen neuvonantajan ansiota. Caesar pyrki samalla koko ajan vahvistamaan suosikkinsa Kleopatran asemaa Egyptin hallitsijana.[24] Kleopatra saattoi palata Egyptiin, kun Caesar lähti sotaretkelle Hispaniaan vuoden 46 eaa. marraskuussa.[25]

Caesar murhattiin Roomassa 44 eaa., koska hän oli tasavaltalaisten senaattorien mielestä hamunnut itselleen liikaa valtaa.[26] Kleopatra oli tällöin Roomassa, mutta palasi pian Egyptiin.[27] Pian kuoli hänen kanssahallitsijansa Ptolemaios XIV, historioitsija Josephuksen mukaan Kleopatran myrkyttämänä. Kleopatra otti kanssahallitsijakseen poikansa Kaisarionin, vaikka tämä oli vasta pikkulapsi. Veljensä kuoleman jälkeen Kleopatran sisaruksista elossa oli enää Arsinoe, joka oli arestissa Efesoksessa.[28] Roomassa puhkesi Caesarin murhan jälkimainingeissa jälleen kansalaissota, ja Kleopatra joutui tasapainottelemaan sodan osapuolien välillä, jotta ei vaarantaisi omaa asemaansa.[29]

Denderah3 Cleopatra Cesarion
Kleopatra poikansa Kaisarionin kanssa Denderan temppelin takaseinällä. Kleopatra on kuvattu Isis-jumalattarena, johon hänet julkisuudessa samastettiin.[30]

Toiminta hallitsijana

Kleopatran toiminnasta maansa hallitsijana saatu tieto on peräisin egyptiläisistä piirtokirjoituksista ja papyruksista, sillä kreikkalais-roomalaiset historioitsijat keskittyivät Kleopatraan henkilönä ja hänen suhteeseensa Rooman kanssa. Kotimaassaan Kleopatra toimi aktiivisesti, antoi lukuisia määräyksiä ja nimityksiä sekä puuttui useasti omavaltaisten tai korruptoituneiden virkamiesten toimintaan. Hänen valtansa ulottui myös Etelä-Egyptiin, missä hän vieraili usein ja minne hän rakennutti paljon.[31] Kleopatra jakoi runsaskätisiä lahjoituksia temppelikulteille ja rakennutti valmiiksi Hathor-jumalattaren ja tämän pojan temppelin Denderassa. Temppelin eteläisessä takaseinässä on Kleopatraa ja Kaisarionia esittävä reliefi.[32] Kleopatra palautti monien vanhojen perinteiden noudattamisen maan temppelikultteihin, ja hän alkoi kutsua itseään ”Uudeksi Isikseksi”.[33]

Kleopatran ulkopolitiikka oli laajentumishaluista. Hän valtasi takaisin Egyptin erillisalueiksi koko Lähi-Idän Juudeaa lukuun ottamatta – mistä syystä historioitsija Josefuksen kuvaukset Kleopatrasta ovat kielteisesti värittyneitä. Kleopatra joutui antamaan roomalaisille paljon periksi, mutta samalla hän säilytti Egyptin itsenäisenä.[34]

Suhde Marcus Antoniukseen

Caesarin salamurhan jälkeen Roomaa hallitsi toinen triumviraatti, jossa valtakunnan itäiset osat jäivät Marcus Antoniuksen haltuun. Vuonna 41 eaa. Antonius matkusti Vähä-Aasiaan ja kutsui Kleopatran luokseen Tarsokseen, Kilikiaan ottaakseen selvää tämän politiikasta.[35] Kleopatra tarttui tilaisuuteen jotta tekisi vaikutuksen Antoniukseen, ja kreikkalainen historioitsija Plutarkhos ikuisti jälkikäteen Kleopatran saapumisen kuuluisasti näin:[36]

»Hän lähti matkalle ja saapui purressa, jonka peräkeula oli kullattu, Kydnoksen joelle. Tuuli puhalsi sen purppurapurjeita, ja hopeiset airot löivät veteen huilujen, torvien ja harppujen soiton tahdissa. Kultakirjoisen suojakatoksen alla lepäili korut yllään kuningatar, kuvankauniina kuin Afrodite. Nuoret pojat, jotka olivat kuin maalauksissa kuvatut rakkauden jumalat, leyhyttelivät hänen sivuillaan viuhkoja. Mitä kauneimmat palvelijattaret esiintyivät aallottariksi ja sulottariksi pukeutuneina. Heidät oli sijoitettu ryhmiin, toiset peräkeulaan, toiset maston luokse. Joen rannat täyttyivät erilaisten suitsukkeiden levittämistä ihanista tuoksuista. Kuningattaren purren saavuttua joelle ihmiset alkoivat heti sitä rannoilta seurata. Toiset taas kiiruhtivat kaupungista katsomaan tätä ihanaa näkyä. – – Kulovalkean tavoin levisi sanoma, että Afrodite saapui juhlakulkueessa Dionysoksen luokse tuomaan Aasialle onnea.»
(suom. Kalle Suuronen)

Tapaamisen seurauksena Kleopatra ja Antonius aloittivat tiiviin rakkaussuhteen. Vajaa vuosi ensitapaamisen jälkeen Kleopatra synnytti Antoniukselle kaksoset, pojan ja tyttären, jotka saivat nimikseen Aleksanteri Helios ja Kleopatra Selene. Sen jälkeen Kleopatran sisar Arsinoe teloitettiin Antoniuksen käskystä.[37] Kleopatran ja Antoniuksen suhde jatkui talven 41–42 eaa. aikana Aleksandriassa, kunnes Antonius joutui seuraavana keväänä palaamaan takaisin Roomaan[38].

Kleopatra ja Antonius tapasivat jälleen Antiokiassa 37 eaa., sillä Antonius tarvitsi sotilailleen Egyptistä viljaa ja rahaa. Hän antoi Kleopatralle Kyproksen, Kreetan ja alueita Lähi-idästä. Näin Kleopatra hallitsi suurta osaa itäisen Välimeren rannikosta, vaikka ei saanutkaan Antoniukselta pyytämänsä Juudeaa.[39] Hän oli silti edelleen pelkkä Rooman klienttihallitsija ja riippuvainen roomalaisten kuten Antoniuksen suosiollisuudesta; Egyptin pieni armeija riitti vain maan sisäisten olojen hallintaan.[40]

Marcus Antonius - Cleopatra 32 BC 90020163
Kleopatra ja Marcus Antonius 32 eaa. lyödyn hopeadenaarin eri puolilla.

Vuonna 37–36 eaa. Kleopatra alkoi kutsua itseään aiempien nimiensä lisäksi ”nuoremmaksi jumalattareksi” (Thea Neotera) ja ”kotimaataan rakastavaksi” (Filopatris).[41] Kleopatran ja Antoniuksen kolmas yhteinen lapsi Ptolemaios Filadelfos syntyi 36 eaa., ja pian sen jälkeen hän tapasi jälleen Antoniuksen, joka oli palannut Syyriaan epäonniselta Parthian-sotaretkeltään.[42] Pari vietti aikaansa yhdessä Aleksandriassa ja ehkä myös Antiokiassa, vaikka Antonius oli yhä naimisissa Octavian kanssa.[43] Talven 33–32 he viettivät Efesoksessa, ja Kleopatra rahoitti Antoniuksen sotavarusteluja anteliaasti. Sieltä he menivät Ateenaan, missä Antonius lopulta ilmoitti eroavansa vaimostaan. Ei ole varmaa, solmivatko Kleopatra ja Antonius koskaan virallista avioliittoa keskenään.[44]

Roomassa Kleopatra nähtiin poliittisena pyrkyrinä. Kun Antonius nimitti Kleopatran ”kuninkaiden kuningattareksi” ja Kaisarionin ”kuninkaiden kuninkaaksi” sekä jakoi Rooman alueita pariskunnan yhteisille lapsille, Rooman mitta täyttyi ja Octavianus julisti sodan.[35]

Tappio Octavianukselle

Octavianuksen sota Antoniusta ja Kleopatraa vastaan eteni hitaasti, ja pariskunta vietti talven 32–31 Patraksessa. Vuoden 31 eaa. syyskuussa Octavianus löi Marcus Antoniuksen ja Kleopatran laivaston Aktionin taistelussa. Kleopatran laivasto pakeni kesken taistelun, ja Antonius lähti seuraamaan sitä. Omat joukkonsa mies jätti oman onnensa nojaan. Kleopatra vetäytyi Aleksandriaan ja roomalaisen historioitsija Dion Kassiosin mukaan ensi töikseen tapatti hänen tappiostaan iloinneita johtavia miehiä sekä Armenian kuninkaan mielistelläkseen Meedian hallitsijaa.[45] Kaisarion oli saavuttanut täysi-ikäisyyden, joten Kleopatra teki hänestä valtiaan itsensä rinnalle. Octavianuksen kanssa käydyt neuvottelut eivät onnistuneet, sillä Octavianus vaati Kleopatran karkottamista Egyptistä.[46]

Antoniuskin vetäytyi Aleksandriaan kun lopullinen tappio alkoi varmistua.[47] Kleopatra alkoi valmistella pakoa Antoniuksen kanssa, mutta Octavianuksen tukija, nabatealaisten kuningas Malkhos poltti hänen pakolaivastonsa. Kleopatra alkoi sen jälkeen suunnitella 16-vuotiaan poikansa Kaisarionin lähettämistä Intiaan rahavarojen kanssa. Vaikka neuvottelut Octavianuksen kanssa eivät tuottaneetkaan tulosta, Kleopatran asema oli kaikesta huolimatta parempi kuin Antoniuksen, sillä kuningatar hallitsi edelleen maansa rikkauksia ja pystyisi tuhoamaan niitä rahaa tarvitsevan Octavianuksen nenän edestä viimeisenä keinonaan.[48] Octavianus hyökkäsi Egyptiin lopulta kesällä 30 eaa., ja puolustajien laivat antautuivat elokuussa Antoniuksen tyrmistykseksi.[49]

Rixens Mort de Cléopâtre (inv 2004 1 138)
Jean-André Rixensin öljyvärityö Kleopatran kuolema (1874).

Kuolema

Yksi tunnetuimmista kuvauksista Kleopatran viimeisistä päivistä on peräisin Plutarkhokselta, mutta jo Kleopatran aikalaiset, varhaisimpana heistä kreikkalainen historioitsija Strabon, kirjoittivat hänen kuolemastaan.[50] Kleopatra telkeytyi Antoniuksen tappiosta kuultuaan palatsinsa hautaholviin. Antonius ehkä luuli Kleopatran surmanneen itsensä, heittäytyi itse miekkaansa ja kuoli myöhemmin Kleopatran käsivarsille. Octavianus haetutti Kleopatran aarteineen piilostaan tarkoituksenaan viedä hänet näytteille triumfikulkueessaan. Aluksi Kleopatra yritti itsemurhaa kieltäytymällä syömästä, mutta luopui yrityksestä, kun Octavianus uhkasi tappaa hänen lapsensa. Lopulta 12. elokuuta 30 eaa. hänen onnistui surmata itsensä, joko käärmeenpuremalla tai myrkyllä. Octavianuksen miehet löysivät hänet kullatulta lepotuoliltaan kahden kuolleen palvelijattaren kanssa. Kleopatra haudattiin Antoniuksen vierelle.[51]

Uusia teorioita kuolemasta

Saksalainen historioitsija Christoph Schäfer, joka on Trierin yliopiston muinaishistorian professori, esitti kesäkuussa 2010 teorian, jonka mukaan Kleopatra ei suinkaan kuollut käärmeen puremaan kuten yleisesti uskotaan, vaan juomaansa myrkkysekoitukseen. Kobranpureman aiheuttama kuolema on erittäin tuskallinen ja hidas. Noin 30 vuotta ennen ajanlaskumme alkua itsemurhan tehnyt kuningatar ei ole voinut turvautua niin epävarmaan keinoon, sillä pienikokoisen egyptinkobran purema ei aina johda kuolemaan. Historiallisiin asiakirjoihin ja toksikologian asiantuntijoihin teoriansa perustava Schäfer on sitä mieltä, että Kleopatran tappavassa juomassa oli luultavasti myrkkykatkon uutetta ja ukonhattua sekä oopiumia. Asiakirjat nimittäin kertovat Kleopatran tunteneen myrkkyjä ja tehneen niillä jopa kokeita. Lisäksi noin 200 vuotta Kleopatran itsemurhan jälkeen Dion Kassios kuvasi Kleopatran kuolemaa hiljaiseksi ja tuskattomaksi.[52][53][54]

Yhdysvaltalainen kriminologi Pat Brown puolestaan on väittänyt kirjassaan The Murder of Cleopatra – History’s Greatest Cold Case, että Kleopatra ei todellisuudessa tehnyt itsemurhaa, vaan hänet murhattiin. Brownin mukaan murhan takana oli Octavianus, joka ensin kidutti Kleopatraa pakottaakseen hänet paljastamaan Egyptin valtion aarteiden sijainnin, ja sitten lavasti hänen kuolemansa itsemurhaksi. Brownin mielestä Kleopatra oli itsevarma hallitsija, joka ei olisi tappanut itseään sydänsurujen vuoksi vaan olisi yrittänyt keksiä ratkaisun tilanteeseen. Hän ei myöskään olisi pystynyt tekemään itsemurhaa käärmeellä eikä muulla myrkyllä, koska niitä ei olisi pystytty tuomaan roomalaisten vartijoiden ohitse hänen huoneeseensa, eivätkä käärmeenmyrkky tai myrkkykatko olisi voineet tappaa Kleopatraa ja hänen palvelijattariaan tarpeeksi nopeasti.[55]

Hautapaikka

Kleopatran ja Antoniuksen haudan sijaintia ei tunneta. Vuonna 2009 Zahi Hawass ja joukko muita arkeologeja löysivät Aleksandrian läheltä haudan, josta löytyi useita Kleopatraa esittäviä patsaita ja pronssikolikoita. He uskovat Kleopatran ja Antoniuksen haudatun sinne, mutta vuoteen 2014 mennessä hautoja ei ole löytynyt.[56][57]

Kuoleman jälkeen

Kleopatran kuoleman jälkeen Octavianus puhdisti Egyptin Kleopatran merkittävimmistä tukijoista, mutta säästi Kleopatra-patsaat.[58] Pian kuoleman jälkeen tai jo sitä ennen Octavianus surmautti Kaisarionin.[59] Kleopatran ja Antoniuksen kolme lasta palasivat Octavianuksen kanssa Roomaan, missä tämän sisar otti heidät kasvatettavakseen. Lapset marssivat Octavianuksen triumfissa vuotta myöhemmin, mutta poikien vaiheista tämän jälkeen ei ole tietoja. Tytär Kleopatra Selene naitettiin Juba II:lle, josta tehtiin Mauretanian hallitsija Selenen kanssa. Heitä seurasi valtaistuimelle heidän poikansa Ptolemaios. Hän joutui keisari Caligulan surmaamaksi Roomassa, mikä samalla päätti Ptolemaiosten dynastian.[60]

Henkilökuva

Alexandre Cabanel - Cléopatre essayant des poisons sur des condamnés à mort
Kleopatra kokeilee myrkkyjä kuolemaantuomittuihin. Alexandre Cabanel, öljyvärityö (1887).

Kuva Kleopatrasta on välittynyt lähinnä useiden kauan Kleopatran kuoleman jälkeen eläneiden historioitsijoiden tai runoilijoiden kuten Plutarkhoksen, Appianoksen, Dion Kassioksen, Josefuksen ja Lucanuksen kirjoituksista. Kleopatran rakastaja Julius Caesar mainitsee Kleopatran teksteissään vain kerran lyhyesti[61]. Kleopatran itse kirjoittamia tekstejä ei ole säilynyt, lukuun ottamatta yhtä kuninkaallisen määräyksen allekirjoitusta.[62]

Kleopatra oli hallitsijana julma, kuten hallitsijat hänen aikanaan yleensäkin: hän murhautti useita vastustajiaan ja kilpailijoitaan, kuten veljensä sekä siskonsa Arsinoen. Roomalaisen kirjailija Ciceron mukaan Kleopatra käyttäytyi Roomassa asuessaan ylimielisesti ja hankalasti, minkä vuoksi hänestä ei koskaan tullutkaan Roomassa suosittua. Kleopatra oli kuitenkin epäilemättä uskottava sotapäällikkönä, sillä hänen onnistui kerätä maanpakonsa aikana 20-vuotiaana Syyriassa kokoon suuri ja kontrolloitu palkka-armeija.[63]

Kleopatran tunteista Caesaria ja Marcus Antoniusta kohtaan ei voida tietää mitään varmaa. Kumpikin suhde oli kuitenkin hyvin läheinen ja pitkäikäinen, ja Kleopatran puolelta myös uskollinen. Hänelle syntyi näistä suhteista myös neljä lasta, joiden avulla Kleopatra mahdollisesti halusi perustaa uuden dynastian, kunhan Antonius olisi noussut koko Rooman valtiaaksi. Nämä rakkaussuhteet Rooman mahtimiehiin koituivat hänelle samalla suureksi poliittiseksi hyödyksi, joten häneen vihamielisesti suhtautuneet kirjoittajat leimasivat Kleopatran niiden perusteella seksuaalisesti kyltymättömäksi ja laskelmoivaksi.[64] Roomalaiset Vergilius ja Horatius kirjoittivat, että Kleopatra oli ovela ja vallanahne ja vaaraksi Roomalle.[35]

Plutarkhos ylisti etenkin Kleopatran sulokasta ääntä, kielitaitoa ja älykkyyttä. Hänen mukaansa Kleopatra puhui kreikan ja egyptin lisäksi seitsemää kieltä, muun muassa hepreaa ja etiopialaisten troglodyyttien kieltä, mutta ei mainitse, että Kleopatra olisi osannut latinaa. Kleopatra oli kiinnostunut Egyptistä, ja hän olikin sukunsa ensimmäinen hallitsija, joka opetteli kansan puhumaa egyptiä.[65] Hän myös maalautti itsestään muotokuvia perinteisissä egyptiläisissä asuissa[66].

Ulkonäkö

Plutarkhos kuvasi Kleopatraa aluksi vastustamattoman kauniina ja älykkäänä.[35] Myöhempinä aikoina Kleopatraan usein yhdistetystä kauneudesta ei aikalaiskirjoittajilta löydy kuitenkaan aina vain ylistäviä mainintoja: esimerkiksi juuri saman Plutarkhoksen mukaan Kleopatran kauneus ”ei sinänsä ollut ainoalaatuista eikä häikäisevää, mutta hänen käytöksessään oli kiehtovaa hurmaa”.[67]

Cleopatra VII tetradrachm Syria mint
Kleopatra syyrialaisessa kolikossa. Toisella puolella on Marcus Antoniuksen kuva.

Kleopatrasta ei ole säilynyt yhtään virallista rintakuvaa[62], mutta joitain Kleopatraa esittäviksi uskottuja rintakuvia on säilynyt. Nämä eivät kuitenkaan anna varmaa tietoa hänen ulkonäöstään, sillä ne on saatettu tehdä paljon hänen kuolemansa jälkeen, tai ne voivat esittää suvun muita jäseniä.[68] Varhaisimmissa kolikoissa Kleopatra on kuvattu melko isonenäisenä ja kulmikasleukaisena ja myöhemmissä kolikoissa jopa kyömynenäisenä, mikä oli kuitenkin luultavasti liioittelua.[69] Voimakas nenä kuitenkin yhdistää Kleopatrasta tehtyjä kolikoita ja rintakuvia.[68]

Kleopatran hiusten tai ihon väristä ei ole mitään tietoa. Hän kuului makedonialaiseen sukuun, jossa oli hiukan syyrialaista verta. Makedonialaisten ulkonäkö vaihteli tuohon aikaan huomattavasti; esimerkiksi varhaisten Ptolemaiosten hiusten väri oli rinnastettu kultaan. Lisäksi Kleopatran äidin kansallisuutta ei tiedetä varmasti.[70]

Kleopatra taiteessa ja populaarikulttuurissa

Kleopatrasta on tehty useita kirjoja, näytelmiä ja elokuvia.[71] Hän on ollut myös maalaustaiteessa hyvin suosittu aihe; etenkin hänen dramaattinen itsemurhansa. Näytelmistä tunnetuin on Shakespearen Antonius ja Kleopatra.[72] Shakespeare sai inspiraation teokseensa Plutarkhoksen Kuuluisien miesten elämäkerroista, jonka Thomas North oli kääntänyt englanniksi 1579. Shakespeare ei kuvannut ensimmäisenä eikä viimeisenä Kleopatraa, mutta hänen jättämänsä kuva on jäänyt pisimpään julkisuuteen. Shakespearen teoksen pohjalta on tehty lukuisia näytelmiä, runoja, maalauksia ja oopperoita.[73]

Elokuvia Kleopatrasta oli vuoteen 2005 mennessä tehty jo 72: näistä tunnetuimpia ovat Joseph L. Mankiewiczin ohjaama Kleopatra (1963, nimiosassa Elizabeth Taylor), Cecil B. DeMillen ohjaama Kleopatra (1934, nimiosassa Claudette Colbert) ja J. Gordon Edwardsin ohjaama Kleopatra (1917, nimiosassa Theda Bara).[72] Kleopatrasta tehdyt elokuvat ovat yleensä olleet kalliita ja suurellisia tuotantoja, jotka ovat keskittyneet poliittisten tapahtumien sijaan kuningattaren rakkauselämään.[73] Sarjakuvista tunnetaan ranskalainen Asterix ja Kleopatra[35].

Kleopatran hahmo on siirtynyt populaarikulttuurissa myös taiteen ulkopuolella. Hänen väitettyä kauneuttaan on käytetty useiden tuotteiden myymisessä kosmetiikasta sikareihin.[73]

Lähteet

  • Goldsworthy, Adrian: Antonius ja Kleopatra. (Antony and Cleopatra. Suomentanut Heikki Salojärvi). Helsinki: Ajatus Kirjat, 2011. ISBN 978-951-20-8422-7.
  • Schiff, Stacy: Kleopatra: eräs elämä. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-33867-4.
  • Schuller, W.: Kleopatra, kolmen kulttuurin kuningatar. suom. Ilona Nykyri. Jyväskylä: Atena Kustannus, 2007. ISBN 978-951-796-500-2. Esittely kustantajan sivulla.

Viitteet

  1. Schiff 2010, s. 36, 38.
  2. Goldsworthy 2011, s. 16–18.
  3. Schiff 2010, s. 33.
  4. Schiff 2010, s. 37, 42.
  5. a b Goldsworthy 2011, s. 74–75.
  6. Goldsworthy 2011, s. 86–87.
  7. Goldsworthy 2011, s. 445.
  8. a b Schiff 2010, s. 41.
  9. Goldsworthy 2011, s. 88.
  10. Goldsworthy 2011, s. 74.
  11. Schiff 2010, s. 42–43, 49.
  12. Schiff 2010, s. 69–73.
  13. Goldsworthy 2011, s. 154–156.
  14. Schuller 2007, s. 63.
  15. Schiff 2010, s. 73–76.
  16. Schiff 2010, s. 23–29.
  17. Schiff 2010, s. 59–60.
  18. Schiff 2010, s. 77–83, 86.
  19. Goldsworthy 2011, s. 186–191, 203–204.
  20. Schiff 2010, s. 87–88.
  21. Schuller 2007, s. 71–72.
  22. BBC History
  23. Goldsworthy 2011, s. 202.
  24. Schuller 2007, s. 72–78.
  25. Goldsworthy 2011, s. 206.
  26. Schuller 2007, s. 78–79.
  27. Goldsworthy 2011, s. 225.
  28. Goldsworthy 2011, s. 247, 251.
  29. Goldsworthy 2011, s. 248–250.
  30. Schuller 2007, s. 45.
  31. Schuller 2007, s. 143–147.
  32. Goldsworthy 2011, s. 252.
  33. Goldsworthy 2011, s. 253.
  34. Schuller 2007, s. 157–158.
  35. a b c d e Jaana Toivari-Viitala: Kleopatra – kohukuningatar jo eläessään 2001. Tiede.fi.
  36. Schuller 2007, s. 85.
  37. Goldsworthy 2011, s. 281, 295.
  38. Schuller 2007, s. 88.
  39. Goldsworthy 2011, s. 305–309.
  40. Goldsworthy 2011, s. 315.
  41. Goldsworthy 2011, s. 311–312.
  42. Goldsworthy 2011, s. 335.
  43. Goldsworthy 2011, s. 339.
  44. Goldsworthy 2011, s. 362–364.
  45. Schuller 2007, s. 118–120.
  46. Schuller 2007, s. 122–126.
  47. Goldsworthy 2011, s. 384.
  48. Goldsworthy 2011, s. 386–389.
  49. Goldsworthy 2011, s. 389–391.
  50. Hill, J.: Death of Cleopatra Ancient Egypt Online. Viitattu 11.4.2013.
  51. Schuller 2007, s. 127–132.
  52. Allan Hall: Cleopatra died of drug cocktail not snake bite 29.6.2010. Telegraph. Viitattu 5.11.2012.
  53. Melissa Gray: Poison, not snake, killed Cleopatra, scholar says 30.6.2010. Cnn. Viitattu 5.11.2012.
  54. Ilta-Sanomat 1.7.2010: Tutkija: Kleopatra ei kuollut käärmeenpuremaan
  55. Tieteen Kuvalehti Historia 17/2014, s.48-55. Artikkelin verkkoversio
  56. Arkeologit uskovat löytäneensä Kleopatran haudan Helsingin Sanomat. Viitattu 20.4.2009.
  57. Brandy McDonnell: Interview: World-famous Egyptian archaeologist Zahi Hawass brings his U.S. lecture tour Wednesday to Oklahoma City 11.5.2014. NewsOK. Viitattu 27.5.2015.
  58. Schiff 2010, s. 353–354.
  59. Schuller 2007, s. 135.
  60. Schiff 2010, s. 351–352.
  61. Schiff 2010, s. 85.
  62. a b Schiff 2010, s. 16–18.
  63. Schuller 2007, s. 177–180.
  64. Schuller 2007, s. 182–186.
  65. Schiff 2010, s. 50–51, 56.
  66. Crawford, A.: Who Was Cleopatra? 2007. Smithsonian Magazine.
  67. Schiff 2010, s. 55–56.
  68. a b Goldsworthy 2011, s. 135.
  69. Schuller 2007, s. 172–173.
  70. Goldsworthy 2011, s. 137.
  71. Schuller 2007, s. 202–216.
  72. a b Schuller 2007, s. 215–216.
  73. a b c Cleopatra Encyclopædia Britannica. 2015. Encyclopædia Britannica, Inc.. Viitattu 5.6.2015. (englanniksi)

Kirjallisuutta

  • Barth, Reinhard: Historian suurnaiset. (Frauen, die Geschichte machten. Von Hatschepsut bis Indira Gandhi. Suomennos Tuulikki Virta, Katja Zöllner. Alkusanat Kaari Utrio. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005. ISBN 951-20-6762-5.

Aiheesta muualla

12. elokuuta

12. elokuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 224. päivä (225. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 141 päivää.

Arsinoe IV

Arsinoe IV (k. 41 eaa.) oli Egyptin kuningatar vuosina 48–47 eaa.Arsinoe kuului Ptolemaiosten hallitsijasukuun. Hänen isänsä oli kuningas Ptolemaios XII Auletes ja isosiskonsa kuuluisa kuningatar Kleopatra VII.Arsinoe lähti vuonna 49 tai 48 eaa. Kleopatran mukana Egyptistä maanpakoon Syyriaan, kun heidän veljensä Ptolemaios XIII oli nimitetty Egyptin hallitsijaksi. Nuoret siskokset palasivat pääkaupunki Aleksandrian palatseihinsa salaa. Julius Caesar teki Kleopatrasta Egyptin hallitsijan, ja Arsinoe sai hallittavakseen Kyproksen yhdessä veljensä Ptolemaios XIV:n kanssa. Arsinoe julistautui kuitenkin itse kuningattareksi ja ryhtyi veljensä rinnalla sotaan Caesaria vastaan. Caesarin joukot olivat voitollisia, Arsinoe otettiin vangiksi ja Kleopatrasta tuli jälleen kuningatar.Caesar piti Arsinoeta vankina aluksi Roomassa ja siirrätti hänet sitten Artemiin temppeliin Efesokseen. Lopulta kun Kleopatran rakastaja, roomalainen triumviri Marcus Antonius koki Arsinoen uhaksi Kleopatralle, hän teloitutti Arsinoen vuonna 41 eaa.

Berenike IV

Berenike IV oli Egyptin kuningatar vuosina 58–55 eaa. Hän kuului Ptolemaiosten hallitsijasukuun. Berenike IV:n isä oli Ptolemaios XII Auletes ja äiti Kleopatra V Tryfaina. Hänen pikkusiskonsa tai siskopuolensa oli kuuluisa Kleopatra VII, josta tuli myöhemmin myös Egyptin kuningatar. Berenikellä oli myös muita siskoja ja veljiä, joilla saattoi kuitenkin olla eri äiti.Bereniken isä Auletes joutui vuonna 58 eaa. maanpakoon Roomaan, minä aikana Berenike IV otti vallan itselleen. Palattuaan Roomasta kolmen vuoden kuluttua Auletes teloitutti Bereniken ja palasi itse valtaan.

Ensimmäinen vuosisata eaa.

Nykyisen länsimaisen ajanlaskun mukainen ensimmäinen vuosisata eaa. tarkoittaa vuosia 100 eaa. – 1 eaa.

Kleopatra (täsmennyssivu)

Kleopatra (kr. Κλεοπάτρα) on alun alkaen kreikkalainen naisen nimi. Se tarkoittaa "isän kunnia".

Kleopatra oli monen Egyptiä hallinneen Ptolemaioksen hallitsijasuvun kuningattaren nimi. Heistä kuuluisin on Kleopatra VII, faraoiden Egyptin viimeinen hallitsija Julius Caesarin ja Marcus Antoniuksen aikana.

Kleopatra I (noin 215–176 eaa.)

Kleopatra II (noin 185–116 eaa.)

Kleopatra III

Kleopatra IV

Kleopatra V Tryfaina (58–57 eaa.)

Kleopatra VI

Kleopatra VII (51–30 eaa.)

Kleopatra Selene, myös Kleopatra VIII (40 eaa. – 6 jaa.)Muita Kleopatroja:

Kleopatra, Aleksanteri Suuren sisar.

Kleopatra Thea, Seleukidien valtakunnan hallitsija

Kleopatra (vuoden 1963 elokuva)

Kleopatra (engl. Cleopatra) on Joseph L. Mankiewiczin ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1963. Elokuva kuvaa Egyptin nuoren kuningattaren Kleopatra VII:n pyrkimyksiä vastustaa Rooman valtakunnan laajentumista Egyptiin. Elokuva sai neljä Oscar-palkintoa.

Kleopatran neula

Kleopatran neula on Lontoossa sijaitseva, noin 21 metriä korkea ja 225 tonnia painava, hieroglyfeillä koristeltu graniittinen obeliski, joka on peräisin muinaisesta Egyptistä. Kleopatran neulalla on kaksoiskappale New Yorkissa. Joskus myös Pariisissa sijaitsevaa Luxorin obeliskia on virheellisesti nimitetty Kleopatran neulaksi.

Thutmosis III pystytytti kaksi, noin vuonna 1450 eaa. valmistettua obeliskia Heliopoliksen kaupunkiin, jonne ne kuljetettiin Assuanin kivilouhimoilta Niiliä pitkin. Hieroglyfikirjoitukset lisättiin 200 vuotta myöhemmin Ramses II:n käskystä, muistoksi hänen sotilaallisista voitoistaan. Roomalaiset siirsivät obeliskit vuonna 12 eaa. Aleksandriaan, temppeliin, jonka Kleopatra VII oli rakennuttanut Marcus Antoniuksen muistolle. Muuta tekemistä Kleopatran kanssa obeliskeilla ei ole. Obeliskit kaatuivat myöhemmin etusivulleen, minkä ansiosta suurin osa hieroglyfeistä säästyi sään, tuulen ja ilkivallan tuhoilta. Britit yrittivät kaivaa neulat esiin jo vuonna 1798, tuloksetta.Lontoon Kleopatran neula (johon nimityksellä yleensä viitataan) sijaitsee Lontoon Westminsterissä, Thamesjoen rannalla, lähellä Trafalgar Squarea. Sen lahjoitti Britannian kuningas Yrjö IV:lle vuonna 1820 Muhammad Ali, Egyptin albanialaissyntyinen käskynhaltija, kunnianosoituksena Amiraali Nelsonin ja Sir Ralph Abercrombyn sotilaallisille voitoille ranskalaisista Egyptissä. Valtavan obeliskin siirto Lontooseen oli kuitenkin huomattavan hankalaa ja obeliski jäikin Aleksandriaan vielä 58 vuodeksi.Siirto tuli mahdolliseksi 1877, kun kuuluisa lääkäri Sir William James Erasmus Wilson, lahjoitti murskausuhan alla olleen obeliskin siirtoon 10 000 puntaa, joka nykyrahaksi muutettuna vastasi yli 700 000 euroa. Projektin käytännön toteutus annettiin John Dixon -nimiselle insinöörille. Obeliskin ympärille rakennettiin sylinteri, joka sitten lastattiin sitä varten valmistettuun Cleopatra-proomuun. Proomua hinannut Olga-alus joutui kuitenkin Biskajanlahdella myrskyyn, joka johti kuuden merimiehen kuolemaan. Peläten uppoavan proomun vievän Olgan mukanaan syvyyksiin, kapteeni määräsi hinausvaijerin irroitettavaksi. Proomu ei kuitenkaan uponnut, vaan ajelehti merellä kunnes skotlantilainen höyrylaiva Fitzmaurice löysi sen jo seuraavana päivänä. Fitzmauricen miehistö sai korjattua proomua sen verran, että se saatiin hinattua Espanjan Ferroliin. Lopulta englantilainen hinaaja Anglia kuljetti proomun perille Lontooseen, jonne se saapui 17. tammikuuta 1878. Nykyisellä pystyyspaikallaan se on seissyt 12. syyskuuta 1878 lähtien. Tapauksen ja yleisen egyptiläismystiikan vuoksi jotkut ovat pitäneet obeliskia kirottuna ja pahaenteisenä; sen luona on muun muassa sanottu tapahtuvan huomattavan paljon itsemurhia.

Kuningatar

Kuningatar on monarkiassa naispuolinen valtionpäämies tai kuninkaan puolisosta käytetty nimitys. Esimerkiksi Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsija Elisabet II on kuningatar, mutta niin on myös Ruotsin kuninkaan Kaarle XVI Kustaan vaimo Silvia.

Perinteisen käytännön mukaan monarkioissa monarkin miespuolisilla perillisillä on ollut etuoikeus valtaistuimeen, mutta viime vuosikymmeninä monissa monarkioissa on siirrytty sukupuolesta riippumattomaan kruununperimykseen, jossa perijän sukupuolella ei ole väliä, joten hallitsevien kuningattarien tulo on entistä todennäköisempää (esimerkiksi Norjassa, Ruotsissa, Belgiassa ja Alankomaissa). On myös monarkioita, joissa nainen voi periä kruunun vain siinä tapauksessa, että miespuolisia sukulaisia ei monarkilla ole lainkaan. Nykyisin kuningatar monissa maissa, joissa hän on valtaistuimella, samoin kuin kuningas monissa maissa, joissa hän on valtaistuimella, on lähinnä muodollinen ja symbolinen valtionpäämies, jonka tehtävät ovat lähinnä edustus- ja seremoniatehtäviä. Tällaisilla monarkeilla ei ole välttämättä lainkaan poliittista valtaa. Yhdistyneessä kuningaskunnassa taas kuningattarella on erittäin laajat valtaoikeudet, mutta hän käyttää niitä vain poikkeustapauksissa. Ylin vallankäyttäjä näissä maissa on useimmiten pääministeri.

Monet kuningattaret, jotka ovat kuninkaiden puolisoita, ovat toimineet holhoojahallitsijana miehensä kuoltua pojalleen, esimerkiksi Ranskassa kuningatar Anna Itävaltalainen toimi holhoojahallitsijana, kunnes hänen poikansa Ludvig XIV täytti 18.

Leskikuningatar on kuninkaan puolisona ollut kuningatar, jonka mies (kuningas) on kuollut.

Kuningataräiti on entisen kuninkaan leski tai joskus entinen hallitsija, jonka lapsi on noussut valtaistuimelle.

Marcus Antonius

Marcus Antonius (83 tai 82 eaa. Rooma – 30 eaa. Aleksandria) oli roomalainen sotilas ja poliitikko. Hän oli Julius Caesarin ratsuväen päällikkö ja tämän kanssa konsulina 44 eaa. Kun Caesar murhattiin, hän muodosti Octavianuksen ja Lepiduksen kanssa toisen triumviraatin 43 eaa. Tämä oli, toisin kuin ensimmäinen triumviraatti, luonteeltaan virallinen kolmen virkamiehen kollegio. Filippoin taistelun 42 eaa. jälkeen toimitetussa vallanjaossa Marcus Antonius sai valtakunnan itäiset osat. Seuranneissa proskriptioissa otettiin hengiltä suuri joukko henkilöitä, huomattavimpana Cicero. Jouduttuaan tappiolle taistelussa Octavianusta vastaan vuonna 30 eaa. Marcus Antonius teki itsemurhan. Myöhemmin samana vuonna myös hänen rakastajattarensa Kleopatra VII riisti hengen itseltään.

Margaret George

Margaret George (s. 1943, Nashville) on yhdysvaltalainen kirjailija.

Hän on matkustellut runsaasti koko ikänsä lapsuudestaan lähtien, jolloin isän työ vei perhettä ympäri maapalloa. Siitä alkaen kun hän pienenä tutustui Egyptin ja Lähi-idän historiallisiin maisemiin, hänen kiinnostuksensa niiden menneisyyttä ja siellä eläneitä ihmisiä kohtaan on vain kasvanut. Hänen tunnetuin teoksensa on yli tuhatsivuinen historiallinen suurromaani Minä, Kleopatra, joka kertoo Egyptin kuningattaresta Kleopatra VII Filopatorista.

Jokaista kirjaansa varten George perehtyy syvällisesti siihen aikakauteen, miljööseen ja niiden ihmisten elämään, josta kirjoittaa. Niiden seitsemän vuoden aikana, jotka Minä, Kleopatra -romaanin valmistuminen vei, hän muun muassa matkusti neljä kertaa ympäriinsä Egyptissä ja koko siinä Välimeren maailmassa, johon romaanin tapahtumat sijoittuvat, sekä tutustui tarkasti antiikin historiallisiin ja kaunokirjallisiin dokumentteihin. Ennen Kleopatra-kirjaansa hän on julkaissut jo kaksi historiallista romaania, toisen Henrik VIII:sta ja toisen Maria Stuartista.

Nykyään George asuu Madisonin kaupungissa Wisconsinissa.

Muinainen Egypti

Muinainen Egypti eli faaraoiden Egypti oli Koillis-Afrikassa, pääasiassa nykyisten Egyptin ja Sudanin alueella suunnilleen vuosina 3150–30 eaa. kukoistanut historiallinen sivilisaatio. Se oli yksi maailman vanhimmista korkeakulttuureista. Suurimman osan historiastaan muinaista Egyptiä hallitsivat kuninkaat eli faaraot.

Maanviljely saapui Egyptiin kivikaudella noin 5500 eaa. mennessä. Se pani alulle väestönkasvun ja lopulta suurten taajamien sekä kaupunkivaltioiden synnyn. Egypti syntyi paikallisten heimojen hallitsemien kaupunkivaltioiden, nomosten, yhdistyessä sodissa lopulta yhden hallitsijan vallan alle. Yhtenäinen Egyptin valtakunta syntyi Ylä-Egyptin ja Ala-Egyptin yhdistymisestä noin 3150 eaa. Vahvimmillaan Egypti oli suurvalta, jonka vaikutusvalta ulottui Syyriasta Libyaan ja Nubiaan. Egyptin historia jaetaan dynastioihin, hallitsijasukuihin, joiden kuninkaat eli faaraot hallitsivat maata noin 3000-luvulta eaa. aina vuoteen 30 eaa. saakka. Valtakunnan kolmetuhatvuotiseen historiaan sisältyi kolme kukoistuskautta: Vanha valtakunta, Keskivaltakunta ja Uusi valtakunta. Jokaista valtakuntaa seurasi yksi sekasorron ja anarkian leimaama välikausi. Lopuksi Egyptistä tuli osa Rooman valtakuntaa.

Egyptin asutus oli keskittynyt pääasiassa Niilin varteen ja sen enimmillään muutaman kilometrin levyisille hedelmällisille rannoille. Maan elinkeinoelämä oli riippuvainen Niilin vuosittaisista tulvista, jotka levittivät maalle hedelmällistä, mustaa lietettä. Suuri sato mahdollisti suuret väestömäärät ja kaupungit, joista merkittävimpiä olivat Memfis, Theba, Heliopolis, Sais ja Tanis. Egyptiläiset rakensivat kuninkailleen suuria hautamonumentteja, joista monet, kuten Gizan pyramidit, ovat säilyneet nykyaikaan asti. He myös koristelivat hautansa esinein, maalauksin ja kirjoituksin, minkä ansiosta muinaisegyptiläinen kulttuuri tunnetaan nykyisin varsin hyvin. Egyptiä tutkivaa tieteenalaa kutsutaan egyptologiaksi.

Ptolemaios Filadelfos

Ptolemaios Filadelfos (36 eaa. – ehkä 29 eaa.) oli Ptolemaiosten hallitsijasukuun kuulunut prinssi. Hänen vanhempansa olivat roomalainen triumviri Marcus Antonius ja Egyptin kuningatar Kleopatra VII. Ptolemaios syntyi Antiokiassa. Ptolemaios nimettiin aikaisemman faaraon Ptolemaios II Filadelfoksen mukaan. Vuonna 34 eaa. niin sanotun Aleksandrian donaatioiden yhteydessä Ptolemaioksesta tehtiin Syyria, Foinikian ja Kilikian kuningas.

Antoniuksen ja Kleopatran hävisivät Octavianusta vastaan käydyn sodan vuonna 31 eaa. ja tekivät itsemurhan seuraavana vuonna. Octavianus vei Ptolemaioksen ja hänen sisarensa Kleopatra Selenen ja Aleksanterin Helioksen Roomaan, jossa he joutuivat osallistumaan Octavianuksen triumfiin. Roomalaiset säälivät kuitenkin lapsia ja he joutuivat pian Octavianuksen siskon Octavia minorin huostaan. Ptolemaioksen kohtalosta ei tämän jälkeen tiedetä mitään. Epäillään että hän kuoli sairauteen seuraavana talvena.

Ptolemaios XIII

Ptolemaios XIII (62 eaa./61 eaa. - 13. tammikuuta? 47 eaa.) oli Egyptin faarao vuodesta 51 eaa. kuolemaansa asti. Hän oli Ptolemaios XII:n poika ja Ptolemaioksen hallitsijasuvun viimeisiä jäseniä. Hänestä tuli vanhemman siskonsa Kleopatra VII:n kanssahallitsija vuonna 51 eaa. Pothinus toimi hallitsijana Ptolemaioksen ollessa alaikäinen. Vuonna 48 eaa. Ptolemaios yritti syrjäyttää siskonsa. Kleopatra pakeni Aleksandriaan ja onnistui kokoamaan oman armeijansa, joka kannatti häntä. Tilannetta sekoitti myös se, että Ptolemaioksen ja Kleopatran sisko Arsinoe IV yritti samalla kaapata vallan.

Samaan aikaan myös roomalainen poliitikko ja kenraali Pompeius saapui Egyptiin hakemaan turvapaikkaa Julius Caesarin joukoilta. Aluksi Ptolemaios ja Pothinus ottivat Pompeiuksen vastaan, mutta 29. syyskuuta 48 eaa. Pothinus murhautti Pompeiuksen. Pothinus uskoi pääsevänsä Caesarin suosioon, kun tämä saapuisi Egyptiin. Toisin kuitenkin kävi. Kun Caesarille esiteltiin vastustajansa irtileikattua päätä, hän purskahti itkuun. Caesar taas löysi Kleopatrassa uuden liittolaisen ja rakastajattaren. Caesar järjesti Pothinuksen teloituksen ja teki Kleopatrasta jälleen Egyptin hallitsijan veljensä kanssa.

Ptolemaios ei kuitenkaan tyytynyt tähän, vaan liittoutui Arsinoen kanssa. Joulukuussa 48 eaa. roomalaiset ja Kleopatralle uskolliset joukot ottivat yhteen Ptolemaioksen ja Arsinoen joukkoja vastaan Aleksandrian sisällä. Pergamonista saapuvat roomalaisjoukot pakottivat Ptolemaioksen ja Arsinoen pakenemaan kaupungista. Ptolemaios hukkui 13. tammikuuta 47 eaa. ylittäessään Niiliä. Lähteiden mukaan hän joko yritti paeta tai oli matkalla neuvotteluihin.

Ptolemaios XIV

Ptolemaios XIV (59–44 eaa.) oli Egyptin faarao 47–44 eaa.. Hänen isänsä oli Ptolemaios XII Auletes. Hänen vaimonsa, siskonsa ja kanssahallitsijansa oli Kleopatra VII.

Ptolemaios XII:n kuoltua vuonna 51 Kleopatra VII nousi valtaistuimelle. Vuonna 50 eaa. Ptolemaios XIII:sta tuli Kleopatran kanssahallitsija. Ptolemaios XIII hallitsi yksin vuodesta 49 eaa. kuolemaansa Aleksandrian sodan aikana vuonna 47 eaa. Tämän jälkeen Kleoptatra nousi jälleen valtaistuimelle, tällä kertaa Ptolemaios XIV kanssahallitsijanaan. Julius Caesarin murhan jälkeen Kleopatra murhasi Ptolemaioksen.

Ptolemaios XV

Ptolemaios XV Filopator Filometor Kaisar (23. kesäkuuta 47 eaa. – 30. elokuuta 30 eaa.), lempinimeltään Kaisarion tai useammin latinalaisessa muodossa Caesarion, oli Egyptin faarao 44–30 eaa. Hänestä tuli Ptolemaioksen hallitsijasuvun ja samalla koko Egyptin viimeinen faarao. Hänen äitinsä oli kuningatar Kleopatra VII, jonka väittämän mukaan Ptolemaioksen isä oli Julius Caesar.

Caesar ja Kleopatra tapasivat, kun molempien kansakunnat olivat tahollaan sisällissodassa. Caesar ajoi vastustajaansa Pompeiusta takaa aina Aleksandriaan, jossa Ptolemaiosten hallitsijasukuun kuuluneet sisarukset Ptolemaios XIII ja Kleopatra taistelivat keskenään Egyptin valtaistuimesta. Pompeiuksen salamurhan jälkeen Caesar pyrki sovittelemaan egyptiläisten kiistaa ja asettui kaartinsa kanssa Aleksandrian kuninkaalliseen palatsiin. Tuolloin noin 21-vuotias Kleopatra näki roomalaisessa mahdollisen liittolaisen, joten hän salakuljetutti itsensä 52-vuotiaan Caesarin puheille ja hurmasi tämän. Caesarin tarjoama sovintoehdotus oli, että Ptolemaios XIII ja Kleopatra hallitsisivat Egyptiä yhdessä, ja nuorempi sisaruspari Arsinoe ja nuorempi Ptolemaios XIV saisivat hallita Kyprosta. Tämä ei sopinut Ptolemaiokselle, joka karkasi ja liittyi Caesarin vihollisiin, mikä taas varmisti Caesarin ja Kleopatran liittolaisuuden. Sisällissota ratkesi Niilin taistelussa ja pakoon ajettu Ptolemaios kuoli tapaturmaisesti. Kleopatrasta tuli Egyptin kuningatar ja hän houkutteli Caesarin jäämään lomalle, kaksi kuukautta kestäneelle Niilin risteilylle.Muutama viikko Caesarin lähtemisen jälkeen Cleopatra synnytti pojan, joka sai nimekseen Ptolemaios. Cleopatra ilmoitti tämän isäksi Caesarin, joka taas ei koskaan tunnustanut poikaa, mutta ei myöskään kieltänyt tätä. Ptolemaioksen syntymäpäivästä on jäänyt todisteeksi tämän hautakivi, jossa syntymäpäiväksi ilmoitetaan 23. kesäkuuta vuonna 47 eaa. nykyisen ajanlaskun mukaan. Mikäli syntymäpäivä pitää paikkansa Caesarin isyys jää melko epätodennäköiseksi. Ptolemaioksen syntymän aikaan Caesar oli 53-vuotias, kolmatta kertaa naimisissa ja hänellä oli ollut vuosikymmenten aikana useita rakastajattaria. Tästä huolimatta hänelle oli syntynyt vain yksi tytär, Julia. Tytärtään lukuun ottamatta Caesar oli ollut melko hedelmätön koko elämänsä ajan, joten pojan syntyminen nopeasti lyhyen tuttavuuden aikana on biologisesti katsoen epätodennäköistä. Lisäksi Kleopatralla saattoi olla muitakin motiiveja ilmoittaa Caesar poikansa isäksi, sillä Caesar oli tuolloin Rooman ja koko Välimeren alueen mahtavin mies. Hänen isyytensä toi sekä Ptolemaiokselle että Kleopatralle hallinnollista ja poliittista uskottavuutta, oli se sitten todellinen tai pelkästään nimellinen. Marcus Antoniuksen senaatille kertoman mukaan Caesar oli jopa tunnustanut Ptolemaioksen isyyden lähimmille ystävilleen. Tämäkään ei vielä varmista isyyttä, sillä puheillaan Caesar saattoi vain pyrkiä vahvistamaan kuvaa viriiliydestään ja Kleopatran suhteen hän saattoi tehdä sen turvallisesti, sillä hänen ei voitu odottaa avioituvan kenenkään muun kuin roomalaisen kanssa.Kolmevuotiaasta Ptolemaioksesta tuli äitinsä Kleopatran kanssahallitsija 2. syyskuuta 44 eaa. Kun Octavianus hyökkäsi Egyptiin vuonna 30 eaa., Kleopatra lähetti hänet pakoon Bereniken satamaan (Medinet al-Haras), mutta Octavianus sai hänet vangittua. Kleopatra teki itsemurhan sen jälkeen kun Octavianus valtasi Aleksandrian 1. elokuuta 30 eaa. Octavianus antoi murhata nuoren faaraon, koska hän oli Caesarin poikana vaaraksi Octavianuksen omille aikeille.

Ptolemaiosten hallitsijasuku

Ptolemaiosten hallitsijasuku hallitsi Egyptiä vuodesta 305 eaa. vuoteen 30 eaa., jolloin Rooma valtasi Egyptin. Suvun kantaisä oli Aleksanteri Suuren sotapäällikkö Ptolemaios I, josta tuli Aleksanterin kuoltua Egyptin satraappi. Vuonna 305 eaa. hän julistautui kuninkaaksi ja myöhemmin egyptiläiset hyväksyivät hänet myös faaraoksi. Ptolemaioksen jälkeläiset hallitsivat Egyptiä aina vuoteen 30 eaa. Hallitsijasukuun kuului myös Kleopatra VII. Hallitsijasuvun hallitsijoilla ei ollut tippaakaan egyptiläistä verta: Ptolemaios I oli makedonialainen, joka nai makedonialaisen, ja heidän jälkeläisensä puolestaan lisääntyivät keskenään, eivätkä useimmat heistä edes osanneet egyptin kieltä.

Ptolemaiosten valtakautta kutsutaan myös Egyptin historian hellenistiseksi jaksoksi. Hallitseva yläluokka oli tuolloin kreikankielinen.

Kaikki Ptolemaiosten hallitsijasuvun neljätoista kuningasta ottivat nimekseen Ptolemaios. Nykyhistorioitsijat numeroivat heidät I–XV (Ptolemaios VII ei koskaan hallinnut). Hallitsijasuvusta tekee erikoisen sen että monet sen naispuoliset jäsenet nousivat valtaan ja hallitsivat nuorten veljiensä tai poikiensa nimissä.

Seleukos VII Kybiosaktes

Seleukos VII Filometor oli Seleukidien valtakunnan hallitsija, jonka henkilöllisyys on monilta osin hämärän peitossa. Hänet tunnetaan lähinnä joistain hänen ja hänen äitinsä, Ptolemaiosten dynastian Kleopatra Selene I:n liikkeellelaskemista kolikoista. Oletettavasti hän oli Antiokhos X:n poika ja Antiokhos XIII:n veli. Hän ilmeisesti hallitsi muutamia seleukideille uskollisia kaupunkeja Armenian kuninkaan Tigranes I:n Syyrian miehityksen 83–69 eaa. aikana.

Nuori kuningas on ilmeisesti sama Seleukos, joka meni myöhemmin naimisiin Ptolemaiosten Berenike IV:n kanssa, jonka sisar oli kuuluisa Kleopatra VII. Väitetään, että morsian murhasi hänet hänen huonojen tapojensa takia. Hänellä oli pilkkanimi Kybiosaktes, "kalanteurastaja".

Muilla kielillä

This page is based on a Wikipedia article written by authors (here).
Text is available under the CC BY-SA 3.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.