Islanti

Islanti (isl. Ísland) on saarivaltio Atlantin valtameren pohjoisosassa, välittömästi pohjoisen napapiirin eteläpuolella. Islanti on pinta-alaltaan noin kolmasosan Suomesta ja väkiluvultaan ja asukastiheydeltään selvästi pienin Pohjoismaa. Maan pääkaupunki on Reykjavík, jossa asuu noin kolmannes Islannin väestöstä. Se on maailman pohjoisin itsenäisen valtion pääkaupunki.

Saarella on aktiivista vulkaanista toimintaa: geysireitä, kuumia lähteitä ja toistuvia tulivuorenpurkauksia. Luonto on karu ja omaleimainen. Vuoden 2008 talousromahduksen jälkeen maa sai Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä hätäapua.

Islanti haki Euroopan unionin jäsenyyttä heinäkuussa 2009, kun sen talous oli ajautunut suuriin vaikeuksiin.[4] Elokuussa 2013 se kuitenkin veti EU-jäsenyysneuvottelijansa pois Brysselistä.[5]

Vuonna 2017 Islannin bruttokansantuote asukasta kohden oli 73 092 Yhdysvaltain dollaria, joka on maailman kolmanneksi korkein ja samaa tasoa Norjan kanssa.[6] Islannin suurin elinkeino on turismi. Vuonna 2016 Islannin bruttokansantuote kasvoi 7,2 prosenttia.[7]

Islanti
Ísland
Islannin lippu Islannin vaakuna
lippu vaakuna

Islannin sijainti

Islannin sijainti

Valtiomuoto tasavalta
Presidentti
Pääministeri
Guðni Thorlacius Jóhannesson
Katrín Jakobsdóttir
Pääkaupunki Reykjavík (120 000 as.)
64°08′00″N, 21°56′00″W
Muita kaupunkeja Kópavogur (30 000 as.)
Hafnarfjörður (25 000 as.)
Akureyri (17 300 as.)
Reykjanesbær (14 000 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 103 000 [1] km² (sijalla 108)
– josta sisävesiä 2,7 %
Väkiluku (2014) 350 710 [2] (sijalla 178)
– väestötiheys 3,1 / km²
– väestönkasvu 0,66 [1] % (2013)
Viralliset kielet islannin kieli
Valuutta Islannin kruunu (ISK)
BKT
– yhteensä 13,04 mrd. USD (PPI) [1] (sijalla 147)
– per asukas 39 900 USD
HDI (2014) 0,899 [3] (sijalla 16)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 5,8 [1] %
– teollisuus 23,6 [1] %
– palvelut 70,7 [1] %
Aikavyöhyke UTC 0
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
Itsenäistyi:
Tasavalta:

1. joulukuuta 1918
17. kesäkuuta 1944
Lyhenne IS
– ajoneuvot: IS
– lentokoneet: TF
Kansainvälinen
suuntanumero
+354
Motto
Kansallislaulu Lofsöngur
Edeltäjä(t) Islannin lippu Islannin kuningaskunta

Maantiede

Map of Iceland
Islannin topografiakartta.
Iceland Mid-Atlantic Ridge Fig16
Atlantin keskiselänne kulkee Islannin halki.
Icelandic landscapes
Kolme tyypillistä islantilaista maisemaa.
Pääartikkeli: Islannin maantiede
Pääartikkeli: Islannin tulivuoret

Islannin valtio koostuu pääsaaren lisäksi lukuisista vähäisistä pikkusaarista ja luodoista.[8] Niistä suurimmat ovat Heimaey (noin 13 km²), Hrísey (7,52 km²) ja Grímsey (4,6 km²). Näiden lisäksi vain neljä muuta on yli kahden neliökilometrin kokoisia.[9] Pääsaaren pinta-ala on 101 826 neliökilometriä ja koko valtion noin 103 000 neliökilometriä.[10]

Islanti sijaitsee Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen välisellä saumalla. Tämän vuoksi Islannissa on suuri määrä tulivuoria, ja siellä tapahtuu myös paljon maanjäristyksiä. Islannin lounaispuolella sijaitsevien Vestmannasaarien eteläpuolelle syntyi 1960-luvulla vedenalaisten tulivuorenpurkausten seurauksena Surtseyn saari. Saari on ollut syntymisestään asti rauhoitettu, jotta tieteilijät voivat tutkia, kuinka kasvit ja eläimet valtaavat täysin uuden maa-alueen.[11] Tulivuori Hekla purkautui viimeksi vuonna 2000.[12] Sittemmin myös Eyjafjallajökull-jäätikön alla oleva samanniminen tulivuori alkoi purkautumaan vuoden 2010 alkupuolella. Purkauksen aiheuttama tuhkapilvi sotki lentoliikennettä koko Euroopassa.[13]

Islannissa on paljon jokia, vesiputouksia ja sijaintinsa ansiosta myös paljon kuumia lähteitä, joilla tuotetaan geotermistä energiaa. Islannin suurin suihkuttava kuuma lähde on Geysir, joka on antanut nimensä moneen kieleen tarkoittaen suihkuttavaa kuumaa lähdettä. Islannissa on myös paljon jäätiköitä, ja noin 11,5 prosenttia maan pinta-alasta onkin jään peitossa. Euroopan suurin jäätikkö on Etelä-Islannissa sijaitseva Vatnajökull.[14]

Korkeimmat vuoret ovat yli 2 000 metriä korkeita, ja maan korkein kohta on Vatnajökullin jäätiköllä sijaitseva Hvannadalshnúkur (2 110 m). Maan rannikko on melkein joka puolelta muodostunut monista vuonoista ja poukamista. Monin paikoin kallioseinämät kohoavat jyrkkinä suoraan merestä. Toisaalla taas kilometrien pituiset hietikot eli somerikot tai kivikot reunustavat merenrantaa. Rantaviivaa on kaiken kaikkiaan 4 970 kilometriä.[1]

Kasvillisuus

Forest habitat in Iceland
Islannissa jäljellä olevaa metsää.

Vain neljännes Islannin pinta-alasta on kasvillisuuden peittämää. Eroosio on voimakasta, ja sitä vastaan kamppailu on tärkeä osa luonnonsuojelua. Islannin lukuisat tulivuorenpurkaukset, merituuli ja lampaiden laiduntaminen ovat osaltaan aiheuttaneet sen, että Islannin luonto on karu ja autio. Maassa kasvaa kuitenkin lukuisia erilaisia kasveja; villejä lajeja tunnetaan useita satoja. Enimmäkseen ne ovat matalakasvuisia arktisten alueiden kasveja. Kaikkiaan putkilokasvilajeja tunnetaan 470, joista heinäkasvien lajeja on 53.[15]

Islannissa tiedetään kasvaneen runsaasti metsää, mutta alkuperäiset metsät on saaren asuttamisen jälkeen hakattu lähes kokonaan, eikä tilalle ole kasvanut ilmaston kylmenemisen vuoksi uutta. Laaksoissa kasvaa kuitenkin tunturikoivu-, pihlaja- vaivaiskoivu- ja pajupensastoja. Heinä- ja saranurmet sekä varpunummet ovat hyvin yleisiä, ja kosteuden takia soitakin on muodostunut joillekin seuduille. Ne ovat lähinnä aapasoita palsakumpuineen ja kasvavat yleensä tupasvillaa. Sitkeitä kukkamättäitä tapaa keskellä hiekkaerämaita ja laavakenttiä. Sammalet ja vaivaiskoivut peittävät usein vanhaa laavaa ja muuten karua ympäristöä. Islanninjäkälää kasvaa laajoina mattoina, ja sitä on käytetty pula-aikoina ravinnoksi. Rannikoilla kasvaa oransseina läikkinä haavankeltajäkälää. Rantavesien leväkasvillisuus on rehevää. Yleisiä lajeja ovat ruskeanvioletti irlanninsammal ja vihreä rakkolevän sukulainen Fucus distichus.[16]

Islannissa on käynnissä laajoja metsittämishankkeita. Metsitys on kuitenkin vaikeaa, sillä lähes kaikkialla vapaana laiduntavat lampaat syövät istutetut taimet. Siksi metsitettyjä alueita on jouduttu aitaamaan. Lisäksi metsien kasvu on varsin hidasta. Islantilaiset ovat kuitenkin päättäneet metsittää noin viisi prosenttia alavista maista vuoteen 2040 mennessä. Metsityksessä käytettäviä puulajeja ovat lähinnä tunturikoivu ja pihlaja, jotka kasvavat alueella luonnostaankin. Sitkankuusia on istutettu maan etelä- ja länsiosaan jo ennen toista maailmansotaa, ja siperianlehtikuusi menestyy myös kuivemmassa itäosassa.[17]

Eläimistö

Icelandic horse pair in landscape
Islanninhevosia.

Kun Islanti asutettiin, maassa ei ollut muita suurikokoisia maanisäkkäitä naalia lukuun ottamatta.[18] Naalit ovat edelleen yleisiä ja aiheuttavat säännöllisesti tuhoja lammaslaumoissa. Ihmisen mukana saarelle tulivat rotat ja hiiret. Norjasta tuotiin poroja, joiden jälkeläiset elävät nykyisin vapaina Itä-Islannin ylängöillä. Minkkien tarhauksen seurauksena karanneita minkkejä levisi luontoon. Islannin vesillä uiskentelee kaikkiaan 17 valaslajia ja useita hyljelajeja. Valaita kalastettiin runsaasti aina vuoteen 1986, minkä jälkeenkin Islanti on pyytänyt lahti- ja sillivalaita tieteellisiin tarkoituksiin.lähde? Hylkeitä metsästetään niiden turkin takia etenkin elo- syys- ja lokakuussa, mutta metsästys on sallittua koko vuoden.[19] Yleisimmät kotieläimet ovat naudat, lampaat ja hevoset. Lisäksi maaseudulla pidetään monia muita kotieläimiä.

Islannin varsinaisen eläimistön muodostavat linnut, joita on tavattu ainakin 300 lajia. Merilinnut, vesilinnut ja kahlaajat ovat yleisimmät kotimaiset linturyhmät. Tyypillisiä merilintuja ovat myrskylintu, lapintiira, lunni, pohjankiisla, ruokki ja suula. Islanti on Euroopan vesi- ja merilintujen tärkein pesimäalue. Hyönteislajeja Islannissa on rekisteröity noin 800 kappaletta. Kovakuoriaiset ja ampiaiset ovat yleisiä. Perhosista Islannissa esiintyy vain koi- ja yöperhosia. Islannin joissa esiintyy lohta, ja nieriä, harjus ja purotaimen viihtyvät järvissä ja puroissa.[20] Kaksi muuta Islannin sisävesillä elävää kalalajia ovat ankerias ja kolmipiikki. Mikään näistä kaloista ei oikeastaan ole sisävesikala, vaan ne ovat merikaloja, jotka ovat vain sopeutuneet makean veden olosuhteisiin.[21]

Runsas plankton Islannin vesillä tarjoaa merieläimistölle ruokaisat olosuhteet. Suolaisen veden kaloja on havaittu kaikkiaan 293 kalalajia. Tärkeimpiä syvämeren kaloja ovat turska, kolja, punasimppu ja seiti. Pintaveden kaloista tärkeimpiä ovat silli ja villakuore. Niiden saalis vaihtelee vuodesta toiseen.[22] Ravut, hummerit, kampasimpukat ja islanninsimpukat ovat tärkeimmät äyriäiset ja simpukat. Piikkinahkaisista pyydetään merimakkaroita ja merisiilejä.[23]

Islannissa on kehittynyt oma hevosrotu, islanninhevonen. Hevosella on ollut koko historiansa ajan suuri merkitys saaren asukkaille. Islanninhevonen on ollut ihmisille hyödyllinen jo satoja vuosia. Hevoset kuuluvat tärkeänä osana islantilaiseen maisemaan ja maaseudulla ne laiduntavat vapaasti suurina laumoina. Islantiin ei saa tuoda hevosia ulkomailta, sillä islantilaiset haluavat säilyttää rodun puhtaana, mutta niitä saa viedä pois – islanninhevosia onkin viety laajalti ympäri maailmaa.[24]

Ilmasto

Klimadiagramm-metrisch-deutsch-Vestmannaeyjar-Island
Vestmannaeyjar maan eteläosasta.
Klimadiagramm-metrisch-deutsch-Akureyri-Island
Akureyri maan pohjoisosasta.

Islannin ilmasto on Golfvirran ansiosta leuto ympäri vuoden. Lämpötila laskee Etelä-Islannissa talvella alimmillaan noin −10 °C-asteeseen, Pohjois-Islannissa taas noin −15 °C:een. Heinäkuun lämpimimmän päivän ylin lämpötila on etelässä korkeintaan +21 °C ja pohjoisessa korkeintaan +18 °C. Tyypillinen kesäpäivän lämpötila heinäkuun alusta elokuun puoleenväliin on eteläosissa noin +16 °C ja pari astetta alempi pohjoisessa. Hellettä ei esiinny Islannissa juuri koskaan. Sää on hyvin vaihtelevaa vuoden ympäri, tietyistä eri vuodenajoille tyypillisistä säännönmukaisuuksista huolimatta.

Islannin sademäärä vaihtelee voimakkaasti alueen mukaan. Etelä-Islanti on sateisinta aluetta. Siellä sateisin aika on lokakuulta maaliskuulle, jolloin jokaisena kuukautena sataa noin 100 millimetriä vettä, loka–marraskuulla jopa 120 millimetriä. Kuivinta aikaa on loppukevät, jolloin touko–kesäkuussa kummassakin sataa noin 60 millimetriä. Pohjois-islanti on kuivempaa aluetta kuin etelä. Siellä sateet ovat jakautuneet samalla tavoin kuin etelässä, mutta määrät ovat pienempiä. Pohjois-Islannissa sataa noin 400, kun taas etelässä jopa 1 200 millimetriä vuodessa.

Iceland satellite

Valokuva Islannista tammikuussa 2004.

Iceland sat cleaned

Jäätiköitä kesällä. Pilvet on poistettu digitaalisesti.

Historia

Pääartikkeli: Islannin historia

Saaren asuttaminen

Ingolf by Raadsig
Ingólfr Arnarson, Islannin ensimmäinen vakituinen asukas.

Skandinaavit saapuivat saarelle ilmeisesti 840-luvulla. Epävarmojen tietojen mukaan Islannissa olisi ollut iiriläisiä munkkeja ennen skandinaavien saapumista. Iiriläinen lähde vuodelta 825 kertoo, että eräät munkit olivat viettäneet kesän Thulessa, jonka kuvaus vastaa Islantia. Vuosina 1120–1130 kirjoitettu Islantilaisten kirja kertoo, että pakanallisten skandinaavien saapuessa kelttiläiset munkit pakenivat. Arkeologisia todisteita skandinaaveja edeltäneestä asutuksesta ei kuitenkaan ole löytynyt.[25][26]

Islannin löytäjäksi keskiaikaiset lähteet esittävät useita ehdokkaita: usein kunnia annetaan norjalaiselle Ingólfr Arnarsonille ja hänen Leif-veljelleen. Merkittävin uudisasutusaalto Norjasta Islantiin ajoittuu 800-luvun loppupuolelle. Osa skandinaaveista lienee oleskellut ensin Britanniassa, mikä voisi selittää sen, että osalla Maan haltuun ottajien kirjassa mainituista ”alkuasuttajista” on kelttiläiset nimet. Maastamuuton syynä oli kirjallisten lähteiden mukaan Harald Kaunotukan tyrannia, mutta nykyisin muuton katsotaan alkaneen jo ennen kuin Kaunotukka nousi valtaan, ja uudisasutuksen syynä on katsottu olevan pikemminkin vallan ja omaisuuden keskittyminen Norjassa. Vuoden 1095 väestölaskennan perusteella Islannin väkiluku oli tuolloin arviolta 40 000–100 000.[25]

Islannin keskiaikainen itsenäisyys

Koko Islannin yhteiset käräjät, maailman vanhimmaksi yhä toimivaksi kansanedustuslaitokseksi kutsuttu Allting, perustettiin vuonna 930. Vuonna 1000 Allting päätti, että Islanti omaksuu kristinuskon.[27] Allting ei pystynyt päättämään, onko kristinuskon viimeinen tuomio ragnarökiä parempi, mutta lopulta sen puheenjohtaja eli lainlukija teki päätöksen kristinuskon hyväksi. Islannissa oli ollut jo pitkään ennen vuotta 1000 kristittyjä ja Norjan kuningas Pyhän Olavin miehet olivat tehneet käännytystyötä maassa.[28]

Itsenäisessä Islannissa oli alkeellinen itsehallintojärjestelmä. Se perustui vapaiden talonpoikien tekemiin sopimuksiin, joiden rikkomista saattoi seurata lainsuojattomuus tai verikosto. 1200-luvulla eräät johtavat suvut pyrkivät haalimaan vallan itselleen, mikä johti väkivaltaisuuksiin. Vuosien 1220–1260 välistä aikaa kutsutaan ”Sturlungien ajaksi” erään johtavan suvun mukaan. Sturlungien saagat kuvaavat ajan katkeria valtataisteluita. 1200-luvulla kukoistanut, eurooppalaistenkin mittapuiden mukaan ainutlaatuinen saagakirjallisuus on Islannin arvokkaimpana pidetty kulttuuriperintö.[29][30]

Norjan vallan aika

Bolungarvik 02
Perinteisiä islantilaisia taloja Ósvörin kalastusmuseossa.

Vuosina 1262–1264 sisällissotiin väsyneet islantilaiset hyväksyivät sen, että Haakon IV liitti saaren Norjaan ja maassa alettiin soveltaa norjalaista laki- ja hallintojärjestelmää. Tähän päättyi omalaatuinen viikinkiaikainen yhteiskunnallinen kokeilu.[25]

1300-luvulla alkanut pieni jääkausi, joka hävitti Grönlannin skandinaaviasutuksen kokonaan 1400-luvun aikana, oli kova isku myös Islannille.[31] Rutto levisi Islannissa vuosina 1402–1404 ja 1494–1495. Se tappoi arviolta puolet saaren väestöstä.[13] Vielä 1700-luvun lopussa Islannin väkiluku oli selvästi pienempi kuin 1300-luvun alussa.[32] Islanti pysyi Norjan kruununsiirtomaana vuoteen 1814, jolloin Tanskan ja Norjan kuningaskunnat erotettiin ja Islanti jäi Tanskan alaisuuteen.[13]

Tanskan vallan aika

Merkityksensä menettänyt parlamentti oli lakkautettu 1800-luvun alussa, mutta se perustettiin uudelleen vuonna 1843. Vuonna 1873 Islanti sai perustuslain ja 1874 rajoitetun itsehallinnon, 1904 itsehallinnon ja 1. joulukuuta 1918 saaresta tuli virallisesti itsenäinen kuningaskunta personaaliunionissa Tanskan kanssa kansanäänestyksen tuloksena. Yhteys Tanskaan katkesi toisessa maailmansodassa: Saksa miehitti Tanskan ja liittoutuneet puolestaan Islannin. Sodan jälkeen maasta tuli itsenäinen tasavalta vuoden 1944 kansanäänestyksen jälkeen.[13]

Islannin uusi itsenäisyys

Scylla-Odinn
Brittiläinen ja islantilainen laiva kolaroivat Atlantilla turskasodan aikana.

Toisen maailmansodan aikana Islanti oli ensin brittien miehittämä ja sittemmin puolustusliitossa Yhdysvaltojen kanssa. Sodan jälkeen maa liittyi Natoon. Islanti ei perustanut omaa armeijaa.[33]

Aluevesilaajennusten aiheuttama kiista Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa (turskasota) johti maiden välirikkoon 1950-luvun alussa. Britannia asetti Islannin kalan kauppasaartoon. Vuosina 1956–1960 31 prosenttia Islannin viennistä meni Neuvostoliittoon ja SEV-maihin. Islanti sai kaupan vastineeksi öljyä, autoja ja koneita. Pienimuotoisempi talouden kriisi sattui, kun Islannin kauppa Afrikkaan keskeytyi Biafran sodan vuoksi.[34]

1990-luvulta alkaen Islannin taloutta liberalisoitiin voimakkaasti oikeistolaisen itsenäisyyspuolueen pääministeri Davíð Oddssonin johdolla. Hänestä tuli Islannin pitkäaikaisin pääministeri vuosiksi 1991–2004. Vaikka kalastus pysyi merkittävimpänä talouden alana, joka tuo nykyään 70 prosenttia vientituloista,lähde? islantilaiset rahoituslaitokset investoivat merkittävästi Britanniaan ja Pohjoismaihin.

Yhdysvaltain Nato-joukot poistuivat Keflavíkin tukikohdasta syyskuussa 2006.[13]

Islannin talous romahti vuonna 2008. Suuri osa maan pankeista meni konkurssiin tai kansallistettiin talouskuplan puhkeamisen seurauksena. Maan talous oli vuosien ajan perustunut ylisuurelle riskiluotottamiselle, talouskeinottelulle, jonka seurauksena Islannin valtio päätyi lähelle vararikkoa.[35] Marraskuussa 2008 Kansainvälinen valuuttarahasto myönsi Islannille 2,1 miljardin Yhdysvaltojen dollarin lainan.[13]

Viikkoja kestäneiden mielenosoitusten jälkeen Islannin hallitus taipui eroamaan tammikuussa 2009.[36]

Joulukuussa 2009 Allting hyväksyi 3,8 miljardin euron korvaukset Britannialle ja Alankomaille Icesave-pankin kaatuessa menetetyistä varoista. Korvaukset kaatuivat presidentti Ólafur Ragnar Grímssonin maaliskuussa 2010 järjestämässä kansanäänestyksessä.[37] Joulukuussa 2010 hyväksyttiin uusi sopimus, jonka mukaan Islanti korvaa varat vuosien 2016–2046 välillä noin kolmen prosentin korolla.[38] Presidentti ilmoitti 20. tammikuuta 2011 käyttävänsä jälleen veto-oikeuttaan.[39] Islantilaiset kuitenkin hylkäsivät sopimuksen jälleen 9. huhtikuuta 2011 järjestetyssä kansanäänestyksessä.[40]

Konservatiivinen itsenäisyyspuolue (Sjálfstæðisflokkurinn) ja keskustalais-agraarinen edistyspuolue (Framsóknarflokkurinn) hallitsivat maata vuodesta 1991. 10. toukokuuta 2003 järjestetyissä parlamenttivaaleissa hallituskoalitio menetti neljä paikkaa, mutta säilytti enemmistön. Vaaleissa 12. toukokuuta 2007 itsenäisyyspuolue sai kolme lisäpaikkaa, mutta edistyspuolue menetti viisi ja sai seitsemän paikkaa.[41] Sen jälkeen Itsenäisyyspuolue jatkoi hallitusyhteistyötä sosiaalidemokraattisen liiton kanssa. Hallitus joutui eroamaan talouskriisin takia 26. tammikuuta 2009.

Helmikuun 1. päivänä 2009 toimintansa aloitti uusi hallitus, joka on sosiaalidemokraattien ja vasemmistovihreiden muodostama vähemmistöhallitus. Pääministeriksi nimitettiin edellisen hallituksen sosiaaliministeri Jóhanna Sigurðardóttir, josta tuli maan ensimmäinen naispääministeri ja samalla maailman ensimmäinen avoimesti homoseksuaali pääministeri.[42]

Sosialidemokraattinen puolue sai huhtikuun 2009 parlamenttivaaleissa voiton ja annetuista äänistä 29,8 prosenttia. Sosialidemokraattien liittolaiset vasemmistovihreät saivat 21,7 prosenttia. Parlamentin 63 paikasta puolueet saivat yhteensä 34 paikkaa.[43]

Islannin parlamentti päätti 16. heinäkuuta 2009 hakea Euroopan unionin jäsenyyttä.[44] Muodolliset neuvottelut alkoivat heinäkuussa 2010.[13] Elokuussa 2013 Islanti veti kuitenkin EU-jäsenyysneuvottelijansa pois Brysselistä. EU-jäsenyys olisi edellyttänyt Islannilta vesialueiden avaamista EU:n kalastusaluksille. Islanti pelkäsi, että kalastuskiintiönsä säännöllisesti ylittävistä EU-maista saapuisi aluksia, jotka romahduttaisivat Islannin kalakannat.[5]

Politiikka

Althingishusid
Allting on Islannin parlamentti.

Islanti on parlamentaarinen tasavalta, jossa muodollisena valtionpäämiehenä on presidentti, jolla on hyvin vähän poliittista valtaa.[27] Guðni Thorlacius Jóhannesson valittiin presidentiksi kesäkuun 2016 vaaleissa.[45]

Islannin parlamentissa alþingissa (allting eli yleiskäräjät) on 63 jäsentä, jotka valitaan nelivuotiskaudeksi.[46] Parlamenttivaaleissa lokakuussa 2016 keskustaoikeistolainen itsenäisyyspuolue (Sjálfstæðisflokkurinn) sai melkein 30 prosenttia äänistä ja 21 paikkaa. Sen pitkäaikainen hallituskumppani edistyspuolue (Framsóknarflokkurinn) menetti 11 paikkaa, joten sille jäi vain kahdeksan paikkaa. Piraattipuolue sai 14,5 prosenttia äänistä ja kymmenen paikkaa.[47] Vaalien jälkeen muodostettu Bjarni Benediktssonin hallitus koostui itsenäisyyspuolueesta, edistyspuolueesta ja valoisa tulevaisuus -puolueesta. Hallitus ilmoitti 15. syyskuuta 2017 eroavansa, kun nousi kohu pääministerin isän suosituskirjeestä erään lapsia hyväksikäyttäneen henkilön kunnian palauttamiseksi. Hallitus jäi maan historian lyhytikäisimmäksi. Ennenaikaiset vaalit pidettiin 28. lokakuuta 2017.[48][49] Vaalien jälkeen pääministeriksi nousi Katrín Jakobsdóttir, kun hänen johtamansa Vihreä vasemmisto -puolue, itsenäisyyspuolue ja edistyspuolue sopivat koalitiohallituksen muodostamisesta[50].

Hallinnollinen jako

Pääartikkeli: Islannin alueet
Constituencies Iceland
Islanti on jaettu hallinnollisesti kuuteen vaalialueeseen.

Islanti on jaettu kuuteen vaalialueeseen. Uutta aluejakoa käytettiin ensimmäisen kerran vuoden 2000 vaaleissa. Aluejakouudistuksen tarkoituksena oli tasapainottaa äänten painoarvoa ottamalla huomioon erilainen asukastiheys maan eri osissa.[51]

Regions of Iceland
Islannin aiemmat hallintoalueet.

Aiemmin Islanti jakaantui kahdeksaan alueeseen (landsvæði).[52] Näitä käytetään edelleen muun muassa tilastoinnin pohjana.

Islannin alueet
N:o Aiempi
Hallintoalue
Sijainti Pinta-ala
(km²)[53]
Väkiluku
(1.1.2010)[53]
1. Höfuðborgarsvæðið pääkaupunki 1 062 200 907
2. Suðurnes niemi etelässä 829 21 359
3. Vesturland länsiosa 9 554 15 370
4. Vestfirðir läntiset vuonot 9 409 7 362
5. Norðurland vestra luoteisosa 12 737 7 394
6. Norðurland eystra koillisosa 21 968 28 900
7. Austurland itäosa 22 721 12 459
8. Suðurland eteläosa 24 526 23 879

Matkailu

Gullfoss, march 08
Gullfoss on turistien suosima matkailukohde.

Islannilla on Unescon maailmanperintöluettelossa kaksi kohdetta: Surtseyn saari ja Þingvellirin kansallispuisto.[54] Maassa on kaksi muutakin kansallispuistoa: Snæfellsjökullin kansallispuisto tulivuoren ja jäätikön välissä, ja Vatnajökullin kansallispuisto, johon kuuluvat Vatnajökullin jäätikön lisäksi Islannin korkein yksittäinen vuori, Snæfell, Skaftafell ja Jökulsárgljufur-rotko.[55]

Monet Islannin tärkeimmistä matkailunähtävyyksistä ovat luontokohteita, kuten esimerkiksi Gullfoss, Vatnajökull, ja Haukadalur ja sen geysirit. Muita suosittuja kohteita ovat Heimaeyn sauvakirkko ja Blue Lagoonin ulkouimala.

Talous

Islande - Rekjavik du haut de la cathédrale
Reykjavík on Islannin pääkaupunki ja maan talouselämän keskus.

Kalastus on hyvin tärkeässä asemassa Islannin talouselämässä, mutta suurin tulonlähde on turismilähde?. Kalastus tuo 40 prosenttia vientituloista, yli 12 prosenttia bruttokansantuotteesta ja työllistää noin viisi prosenttia työvoimasta. Islannin talous on kuitenkin herkkä sen tärkeimpien vientituotteiden, kuten kalan ja kalatuotteiden sekä alumiinin maailmanhintojen heilahteluille.[1]

Korkeuserojen, sademäärän ja vulkanismin ansiosta geotermistä energiaa ja vesivoimaa on reilusti yli oman tarpeen. Maan energiaomavaraisuus on 60 prosenttia.[27] Vesivoimaa käytetään erityisesti alumiinin tuotantoon. Islanti on tuliperäistä aluetta, joten geotermistä energiaa käytetään paljon lämmitykseen, erityisesti kasvihuoneviljelyyn.

Syys–lokakuussa 2008 Islanti ajautui suureen talouskriisiin, minkä seurauksena valtio otti haltuunsa maan kolme suurinta pankkia (Glitnir, Landsbanki ja Kaupthing) ja maa haki ja sai Kansainväliseltä valuuttarahastolta (IMF) hätäapua ensimmäisenä länsimaana sitten vuoden 1978. Apua myönnettiin 2,1 miljardia dollaria. Vuoden 2010 alussa sekä presidentti että kansalaiset kansanäänestyksessä vastustivat suunnitelmaa maksaa Alankomaille ja Britannialle varat, joilla nämä olivat korvanneet omien kansalaistensa menetyksiä islantilaispankkien romahduksessa.[13] Helmikuussa 2011 maan parlamentti käsitteli asiaa uudelleen ja päätti korvata summat Alankomaille ja Britannialle, mutta presidentti kieltäytyi allekirjoittamasta lakia. Asiasta päätettiin järjestää uusi kansanäänestys.[56]

Vuoden 2009 lopulla Islannin työttömyysprosentti oli 8,2. Vuoden 2009 inflaatio oli 12 prosenttia ja bruttokansantuote pieneni 6,6 prosenttia. Vuoden 2012 työttömyysprosentti oli noin kuusi prosenttia. Tammikuussa 2013 Islanti voitti Euroopan vapaakauppajärjestössä (EFTA) Icesavesta käydyn oikeudenkäynnin. EFTA päätti Islannin hyväksi, ettei sen yksittäisten kansalaisten tarvitse maksaa pankkiirien keinotteluista, eikä näin ollen korvata Alankomaissa ja Britanniassa syntyneitä tappioita. Vararikkoon menneen Landsbankin jäämistön uskotaan kuitenkin jopa ylittävän Britannian ja Alankomaan vaativan korvaussumman ja osa summasta onkin jo korvattu. EFTA:n päätöksestä huolimatta Islanti aikoo jatkaa lainojen takaisinmaksua konkurssipesästä.[1]

Number of tourists in Iceland and population
Kuvaaja Islannin turismibuumista.

Islanti on kokenut turismibuumin, joka on myös mahdollistanut kasvaneen lentoliikenteen ansiosta viedä enemmän tuoretta kalaa paluulennoilla.[57] Turismibuumi on ollut halpalentoyhtiön Wow Air ansiota, kun yhtiö on tarjonnut edullisia lentoja. Lentoyhtiö meni konkurssiin seitsemäntenä vuotena.[58][59]

Liikenne

Yksityisautoilu on Islannissa suosittua, ja maassa oli vuonna 2009 auto jokaista 1,6 asukasta kohti. Maan ympäri kiertää 1 339 kilometriä pitkä kehätie Hringvegur, joka valmistui vuonna 1974.[60] Kaikkiaan maanteitä on yhteensä 12 869 kilometriä, ja niistä vajaat 4 500 kilometriä on päällystetty. Maassa on 99 lentokenttää, joista kuusi on asfalttipäällysteisiä. Suurimmat lentokentät ovat Keflavík, Reykjavík ja Akureyri. Lentoliikenne on asukaslukuun nähden tiheää, osin siksi, että moottoriteitä ei Islannissa ole kuten ei myöskään rautateitä. Tärkeimmät satamat ovat Grundartangi, Hafnarfjörður ja Reykjavík.[1]

Väestö

Islannissa asui vuoden 2017 tammikuussa 338 349 asukasta,[61] ja niistä 216 878 Suur-Reykjavíkin alueella.[62] Maassa on 103 kuntaa, 23 historiallista maakuntaa (sýslur) ja 14 kaupunkia (kaupstaðir). Maa on jaettu kuuteen vaalipiiriin.[63] Vuoden 2019 alussa väestöstä noin 65,2 prosenttia kuului Islannin luterilaiseen kirkkoon.[64]

Islannissa ei ole käytössä varsinaisia sukunimiä, vaan jälkimmäinen nimi on matronyymi tai patronyymi (esimerkiksi Þor Björgólfsson, Vigdis Finnbogadóttir).[65] Siksi islantilaiset järjestetään aakkosjärjestykseen etunimen mukaan. Maassa on sopivaa ja suositeltavaakin puhutella ihmisiä etunimellä muodollisissakin tilanteissa.[46]

Islantiin on viime aikoina muuttanut melko paljon maahanmuuttajia. Suurimmat ulkomaalaisryhmät Islannissa ovat puolalaiset (9 049), liettualaiset (1 605) ja saksalaiset (919). Yhteensä 20 957 henkilöä (6,59 %) väestöstä on syntynyt ulkomailla.

Koulunkäynti on pakollista 6–16-vuotiaille.[66] Sitä vanhemmille on vapaaehtoisia keskiasteen oppilaitoksia, joista monet ovat sisäoppilaitoksia. Maahan perustettiin pappisseminaari vuonna 1847, lääketieteen koulu 1876 ja lakikoulu 1908, ja nämä kolme yhdistyivät yliopistoksi vuonna 1911. Siihen lisättiin muita tiedekuntia myöhemmin.[67]

Kulttuuri

Pääartikkeli: Islannin kulttuuri

Kieli ja kirjallisuus

Islannissa puhutaan islantia, joka on nykyään puhutuista pohjoismaisista kielistä lähimpänä alkumuotoaan ja pysynyt suhteellisen muuttumattomana 1100-luvulta asti.[46]

Islantilaiset edda- ja skaldirunot edustavat komeinta keskiajan kirjallisuutta Euroopassa. Skaldirunous kertoi ruhtinaitten teoista. Runoilijat eli skaldit esittivät niitä hoveissa, pidoissa ja hautajaisissa. Mitallisesti taidokkaiden kertomarunojen lisäksi heidän toimenaan oli sepittää nopeasti myös lyhyitä runoja. Edda-kokoelmilla viitataan Runo-Eddaan ja Proosa-Eddaan, jotka kertovat vanhasta mytologiasta. Runo-Edda on kokoelma vanhoja, tuntemattomien tekijöiden kansanrunoja. Völsungain saaga esittää proosamuodossa Runo-Eddan sankarilaulujen sisällön. Proosa-Edda eli Snorrin Edda on Snorri Sturlusonin 1200-luvulla kokoama oppikirja skaldirunoilijoille.[68]

Keskiaikaisen kertomakirjallisuuden keskeisen osan muodostavat saagat. Joskus myös sukusaagoiksi kutsutut islantilaissaagat kertovat Islannin asuttaneista suvuista, niiden jälkeläisistä ja heidän vaiheistaan. Arvostetuimpia sukusaagoista ovat Poltetun Njállin saaga ja Lohilaaksolaisten saaga. Muita ovat esimerkiksi Grönlantilaisten saaga ja Viinimaan saaga, jotka kertovat Grönlannin ja Vinlandin (Newfoundland) asuttamisesta. Parhailla saagoilla on suuri kirjallinen maine. Niiden kerronta on toteavaa, vuoropuhelut lyhyitä ja ytimekkyydessään vaikuttavia. Saagojen karuus ja dramaattisuus ovat antaneet aineksia Islannin uudemmalle kirjallisuudelle.[68]

Etenkin 1300- ja 1400-luvuilla Islannissa kirjoitettiin runsaasti eurooppalaisista ritariromaaneista vaikutteita saaneita kotoperäisiä ritarisaagoja ja muinaissaagoja. 1600-luvulla maassa laadittiin runsaasti virsirunoutta. 1800-luvulta lähti uusi romanttisten runoilijoiden nousukausi, ja 1900-luvulla tulivat modernit romaanit. Kukoistuskausi huipentui, kun Halldór Laxnessille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto 1955.[69] Uusimman polven kirjailijoita ovat esimerkiksi Arnaldur Indriðason, Einar Kárason, Einar Már Guðmundsson, Hallgrímur Helgason ja Þórarinn Eldjárn.[70]

Elokuva ja musiikki

Elokuvanteko alkoi Islannissa jo vuonna 1906. Varhaisvaiheessa maassa kävi lähinnä skandinaavisia filmiryhmiä kuvaamassa näytelmäelokuvia Islannin jylhissä maisemissa. Ainoa islantilaisin voimin tehty mykkä näytelmäelokuva valmistui vuonna 1923, mutta dokumentteja tehtiin paljon. Vuonna 1979 perustettiin Islannin elokuvasäätiö, ja kotimaisten elokuvien säännöllinen tuotanto alkoi. 1980-luvulta alkaen lähtien maassa on tuotettu noin kolme elokuvaa vuodessa. Tunnettuja islantilaisia elokuvaohjaajia ovat Friðrik Þór Friðriksson, jonka elokuva Luonnon lapset vuodelta 1991 oli Oscar-ehdokkaana, ja Rúnar Rúnarsson, jonka lyhytelokuva Síðasti bærinn oli ehdokkaana 2006.[71]

Islannin konservatorio on perustettu vuonna 1930 ja sinfoniaorkesteri 1950. Islannin kuuluisin pop-tähti on laulaja Björk.[72] Muita tunnettuja islantilaisia artisteja ovat Sigur Rós, Sólstafir, Jan Mayen, Mínus ja Múm. Television kautta tunnetuksi on tullut kaikkialla maailmassa Eurovision laulukilpailussakin mainetta keränneet Silvía Night ja Hatari. Taidemusiikin säveltäjistä yksi kansainvälisesti tunnetuimmista lienee Jón Leifs.

Reykjavíkissa järjestetään vuosittain RIFF-elokuvafestivaali ja jazzfestivaalit. Borgarfjörðurissä sijaitsevassa Reykholtissa on joka kesä klassisen musiikin festivaalit.[55][73][74]

Ruoka- ja tapakulttuuri

Pääartikkeli: Islantilainen keittiö

Kirjailija Halldór Laxnessin mukaan Islannissa ”elämä on suolakalaa”. Juhlissa syödään savustettua lammasta.[67] Perinteinen maitotuote skyr muistuttaa kermaista rahkaa. Keskitalven Þorrablót-juhlan aikaan syödään ”súrmatur” eli heran avulla säilöttyä ruokaa, verimakkaraa, kärvennettyjä lampaanpäitä ja säilöttyjä pässin kiveksiä, sekä erityisenä erikoisuutena hapatettua haita (hákarl). Tislatun viinan eli brenniviinin kutsumanimi on ”musta kuolema”.[55]

Perinteinen islantilainen villapaita, jossa on raglanhihat ja sahalaitakuvio yläosassa ja hihoissa, on nimeltään lopapeysa.[55]

Uiminen on suosittua, ja uimaopetus on kuulunut koulujen ohjelmaan 60 vuoden ajan. Monet uima-altaat lämpiävät geotermisellä lämmöllä, ja niissä uidaan ulkoilmassa pakkasellakin.[75]

Tiedotusvälineet

Maassa on useita televisiokanavia: valtiollinen Sjónvarpið ja muutama kaupallinen, Stöð 2 ja SkjárEinn. Valtiollisen yleisradioyhtiön Ríkisútvarpiðin televisiokanava ja kaksi radiokanavaa rahoitetaan lupamaksuilla ja mainostuloilla. Sen tehtäväksi on asetettu islannin kielen ja kulttuurin edistäminen.[76] Lasten televisiosarja Lazy Town eli Latibær on levinnyt laajasti ulkomaillekin.[77]

Päivittäin ilmestyviä sanomalehtiä ovat Morgunblaðið, Fréttablaðið ja iltapäivälehti DV.[76] Lehtien ja kirjojen painosmäärät asukaslukuun suhteutettuina ovat maailman korkeimpia.[46]

Urheilu

ISL - FRA (04) - 2010 European Men's Handball Championship
Islanti vuoden 2010 käsipallon EM-kilpailuissa.

Islannin kansallislaji on glima-niminen, keskiajalta periytyvä painimuoto.[78] Islanti on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1908. Sillä on tyypillisesti alle kymmenen urheilijan joukkue talviolympialaisissa, mutta kesäolympialaisissa se on osallistunut myös joukkuelajeihin jolloin olympiajoukkuekin on suurempi. Maa on saanut kaksi pronssia (Bjarni Friðriksson 1984 judosta, Vala Flosadóttir 2000 seiväshypystä) ja kaksi hopeamitalia (Vilhjálmur Einarsson 1956 kolmiloikasta ja käsipallojoukkue 2008).[79]

Islannin käsipallomaajoukkue on voittanut olympiahopeaa vuonna 2008 sekä EM-pronssia vuonna 2010.[79][80] Jalkapallo on myös hyvin suosittu urheilulaji Islannissa; maassa on yhteensä 21 508 rekisteröityä pelaajaa ja 145 seuraa. Miesten maajoukkue oli kesäkuussa 2017 FIFA-rankingissa sijalla 22.[81] Eiður Guðjohnsen on maajoukkueen paras maalintekijä. Maan paras saavutus jalkapallossa on vuoden 2016 EM-kisoista, joissa se ylsi puolivälieriin saakka. Kyseessä oli myös Islannin ensimmäinen esiintyminen jalkapallon EM- tai MM-kisoissa.

Islanti on saavuttanut menestystä myös voimamieskilpailuista. Magnús Ver Magnússon ja Jón Páll Sigmarsson voittivat kumpikin neljästi maailman vahvin mies -kilpailun.[82] Koripallossa maan ainoa NBA-pelaaja on Pétur Guðmundsson.[83] Islannissa on väkilukuunsa nähden vahva shakkikulttuuri.lähde?

Lähteet

  • Evans, Andrew: Iceland. Bradt Travel Guides, 2008. ISBN 9781841622156. Google-kirjat (viitattu 29.1.2011). (englanniksi)

Viitteet

  1. a b c d e f g h i j Iceland The World Factbook. CIA. Viitattu 17.6.2018. (englanniksi)
  2. Population in the 3rd quarter 2014 22.10.2014. Statistics Iceland. Viitattu 1.11.2014. (englanniksi)
  3. Human Development Report 2015. Work for Human Development Maiden HDI-sijaluvut ja indeksiarvot englanninkielisen PDF-julkaisun sivuilla 208–211 (arvot sivustolla myös Excel-taulukkona), 14.12.2015, YK:n kehitysjärjestö (UNDP) (arabiaksi, englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, ranskaksi)
  4. Tuleeko Islannista seuraava Euroopan unionin jäsen? 5.12.2012. Lapin yliopisto. Viitattu 25.1.2016.
  5. a b Luukkonen, Ilkka: Islanti lopettaa EU-jäsenyysneuvottelut Verkkouutiset. 23.8.2013. Viitattu 30.1.2014.
  6. Report for Selected Countries and Subjects Kansainvälinen valuuttarahasto. Viitattu 17.6.2018. (englanniksi)
  7. IMF and Iceland: Candid Discussions 3.5.2017. Kansainvälinen valuuttarahasto. Viitattu 17.6.2018. (englanniksi)
  8. Icelands Geography Iceland Guest. Viitattu 5.2.2011. (englanniksi)
  9. 10 of Iceland’s Largest Islands Extreme Island. Viitattu 5.2.2011. (englanniksi)
  10. About Iceland Iceland 4 You. Viitattu 5.2.2011. (englanniksi)
  11. Surtsey Unesco World Heritage Center. Viitattu 25.1.2016 (englanniksi)
  12. A Volcanic Eruption in Hekla, February 26, 2000 Icelandic Meteorological Office, Physics Department. Viitattu 25.1.2016 (englanniksi)
  13. a b c d e f g h Iceland timeline BBC News. BBC. Viitattu 25.1.2016. (englanniksi)
  14. Iceland’s Vatnajökull glacier is Europe’s largest icecap Iceland On The Web. Viitattu 8.6.2014. (englanniksi)
  15. Icelandic Flora Nordic Adventure Travel. Viitattu 25.1.2016. (englanniksi)
  16. Evans 2008, s. 47.
  17. Evans 2008, s. 48–49.
  18. Harlow, Cathy: Iceland, 3. edition, s. 32. Hunter Publishing, Inc, 2004. ISBN 9781843061342. Google Books (rajoitettu katseluoikeus). (englanniksi)
  19. Seal Hunting in Iceland International Adventure. Viitattu 25.1.2016. (englanniksi)
  20. Evans 2008, s. 51.
  21. Diadromous Fish Icelandic Fisheries. Viitattu 29.1.2011 (englanniksi)
  22. Main species Iceland Fisheries. Viitattu 8.6.2014. (englanniksi)
  23. Invertebrates Iceland Fisheries. Viitattu 29.1.2011 (englanniksi)
  24. The Icelandic Horse Félag hrossabænda – Horse Breeders Association Iceland. Viitattu 17.10.2010. (englanniksi)
  25. a b c Hall, Richard: Matka viikinkien maailmaan. Multikustannus, 2007. ISBN 978-952-468-154-4
  26. Iceland History Smithsonian National Museum of Natural History. Viitattu 30.1.2011 (englanniksi)
  27. a b c Suuri tietosanakirja, s. 275. WSOY, 2001. ISBN 951-0-26053-3.
  28. Katsaus Islannin historiaan (Internet Archive) Iceland.org. Islannin suurlähetystö. Viitattu 14.12.2008.
  29. History (Internet Archive) Iceland Tourist Board. Viitattu 30.1.2011. (englanniksi)
  30. Textual sources of pre-Christian Germanic/Norse pagan religion (Internet Archive) European Heritage Library. Viitattu 25.1.2016. (englanniksi)
  31. Mandia, Scott A.: The Little Ice Age in Europe Suffolk County Community College. Viitattu 14.11.2008. (englanniksi)
  32. Mandia, Scott A.: Decline of the Vikings in Iceland Suffolk County Community College. Viitattu 14.11.2008. (englanniksi)
  33. Lehtonen, Joonas: Pieni valtio tarvitsee vahvat kaverit Ruotuväki. 27.6.2013. Viitattu 8.1.2016.
  34. Trade and Economy Islannin Washingtonin-suurlähetystö. Viitattu 14.11.2008. (englanniksi)
  35. Islannin pääministeri: Valtiota uhkaa vararikko Helsingin Sanomat. 6.10.2008. Viitattu 18.4.2010.
  36. Icelandic government falls; asked to stay on CNN. 26.1.2009. Viitattu 1.3.2012 (englanniksi)
  37. Islantilaiset hylkäsivät Icesave-korvaukset Yle Uutiset. 7.3.2010. Viitattu 25.1.2016.
  38. Hollanti: Icesave-korvauksista sopu Yle Uutiset. 9.12.2010. Viitattu 25.1.2016.
  39. Icesave: le président islandais appelle à un référendum RFI. 20.2.2011. Viitattu 25.1.2016. (ranskaksi)
  40. UK ’disappointment’ as Iceland rejects repayment deal BBC News. 10.4.2016. BBC. Viitattu 25.1.2016. (englanniksi)
  41. Islannin hallituskoalition kohtalo epävarma Helsingin Sanomat. 13.5.2007. Viitattu 14.11.2008.
  42. Islanti sai Sigurdardottirista uuden pääministerin Yle Uutiset. 1.2.2009. Viitattu 1.2.2009.
  43. Sosialidemokraatit voittivat Islannin vaalit Yle Uutiset. 26.4.2009. Viitattu 25.1.2016.
  44. Islanti päätti hakea EU-jäsenyyttä MTV3.fi. 15.7.2009. Viitattu 18.4.2010.
  45. Islannin uudeksi presidentiksi nousee odotetusti Guðni Th. Jóhannesson – valta vaihtuu ensimmäistä kertaa 20 vuoteen Helsingin Sanomat. 25.6.2016. Viitattu 7.11.2016.
  46. a b c d Background Note Iceland 8.11.2011. U.S. Department of State. Viitattu 8.6.2014. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  47. Iceland elections leave ruling centre-right party in driving seat The Guardian. 30.10.2016. Viitattu 7.11.2016. (englanniksi)
  48. Islannin hallitus kaatui lapsen hyväksikäyttäjän kunnian palautukseen – maahan tulee ennenaikaiset vaalit Helsingin Sanomat. 15.9.2017. Viitattu 18.9.2017.
  49. Islannin presidentti: Ennenaikaiset parlamenttivaalit pidetään lokakuun lopussa Helsingin Sanomat. 18.9.2017. Viitattu 18.9.2017.
  50. Pöllänen, Raisa: Islannin uudeksi pääministeriksi nousee Katrin Jakobsdottir Yle Uutiset. 30.11.2017. Viitattu 30.11.2017.
  51. Kjördæmi Kosningavefur innanrikisradneytisis. Viitattu 8.5.2013. (islanniksi)
  52. Iceland Regions Statoids. Viitattu 29.1.2011. (englanniksi)
  53. a b Brinkhoff, Thomas: Iceland: Major Urban Settlements Citypopulation.de. Viitattu 18.10.2010. (englanniksi)
  54. Properties inscribed on the World Heritage List Unesco World Heritage Center. Viitattu 25.1.2016. (englanniksi)
  55. a b c d Islanti – Täysin valloittava (PDF) (Internet Archive) Visiticeland.com. Islannin matkailuneuvonta. Viitattu 25.1.2016.
  56. Islannissa taas kansanäänestys Icesave-korvauksista Keskisuomalainen. 20.2.2015. Viitattu 25.1.2016.
  57. https://ftalphaville.ft.com/2018/11/15/1542259801000/Iceland-s-tourism-boom-has-a-fishy-by-product/
  58. https://www.cnbc.com/2019/03/28/icelandic-airline-wow-air-collapses-and-cancels-all-flights.html
  59. https://www.economist.com/gulliver/2019/03/29/icelandic-budget-airline-wow-air-stops-flying
  60. Evans 2008, s. 92.
  61. Population 1 January 2017 Hagstofa. Viitattu 21.3.2017.
  62. Population by municipalities, sex and age 1 January 1998–2017. Reykjavík, Kópavogur, Seltjarnarnes, Garðabær, Hafnarfjörður, Mosfellsbær & Kjósarhreppur Hagstofa. Viitattu 21.3.2017.
  63. General Aspects of the Electoral System Electionresources.org. Viitattu 25.1.2016. (englanniksi)
  64. Populations by religious and life stance organizations 1998–2019 Statistics Iceland. Viitattu 15.5.2019. (englanniksi)
  65. Information on Icelandic Surnames 22.1.2002. Islannin sisäministeriö. Viitattu 25.1.2016. (englanniksi)
  66. EURYDICE – Information on the Educational System Islannin opetus-, tiede- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 25.1.2016. (englanniksi)
  67. a b Iceland Everyculture.com. Countries and their Cultures. Viitattu 25.1.2016. (englanniksi)
  68. a b ”Islannin kirjallisuus”, Suomalainen tietosanakirja 3, hil–kanan. Espoo: Weilin+Göös, 1990. ISBN 951-35-4647-0.
  69. Literature from the North: travel grants to discover Icelandic authors and writers (Iceland) On the Move. 13.3.2014. Viitattu 25.1.2016. (englanniksi)
  70. Perustietoa Islannista (Internet Archive) Islannin suurlähetystö. Viitattu 25.1.2016.
  71. A Brief Historical Overview of Icelandic Films Iceland Cinema Now. Viitattu 29.1.2011 (englanniksi)
  72. Performing Arts Iceland Tourist Board. Viitattu 30.1.2011. (englanniksi)
  73. Reykholt Music Festival Iceland.is. Viitattu 25.1.2016. (englanniksi)
  74. Seasonal events and festivals in Reykjavik and Iceland Reykjavik Hotels. Viitattu 11.6.2014. (englanniksi)
  75. Swimming in Iceland – Swimming pools in Iceland Randburg. Viitattu 29.1.2011 (englanniksi)
  76. a b Iceland country profile BBC News. BBC. Viitattu 25.1.2016. (englanniksi)
  77. Production Lazy Town (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  78. What is Glima? wisegeek.co. Viitattu 29.1.2011. (englanniksi)
  79. a b Iceland in Olympics Sports-Reference. Viitattu 29.1.2011. (englanniksi)
  80. Handball Men: European Championships 2010 in Austria Sports123. Viitattu 29.1.2011. (englanniksi)
  81. Iceland: FIFA/Coca-Cola World Ranking 9.7.2015. FIFA. Viitattu 22.7.2015. (englanniksi)
  82. World's Strongest Man Index btinternet.com. Viitattu 30.1.2011. (englanniksi)
  83. Ófeigur Jónsson, Óskar: Pétur Guðmundsson fimmtugur í dag Vísir. Viitattu 30.1.2011. (islanniksi)

Aiheesta muualla

.eu

.eu on Euroopan unionin Internet-maakoodi verkkotunnuksia varten. Tunnus tuli Euroopan talousalueen (EU:n jäsenvaltiot, Islanti, Liechtenstein ja Norja) jäsenvaltioiden järjestöiden ja kansalaisten saataville 7. joulukuuta 2005, ja sitä hallinnoi EURid, joka koostuu Belgian, Ruotsin, Italian ja Tšekin kansallisten maatunnusten hallinnointijärjestöistä.

.is

.is on Islannin Internet-maatunnus, jota ylläpitää ISNIC. McAfeen tutkimuksen mukaan se lukeutuu viiteen turvallisimpaan tunnukseen maailmassa. Kesäkuussa 2010 oli rekisteröity 29,400 tunnusta. Tunnusta on käytetty jonkin verran domain hack'eihin, kuten who.is ja time.is. Tunnus otettiin käyttöön 1987.

17. kesäkuuta

17. kesäkuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 168. päivä (169. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 197 päivää.

Alankomaiden jalkapallomaajoukkue

Alankomaiden miesten jalkapallomaajoukkue (holl. Nederlands nationaal voetbalelftal) edustaa Alankomaita kansainvälisissä jalkapallo-otteluissa. Se toimii Alankomaiden kuninkaallisen jalkapalloliiton alaisuudessa, joka myös hallinnoi koko Alankomaiden jalkapalloa.

Joukkuetta kutsutaan usein lempinimellä Oranje Orania-Nassaun suvun mukaan. Kuten koko maata, joukkuettakin kutsutaan puhekielessä myös nimellä Hollanti.Alankomaat on useimmin maailmanmestaruuskilpailuiden finaalissa pelannut joukkue, joka ei ole koskaan voittanut turnausta. Joukkueen suurimpia saavutuksia ovat Euroopan-mestaruus 1988 ja kolme maailmanmestaruuskilpailujen hopeasijaa: 1974, 1978 ja 2010.

Eurovision laulukilpailu 1999

Eurovision laulukilpailu 1999 oli järjestyksessään 44. Eurovision laulukilpailu ja se järjestettiin 29. toukokuuta 1999 Usshishkin Hallissa International Convention Centressa Jerusalemissa, Israelissa. Juontajina toimivat Yigal Ravid, Dafna Dekel ja Sigal Shahamon. Tämä oli toinen kerta, kun kilpailu järjestettiin Euroopan ulkopuolella. Kilpailun voitti Ruotsin Charlotte Nilsson kappaleella "Take Me To Your Heaven" (alkuperäinen nimi: Tusen och en natt) ja toi Ruotsille neljännen voiton. Kyseessä oli myös maan viimeisin voitto 13 vuoden ajan aina vuoteen 2012 asti.

Tänä vuonna jätettiin pois sääntö, jonka mukaan jokaisen maan tulisi laulaa yhdellä virallisista kielistään, ja päätettiin että tulevasta viisuvuodesta lähtien Ranska, Saksa, Espanja ja Iso-Britannia suurimpina maksajina saisivat osallistua joka kerta. Orkesteria ei enää vaadittu järjestäjämaalta. Israel jätti sen pois, mikä tarkoitti sitä että ensimmäistä kertaa kaikki kilpailijat esiintyisivät taustanauhan kanssa. Kaksinkertainen voittaja Johnny Logan kritisoi uutta sääntöä ja sanoi Euroviisujen muuttuneen karaokeksi.Voittajasuosikki oli Islanti, jonka ainoana suurena vastustajana pidettiin Kyprosta, joka kuitenkin sai lopulta vain kaksi pistettä Isolta-Britannialta. Lopussa kilpailivat keskenään Islanti, Kroatia, Saksa ja Ruotsi, joista Islanti johti äänestystä suurimman osan ajasta. Bosnia ja Hertsegovinan äänet lopulta ratkaisivat, kun he antoivat Ruotsille 12 pistettä eikä yhtään Islannille.

Väliaikaesiintyjä oli edellisen vuoden voittaja Dana International. Hän esitti kappaleen "Free", joka oli kiistanalainen Israelissa sanoitustensa vuoksi. Kilpailun lopuksi kaikki esittivät yhdessä Israelin vuoden 1979 Euroviisujen voittajakappaleen "Hallelujah".

Suomi jätti tämän kisan väliin huonon pistekeskiarvon takia, saman teki Kreikka, Slovakia, Makedonia, Romania ja Sveitsi, lisäksi vapaaehtoisesti pois jäänyt Unkari päästi Portugalin mukaan kisaan.

Bosnia ja Hertsegovina joutui vaihtamaan kilpailukappaleensa, koska Hari Mata Harin kappaleen ”Starac i more” todettiin Janne Hurmeen vuonna 1997 levyttämäksi kappaleeksi. Myöskin Saksan Corinna Mayn kappale ”Kindern einfach zu” oli aiemmin julkaistu.

Islannin jalkapallomaajoukkue

Islannin jalkapallomaajoukkue edustaa Islantia jalkapallon maajoukkuekilpailuissa. Kotiottelunsa se pelaa tavallisesti Laugardalsvöllur-stadionilla pääkaupungissa Reykjavíkissa.

Päävalmentaja Lars Lagerbäckin johdolla Islanti selvitti tiensä vuoden 2014 maailmanmestaruuskilpailuiden jatkokarsintoihin, jossa se sai vastaansa vuoden 1998 MM-kisojen pronssimitalistin Kroatian. Ensimmäinen osaottelu Islannissa päättyi maalittomaan tasapeliin, mutta Kroatia voitti kotonaan 2–0, ja näin Islanti karsiutui kisoista.

Tätä ennen joukkue karsi kisapaikasta vuoden 2004 EM-kilpailuihin, jolloin se johti hetken lohkoaan ja kamppaili Saksan ja Skotlannin kanssa jatkopaikoista loppukierrokselle asti.

Islannin nykyisen joukkueen kenties suurin tähti on Evertonissa pelaava hyökkäävä keskikenttäpelaaja Gylfi Sigurðsson.

Islanti selviytyi arvokilpailuiden lopputurnaukseen ensimmäisen kerran Euroopan-mestaruuskilpailuihin 2016 kukistettuaan karsintalohkossaan muun muassa Alankomaat kahdesti sekä Turkin ja Tšekin kerran. Kisoissa Islanti pääsi F-alkulohkosta jatkoon toisena joukkueena Unkarin jälkeen pelattuaan Portugalin kanssa tasan 1–1, samoin Unkarin kanssa 1–1 ja voitettuaan Itävallan 2–1. Neljännesvälierissä Islanti voitti Englannin 2–1, mutta putosi jatkosta puolivälierissä hävittyään Ranskalle 2–5. Islanti pelaa ensimmäisen kerran MM-kilpailuissa kesällä 2018. Kisapaikka selvisi kun joukkue voitti karsintalohkonsa. Islanti on asukasluvultaan pienin valtio jalkapallon MM-kilpailujen historiassa.

Islannin jääkiekkomaajoukkue

Islannin jääkiekkomaajoukkue edustaa Islantia kansainvälisissä jääkiekkoturnauksissa. Joukkueen sijoitus on ollut vuodesta 2019 IIHF:n jääkiekon maailmanrankinglistalla 33:s. Se on parhaimmillaan ollut toinen 2.divisioonan A-lohkon MM-kisoissa vuonna 2014.

Islannin kieli

Islannin kieli on skandinaavinen kieli, jota puhutaan etupäässä Islannissa. Islannin kielen kielioppi on hyvin samantyyppinen kuin saksan. Esimerkiksi alkuperäiset sijamuodot (nominatiivi, genetiivi, akkusatiivi ja datiivi) ovat säilyneet kummassakin kielessä.

Islanti Eurovision laulukilpailussa

Islanti on osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuodesta 1986, jolloin tekniikka mahdollisti yhteydet myös etäiseen saarivaltioon. Maa ei osallistunut vuosien 1998 ja 2002 kilpailuihin.

Islanti ei ole vielä voittanut Eurovision laulukilpailua kertaakaan, mutta sen korkein sijoitus on toinen sija, jonka Selma Björnsdóttir saavutti vuonna 1999 kappaleellaan ”All Out of Luck”. Islannin korkein pistesaavutus (218) on vuodelta 2009, jolloin maata edusti Yohanna kappaleellaan ”Is It True?”, jolloin maa oli myös toinen.

Islanti esitti kappaleensa islanniksi, kunnes 1999 kielisäännön vapautuessa laulukieleksi vaihtui englanti. Vuoden 2010 viisussa kuultiin hiukan ranskaa. Islantia kuultiin jälleen pitkästä aikaa vuonna 2013. Myös 2019 kuultiin Islantia. Maa sai samalla parhaimmat pisteensä, 234.

Islanti kesäolympialaisissa 2016

Islanti osallistui kesäolympialaisiin 2016. Sitä edusti kahdeksan urheilijaa neljässä lajissa. Joukkueen lipunkantajana avajaisissa toimi judoka Þormóður Jónsson. Islanti ei saavuttanut yhtään mitalia.

Islanti olympialaisissa

Islanti osallistui olympialaisiin ensimmäisen kerran Tukholman kesäolympialaisissa 1912, jolloin maa oli vielä osa Tanskaa. Olympiahistorioitsijat ovat kuitenkin katsoneet että Islanti osallistui Tukholman kisoihin omalla joukkueellaan. Seuraavat neljät kesäolympialaiset maa jätti väliin, mutta palasi itsenäisenä valtiona Berliinin vuoden 1936 olympialaisiin, ja on sen jälkeen osallistunut jokaisiin kesäolympiakisoihin. Mitaleille asti islantilaiset ovat selviytyneet neljästi: yleisurheilusta maa on saavuttanut yhden hopean ja yhden pronssin, judosta yhden pronssin ja käsipallosta yhden hopeamitalin.Talviolympialaisiin maa on osallistunut Sankt Moritzin vuoden 1948 kisoista lähtien, Sapporon vuoden 1972 olympialaisia lukuun ottamatta. Olympiamitaleille Islannin edustajat eivät talvikisoissa ole kuitenkaan yltäneet. Paras sijoitus on miesten 4×10 kilometrin hiihtoviestijoukkueen 11. sija Oslossa 1952.

Islanti talviolympialaisissa 2014

Islanti osallistui Sotšin talviolympialaisiin 2014 viidellä urheilijalla kahdessa lajissa. Avajaisissa maan lippua kantoi Sævar Birgisson.

Islanti talviolympialaisissa 2018

Islanti osallistui Pyeongchangin talviolympialaisiin 2018. Maata edusti viisi urheilijaa, joista kolme kilpaili maastohiihdossa ja kaksi alppihiihdossa. Urheilijoista miehiä oli kolme ja naisia kaksi. Avajaisissa joukkueen lippua kantoi alppihiihtäjä Freydís Halla Einarsdottir ja päättäjäisissä maastohiihtäjä Snorri Einarsson.

Jalkapallon naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 2013

Jalkapallon naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 2013 olivat järjestyksessään kymmenennet jalkapallon naisten Euroopan-mestaruuskilpailut. Ne järjestettiin Ruotsissa 10. – 28. heinäkuuta 2013.. Turnauksessa pelasi 12 joukkuetta. Saksa voitti kuudennen peräkkäisen Euroopan-mestaruutensa.

Pohjois-Eurooppa

Pohjois-Eurooppa tarkoittaa Euroopan pohjoisosia.

Siihen lasketaan yleensä:

Pohjoismaat, johon kuuluu Norja, Ruotsi, Tanska, Suomi ja Islanti.

Baltian maat, joka sisältää Viron, Latvian ja Liettuan. Nämä luokitellaan usein myös Itä-Eurooppaan.Termiin voidaan sisällyttää määritelmästä riippuen muitakin maita. YK laskee Pohjois-Eurooppaan lisäksi Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin.Tähän liittyvä termi Itämeren maat sisältää myös Saksan, Puolan ja Venäjän.

Kansainvälisen autoliiton Pohjois-Euroopan alueeseen (NEZ) kuuluu Pohjoismaiden ja Baltian lisäksi Venäjä.

Pohjoismaat

Pohjoismaat (joskus myös Pohjola) muodostavat maantieteellisen ja kulttuurisen alueen Euroopan pohjoisosassa. Pohjoismaihin kuuluvat Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska. Myös Tanskan itsehallinnolliset alueet, Färsaaret ja Grönlanti, Norjan Huippuvuoret ja Jan Mayen, sekä Suomen itsehallinnollinen maakunta Ahvenanmaa kuuluvat Pohjoismaihin. Yhteistyöelin on Pohjoismaiden neuvosto. Pohjoismaissa asuu yhteensä noin 27 miljoonaa ihmistä.

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto on Pohjoismaiden neuvoston myöntämä vuosittainen palkinto kaunokirjalliselle teokselle, joka on kirjoitettu jollakin Pohjoismaiden kielistä.

Palkintosumma on 350 000 Tanskan kruunua, noin 47 000 euroa.

QF 6 naulan Hotchkiss

QF 6 naulan Hotchkiss oli 1800-luvun lopun kevyt 57 millimetrin laiva- ja rannikkotykki, jota käytettiin monessa maassa. Se asennettiin myös ensimmäisiin brittiläisiin panssarivaunuihin ensimmäisessä maailmansodassa.

Skandinavia

Skandinavia voi viitata seuraaviin:

Skandinavian niemimaa, niemimaa Pohjois-Euroopassa

skandinaavisten kielten (ruotsi, tanska, norja, islanti ja fääri) puhuma-alue tai karkeasti sitä vastaava kulttuurialue

Muilla kielillä

This page is based on a Wikipedia article written by authors (here).
Text is available under the CC BY-SA 3.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.