Denis Diderot

Denis Diderot (5. lokakuuta 1713 Langres31. heinäkuuta 1784 Pariisi) oli ranskalainen valistuksen ajan filosofi, taidearvostelija ja kirjailija, joka on tunnettu erityisesti toimittamastaan tietosanakirjasta, vuosina 1751–1772 ilmestyneestä teoksesta Encyclopédie.

Louis-Michel van Loo 001
Louis-Michel van Loo: Denis Diderot (1767).

Elämä

Lapsuus

Diderot syntyi Langresissa, Champagnessa, ja hän herätti jo lapsuudessaan huomiota sivistyneisyytensä ansiosta. Diderot omaksui jo nuoruudessa ateistisen kannan ja myös säilytti sen elämänsä loppuun, vaikka kaikista hänen teoksistaan sitä ei juuri havaitse. Kun Diderot’ta syytettiin ateistiksi, hän totesi, että häntä ei yksinkertaisesti kiinnostanut jumalan olemassaolo. Voltairelle kirjoittamassaan vastauksessa hän totesi: ”On tärkeää, ettei sekoita myrkkykatkoa persiljaan; mutta ei lainkaan uskooko vai ei Jumalaan.”[1]

Ura

Vaikka filosofia oli Diderot’n sydäntä lähinnä, hän kirjoitti uransa aikana myös monia kaunokirjallisia teoksia. Hän laati myös luonnontieteellisiä tutkimuksia, taideteoreettisia tekstejä ja tietosanakirja-artikkeleita mitä erilaisimmista aiheista. Tuotteliaisuudestaan huolimatta Diderot julkaisi urallaan vain kaksi teosta omalla nimellään.

Diderot arvosteli tietosanakirja-artikkeleissaan kärkkäästi lääkärikuntaa ja syytti näiden saattavan potilaat suoranaiseen hengenvaaraan. Diderot pohdiskeli kirjassaan D’Alembertin uni, onko aineella piilevä tuntemiskyky.

Diderot oli hyvin kiinnostunut ihmismielen ominaisuuksista ja totesi, että "suuri tunneherkkyys synnyttää keskinkertaisia näyttelijöitä, keskinkertainen tunneherkkyys synnyttää joukoittain huonoja näyttelijöitä, tunneherkkyyden täydellinen puuttuminen luo loistavan näyttelijän. Nerokkaat näyttelijät eivät koskaan myönnä tätä".

Denis Diderot’ta pidetään myös suurena taidearvostelijana. Hän kirjoitti taidearvosteluja vuodesta 1759 alkaen ja arvosteli Pariisin salonkia, vuosittain järjestettyä taidenäyttelyä Correspondance littéraire -lehteen. Hänen maineensa arvostelijana muistetaan taiteen, taiteilijoiden ja maalaustekniikan analyysin, sekä makunsa ja tyylinsä takia. Vuonna 1796 julkaistua kirjoitusta "Essai sur la peinture" (Essee maalaustaiteesta) ihailivat niin J. W. von Goethe kuin myöhemmin 1800-luvun runoilija ja arvostelija Charles Baudelaire.

Kuolemansa jälkeen Diderot’sta tuli suoranainen valistuksen marttyyri, koska hän monien muiden tapaan taisteli sensuuria ja suvaitsemattomuutta vastaan. Politiikassa valistusfilosofit pyrkivät saamaan aikaan lainmuutoksia.

Diderot’n kuoleman jälkeen perikunta myi hänen kirjastonsa Katariina Suurelle osaksi Venäjän kansalliskirjastoa.

Teokset

Encyclopedie de D'Alembert et Diderot - Premiere Page - ENC 1-NA5
Tietosanakirja Encyclopédie, 1751-1772.
  • Essai sur le mérite et la vertu, kirjoittanut Shaftesbury Diderot’n ranskalaisesta käännöksestä (1745)
  • Pensées philosophiques, essee (1746)
  • La promenade du sceptique (1747)
  • Les bijoux indiscrets, romaani (1748)
  • Lettre sur les aveugles à l'usage de ceux qui voient (1749)
  • Encyclopédie, (1751–1772)
  • Lettre sur les sourds et muets (1751)
  • Pensées sur l'interprétation de la nature, esee (1751)
  • Le fils naturel (1757)
  • Entretien sur le fils naturel (1757)
  • Salons, taidekritiikkiä (1759–1781)
  • La Religieuse, romaani (1760)
  • Le neveu de Rameau, dialogi (1761 ?, suom. Rameaun veljenpoika)
  • Lettre sur le commerce des livres (1763)
  • Mystification ou l’histoire des portraits (1768)
  • Entretien entre D’Alembert et Diderot (1769)
  • Le rêve de D’Alembert, dialogi (1769)
  • Suite de l’entretien entre D'Alembert et Diderot (1769)
  • Paradoxe sur le comédien (1769?, suom. Näyttelijän paradoksi, 1987)
  • Apologie de l’abbé Galiani (1770)
  • Principes philosophiques sur la matière et le mouvement, essee (1770)
  • Entretien d’un père avec ses enfants (1771)
  • Jacques le fataliste et son maître, romaani (1771–1778, suom. Jaakko Fatalisti ja hänen isäntänsäv, 1992)
  • Supplément au voyage de Bougainville (1772)
  • Histoire philosophique et politique des deux Indes, yhdessä Raynalin (1772–1781) kanssa
  • Voyage en Hollande (1773)
  • Eléments de physiologie (1773–1774)
  • Réfutation d'Helvétius (1774)
  • Observations sur le Nakaz (1774)
  • Essai sur les règnes de Claude et de Néron (1778)
  • Lettre apologétique de l'abbé Raynal à Monsieur Grimm (1781)
  • Aux insurgents d'Amériquev (1782)
  • Salons

Lainauksia

»Kerran käki ja satakieli riitelivät laulunsa lahjasta. Edellinen kehui lauluaan yksinkertaiseksi ja sääntöjenmukaiseksi. Jälkimmäinen sanoi käestä, ettei se uskaltanut laulaa muuta kuin mitä se oli oppinut äidiltään: 'Minä en tiedä mistään opettajasta, minä pidän sääntöjä pilkkanani (je me joue des regles). Minua ihaillaan varsinkin sen vuoksi, että niitä rikon. Minun onnellisia hairahduksiani ei voi verratakaan käen ikävään menetelmällisyyteen'. Aasi, jota pyydettiin ratkaisemaan riitaa, sanoi: 'Voi olla, että laulunne on hyvin kaunis, mutta minä en sitä ymmärrä; se tuntuu minusta omituiselta, sekavalta ja katkonaiselta. Mahdollisesti olette oppineempi kuin käki, mutta tämä kilpailijanne on menetelmällisempi, ja minä kannatan menetelmää.»
(Denis Diderot)

Lähteet

  1. Positive Atheism's Big List of Denis Diderot Quotations Positive Atheism Magazine. Viitattu 21. huhtikuuta 2007. (englanniksi), lainattu teoksesta Herrick, Jim: Against the Faith: Some Deists, Skeptics and Atheists. Skeptic's Bookshelf. Buffalo, New York: Prometheus Books, 1985. ISBN 978-0-87975-288-0.

Kirjallisuutta

Suomennetut teokset

  • Rameaun veljenpoika. (Le neuveu de Rameau, 1761.) Suomentanut ja johdannon kirjoittanut Kauko Kare. 3. painos (1. painos 1970). Hämeenlinna: Karisto, 1994. ISBN 951-23-3400-3.
  • Jaakko fatalisti ja hänen isäntänsä. (Jacques le fataliste et son maître, 1771–1778.) Suomentanut Jukka Mannerkorpi. 2. painos (1. painos 1992). Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32804-0.
  • Tämä ei ole tarina. Suomentanut Jan Blomstedt. Helsinki: Ntamo, 2015. ISBN 978-952-215-577-1.

Muuta kirjallisuutta

  • Ikonen, Teemu: Imitaation rajoilla: Täydentävä kirjoitus Denis Diderot’n tuotannossa. Väitöskirja: Yleinen kirjallisuustiede, Helsingin yliopisto. Helsinki: T. Ikonen, 2000. ISBN 952-91-1854-6.

Aiheesta muualla

31. heinäkuuta

31. heinäkuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 212. päivä (213. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 153 päivää.

Väestörekisterikeskuksen tekemän selvityksen mukaan 31. heinäkuuta on yleisin syntymäpäivä 2000-luvulla syntyneillä suomalaisilla.

5. lokakuuta

5. lokakuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 278. päivä (279. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 87 päivää.

Apateismi

Apateismi on asenne, jonka mukaan kysymys jumalan tai jumalien olemassaolosta on merkityksetön. Apateistisen agnostismin mukaan riittävää todistusaineistoa jumalan tai jumalien olemassaolon todistamiseksi tai kiistämiseksi ei voida antaa ja siksi tämänkaltaisilla uskonkysymyksillä ei ole merkitystä henkilön elämälle.

Esimerkiksi 1700-luvulla Denis Diderot, jota syytettiin ateistiksi, totesi, ettei häntä yksinkertaisesti kiinnostanut jumalan olemassaolo. Voltairelle kirjoittamassaan vastauksessa hän totesi: ”On tärkeää, ettei sekoita myrkkykatkoa persiljaan, mutta ei lainkaan, uskooko vai ei Jumalaan.”

Diderot’n ja d’Alembertin puu

Diderot’n ja d’Alembertin puu oli Encyclopédie-nimisessä valistusajan tietosanakirjassa esiintynyt inhimillisen tiedon luokittelujärjestelmä. Sen suunnittelivat Jean le Rond d'Alembert ja Denis Diderot.

Puu on taksonominen esitys kaikesta tiedosta. Sen inspiraationa on toiminut Francis Baconin teos Advancement of Knowledge. Puun kolme päähaaraa ovat "muisti" eli historia, "järki" eli filosofia ja "mielikuvitus" eli runous.

Encyclopédie

Encyclopédie, ou dictionnaire raisonné des sciences, des arts et des métiers (suom. Ensyklopedia, eli perusteltu sanakirja tieteistä, taiteista ja taidoista) oli varhainen Ranskassa vuodesta 1751 alkaen julkaistu tietosanakirja. Sen viimeiset osat julkaistiin vuonna 1772.

Vuosien 1782 ja 1832 välillä julkaistiin laajennettu 66 osaa käsittänyt painos. Se oli 1800-luvun yksi suurimpia ja huomattavimpia kirjallisia hankkeita. Tämän ajalleen jättimäisen teoksen teko työllisti tuhat työntekijää ja 2 250 avustajaa. Teoksesta otettiin 4 250 kappaleen painos – luku oli suuri 1800-luvun teokselle, sillä tuolloin painosmäärät ylittivät harvoin 1 500 kappaletta. Encyclopédie maksoi 1 000 livreä aikana, jolloin palvelijattaren vuosipalkka oli kolmekymmentä livreä, ammattityömiehen sata livreä ja kirkkoherran viisisataa livreä.Encyclopédiella oli merkittävä osa siinä älyllisessä kuohunnassa, joka johti lopulta Ranskan vallankumoukseen. Sen tekijöillä oli kaksi päämäärää: luonnontieteellisen maailmankuvan ja tieteen saavutusten esitteleminen sekä valistusaatteen levittäminen taikauskon tilalle.

Ensyklopedistit

Ensyklopedisteilla viitataan yleensä joukkoon ranskalaisia 1700-luvun valistusajan ajattelijoita ja kirjailijoita, jotka tuottivat yhdessä ensyklopediaa Encyclopédie, ou dictionnaire raisonné des sciences, des arts et des métiers. Ensyklopedistit kannattivat tieteellistä rationalismia ja deismiä. Heidän johtohenkilöitään olivat Denis Diderot ja Jean le Rond d'Alembert.

Yleisemmin termi ensyklopedisti voi viitata henkilöön, joka avustaa ensyklopedian kirjoittamisessa.

François Boucher

François Boucher (29. syyskuuta 1703 Pariisi – 30. toukokuuta 1770 Pariisi) oli ranskalainen rokokoo-ajan kuuluisa taidemaalari, suunnittelija ja kaivertaja. Hän syntyi Pariisissa ja toimi maalari François Le Moynen oppipoikana. Suurin hänen innoittajansa oli kuitenkin maalari Jean-Antoine Watteau, jonka useita kuvia hän kaiversi.selvennä

Boucher voitti Prix de Rome'n opiskelijapalkinnon ja pääsi opiskelemaan Roomaan Académie de France'en vuosiksi 1727–1731. Hän ei saavuttanut siellä ollessaan suurta suosiota, mutta palattuaan Ranskaan hänestä tuli 1734 Royal Academyn jäsen. Boucher maalasi lukuisia maalauksia, suunnitteli tapetteja, tekstiilejä ja posliineja sekä lavastuksia ja puvustuksia teattereihin. Hänestä tuli vuonna 1755 Gobelinin tapettitehtaan johtaja. Boucherilla oli keskeinen osa Ranskan kuninkaallisten asuntojen ja kaupungintalojen koristeluissa ja myöhemmin koko Euroopan koristetaiteen kehityksessä. Hän maalasi useita muotokuvia myös Ludvig XV'n virallisesta rakastajattaresta, Madame de Pompadour'sta.

Vuonna 1765 Boucherista tuli ensimmäinen kuninkaallinen taidemaalari, kuninkaallisen akatemian johtaja ja kuninkaallisen posliinitehtaan suunnittelija. Hän oli aikansa kuuluisimpia maalareita, ja hänen työnsä ilmentävät hyvin rokokoo-tyylin keveyttä. Boucherin tunnusmerkkejä ovat mystiset ja sentimentaaliset teokset sekä herkät luonto- ja paimenkuvaukset, mutta myös sensuellit, mytologiset maalaukset. Hänen helppoa tyyliään imitoitiin paljon. Malleinaan hän käytti usein vaimoaan ja muita perheensä jäseniä.

Boucherin kuuluisimpia töitä ovat muun muassa Lepäävä tyttö ja Lammaspaimen ja tyttö lepäämässä.

Uusklassismia kohti siirryttäessä Bouher menetti suosiota. Denis Diderot kritisoi Boucherin teoksia niiden teennäisyydestä sekä Boucherin tavasta halventaa omaa vaimoaan käyttämällä tätä mallina esimerkiksi teoksessa Odaliski. Boucher ei antanut valistusfilosofin lannistaa itseään, vaikkakin tämä kritiikki toimi myöhemmin yllykkeenä Boucherin maineen mustaamiselle.

François Boucher kuoli 30. toukokuuta 1770 Pariisissa.

Ignacio Ramonet

Ignacio Ramonet (s. 5. toukokuuta 1943 Redondela, Espanjan Galicia) on espanjalais-ranskalainen toimittaja, joka toimii ranskalaisen kuukausittain ilmestyvän Le Monde Diplomatique -lehden päätoimittajana ja johtajana. Hän on myös ATTAC-järjestön perustaja. Ramonet on väitellyt semiotiikan ja kulttuurihistorian tohtoriksi pariisilaisessa École des Hautes Études en Sciences Socialessa (EHESS) ja toimii kommunikaatioteorian dosenttina Pariisin VII:ssä Denis Diderot -yliopistossa.

Jaakko Fatalisti ja hänen isäntänsä

Jaakko Fatalisti ja hänen isäntänsä (Jacques le fataliste et son maître) on ranskalaisen Denis Diderot’n romaani. Se on satiiri, jonka keskeinen teema on Jaakko-nimisen palvelijan ja hänen isäntänsä välinen suhde.

Diderot kirjoitti romaania Pietarissa, minne hänet oli kutsunut keisarinna Katariina II:n hovi. Romaani ilmestyi alkujaan jatkokertomuksena, ja yhtenä niteenä se julkaistiin vasta 1796, kymmenen vuotta Diderot’n kuoleman jälkeen.Jaakko Fatalisti ja hänen isäntänsä on arvostettu teos. Esimerkiksi Milan Kundera nosti esseessään Romaanin taide sen ja Laurence Sternen Tristram Shandyn 1700-luvun parhaimmiksi romaaneiksi.

Julia Kristeva

Julia Kristeva (bulg. Юлия Кръстева, Julija Krăsteva, s. 24. kesäkuuta 1941) on bulgarialais-ranskalainen filosofi, psykoanalyytikko, feministi ja kirjailija, joka on elänyt Ranskassa 1960-luvun puolivälistä lähtien. Hänen teoksillaan on merkittävä paikka poststrukturalistisessa ajattelussa.

Langres

Langres on kaupunki ja kunta Haute-Marnen departementissa Champagne-Ardennen hallintoalueella Ranskassa. Kunnan väkiluku vuonna 2004 oli 8 761. Langres'n pinta-ala on 22 km².Filosofi Denis Diderot oli kotoisin Langres'sta.

Menippolainen satiiri

Menippolainen satiiri viittaa proosamuotoisiin satiireihin, jotka ovat luonteeltaan eeppisiä ja yhdistelevät useita eri pilkanteon kohteita romaanin kaltaiseksi satiiriseksi kertomukseksi. M. H. Abrams luokittelee menippolaisen satiirin epäsuoraksi satiiriksi, vastakohtanaan ensimmäisessä persoonassa esitetty suora kritiikki.Satiiri on saanut nimensä kreikkalaisesta kyynikosta Menippoksesta, joka kirjoitti vakavista aiheista pilaillen. Hänen sittemmin kadonneet teoksensa vaikuttivat Lukianokseen sekä roomalaiseen Marcus Terentius Varroon. Tällaisia satiireja kutsutaankin joskus myös varrolaisiksi satiireiksi. Filologit viittaavat menippolaisilla satiireilla ennen kaikkea proosamuotoisiin satiireihin, vastakohtanaan runomuotoiset satiirit, joita ovat kirjoittaneet muun muassa Juvenalis ja häntä jäljitelleet kirjailijat.

Menippolaisella satiirilla on merkittävä osa Mikhail Bakhtinin romaanin teoriassa. Hän lukee sen yhdeksi klassisista lajityypeistä muun muassa sokraattisen dialogin ohella. Bakhtinin tarkoittamassa merkityksessä ”menippolaisia” ovat muun muassa Voltaire, Denis Diderot ja E. T. A. Hoffmann.

Pariisin yliopisto

Pariisin yliopiston (ransk. Université de Paris) historia ulottuu aina 1100-luvulle, jolloin se kasvoi Notre Damen katedraalin yhteyteen. Nykyään se jakautuu kolmeentoista itsenäiseen yliopistoon (Université Paris I–XIII). Pariisin yliopisto tunnetaan myös Sorbonnen yliopiston nimellä, sillä tämän niminen oli Robert de Sorbonin vuonna 1257 köyhille teologian opiskelijoille perustama laitos. Nykyisistä Pariisin yliopistoista kolme käyttää Sorbonnea nimessään. Varsinaisesti nimi Sorbonne tarkoittaa Pariisin 5. kaupunginosassa sijaitsevaa yliopiston rakennuskompleksia.

Sorbonnen yliopistoon liittyi collegiumeja, joita perustettiin kansallisuuksien mukaan eri maista saapuville opiskelijoille lähinnä asuinsijoiksi. Niinpä esimerkiksi ruotsalaisille oli kolme collegiumia: Collegium Upsaliense, Collegium Scarense ja Collegium Lincopense Uppsalan, Skaran ja Linköpingin mukaan.

Alkuperäinen Pariisin yliopisto lakkautettiin Ranskan vallan­kumouksen aikana vuonna 1793. Sen tilalle perustettiin erillisinä toimineet oikeustieteellinen, lääketieteellinen ja teknillinen korkeakoulu sekä normaalikouluja. Yli sata vuotta myöhemmin, 1896, perustettiin uusi Pariisin yliopisto yhdistämällä siihen saakka erillisinä toimineet oikeustieteellinen, lääketieteellinen, humanistinen ja luonnontieteellinen tiedekunta.

Vuonna 1970 Pariisin yliopisto organisoitiin uudelleen erillisiksi yksiköiksi. Historiallinen Sorbonnen rakennusryhmä Latinalaiskorttelissa jaettiin useiden Pariisin yliopistojen käyttöön. Nykyään siellä on kaikkien kolmentoista yliopiston toimistot.

Sorbonnen yliopistossa ovat opiskelleet monet kuuluisat tutkijat, esimerkiksi Marie ja Pierre Curie. Yliopistossa on ollut jo keskiajalta lähtien myös suomalaisia opiskelijoita ja opettajia, kuten Jacobus Petri Röd ja hänen oppilaansa Turun piispa Olavi Maununpoika 1400-luvulla.

Preussin tiedeakatemia

Preussin tiedeakatemia (saks. Preußische Akademie der Wissenschaften) oli 11. heinäkuuta vuonna 1700 Berliiniin perustettu akatemia. Akatemian perusti Leibnizin pyynnöstä Fredrik Vilhelm III nimellä Kurfürstlich Brandenburgische Societät der Wissenschaften. Akatemian johtoo tuli Gottfried Leibniz.lähde?

Taidekritiikki

Taidekritiikki eli taidearvostelu on julkisesti esitettyjen taideteosten ja teoskokonaisuuksien, taiteeseen liittyvien ilmiöiden, käsitysten, teorioiden ja taide- ja kulttuuripolitiikan ja taidehistoriallisen arvon ja merkityksen pohtimista ja määrittelemistä. Kritiikkiä harjoitetaan kaikilla taiteenaloilla, mutta tässä artikkelissa keskitytään kuvataiteiden arvosteluun.

Arvostelu liittyy sekä taiteen tekemiseen että sen vastaanottoon. Taidekoulutuksessa opettaja esittää opiskelijoille kritiikkiä näiden harjoitustöistä. Taiteilija harjoittaa itsekritiikkiä luodessaan taidetta; onkin tapana sanoa, että teoksen luonut taiteilija on sen ensimmäinen kriitikko. Myös yleisö arvottaa taidetta, ja voidaan sanoa, että tältä osin itse kukin on kriitikko.

Kritiikkiin erikoistuneita henkilöitä, jotka tutkivat ja arvioivat taidetta kutsutaan taidearvostelijoiksi ja taidekriitikoiksi. Kaikki taidearvostelijat eivät ole koulutukseltaan taidehistorioitsijoita, mutta taidearvostelua voidaan pitää taiteentutkimuksen sovellutuksena.

Tietosanakirja

Tietosanakirja eli ensyklopedia on aakkostettujen hakusanojen mukaan järjestetty kokoelma lyhyehköjä kirjoituksia tietyiltä tiedonaloilta. Tietosanakirja voi olla yleinen ja sisältää tietoa useista eri aiheista, tai se voi keskittyä johonkin tiettyyn aiheeseen, kuten taiteeseen tai tekniikkaan. Tietosanakirja-artikkeleiden pituus voi vaihdella teoksesta riippuen muutamasta lauseesta useiden sivujen mittaisiin esseisiin.

Valistus

Valistus oli eurooppalainen aatevirtaus, joka korosti muun muassa järjen ja tiedon merkitystä. Valistus alkoi 1600-luvun lopun Ranskassa, teki läpimurtonsa 1730-luvulla, saavutti huippukautensa 1760-luvulla ja 1770-luvun alussa ja alkoi sen jälkeen heiketä. Valistus pyrki järkeen nojautuen perusteellisiin uudistuksiin kulttuurin ja yhteiskuntaelämän aloilla.

Liikkeen ensimmäisiä kuuluisia ajattelijoita olivat John Locke ja Thomas Hobbes, jotka kirjoittivat monia pakkovaltoja vastustavia kirjoituksia jo 1600-luvulla. Heidän yhteiskuntasopimukselliset teoriansa sekä ihmiskäsityksensä eivät kuitenkaan olleet tyypillisiä sille, mitä useimmiten pidetään valistusaikana. Valistusajan viimeiseen aaltoon kuuluivat muun muassa ajattelijat Voltaire, Immanuel Kant, Anders Chydenius, Adam Smith, Thomas Jefferson, Jeremy Bentham ja Johann Wolfgang von Goethe.

Valistusajattelijat asettivat järjen mystiikan edelle, tieteen ja edistyksen uskomusten ja vanhaan takertumisen edelle, markkinatalouden merkantilismin edelle ja ihmisoikeudet valtion mielivallan edelle, poikkeuksena lähinnä vain Jean-Jacques Rousseau, joka hänkin kuitenkin kannatti demokratiaa. He myös vaativat tasa-arvoa lain edessä sääty­eri­oikeuksien sijaan.

Liberalismi syntyi valistusaikana, ja muun muassa Locke, Kant, Chydenius, Smith, Voltaire, Jefferson ja David Hume tunnetaan sen isinä (mutta Rousseau sosialismin edeltäjänä). Liike tarjosi myös puitteet Amerikan ja Ranskan vallankumouksille sekä kapitalismin nousulle ja sosialismin synnylle. Aikakauden taidetta määrittivät barokki- ja galanttimusiikkityylit sekä uusklassinen arkkitehtuuri.

Muilla kielillä

This page is based on a Wikipedia article written by authors (here).
Text is available under the CC BY-SA 3.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.