Christine Lagarde

Christine Madeleine Odette Lagarde (o.s. Lallouette, s. 1. tammikuuta 1956 Pariisi) on entinen Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) pääjohtaja ja Ranskan entinen valtiovarainministeri. Heinäkuussa 2019 hänet valittiin Euroopan keskuspankin pääjohtajaksi.[1]

Lagarde toimi aiemmin maatalous- ja kalastusministerinä (2005–2007) ja kauppaministerinä (2007) Dominique de Villepinin hallituksessa. Valtiovarainministeriksi hänet nimitettiin kesäkuussa 2007, jolloin hänestä tuli ensimmäinen talousasioista vastaava naisministeri G8-maissa. Financial Timesin mukaan Lagarde oli vuonna 2009 euroalueen paras talousministeri. Kesäkuussa 2011 Lagarde nimettiin IMF:n pääjohtajaksi.[2] Hän seurasi tehtävässä skandaalin takia eroamaan joutunutta Dominique Strauss-Kahnia. Lagarden kausi alkoi 5. heinäkuuta 2011.[3]

Elokuussa 2011, alle kuukausi Lagarden astumisesta IMF:n johtoon, ilmoitettiin Lagardea vastaan aloitetusta väärinkäytöstutkinnasta. Se liittyi vuoden 2008 tuomioon liikemies Bernard Tapien ja Crédit Lyonnais -pankin välillä.[4] Ranskan oikeus tutki väitteitä, joiden mukaan Tapielle maksettu 285 miljoonan euron rahaerä olisi myönnetty lainvastaisin perustein. Lagarde kiisti tehneensä mitään lainvastaista ja vältti asiasta rikossyytteet toukokuun 2013 lopussa.[5]

Toukokuussa 2014 Lagarde arvosteli rajusti pankkeja ja finanssisektoria. Hänen mukaansa ne keskittyvät liiaksi nopeisiin voittoihin luottamuksen kustannuksella. Hän oli myös huolissaan siitä, että kasvava eriarvoisuus on uhka kasvulle, demokratialle ja ihmisoikeuksille.[6] Vuonna 2014 Lagarde oli Forbesin listalla maailman viidenneksi vaikutusvaltaisin nainen.[7]

Koulutukseltaan Lagarde on työoikeuteen perehtynyt juristi. Hän asui aiemmin 25 vuotta Yhdysvalloissa ja toimi Chicagossa suuren asianajotoimiston Baker & McKenzien johdossa.[8] Hän edustaa keskustaoikeistolaista konservatiivipuoluetta Union pour un Mouvement Populairea. Lagardea on luonnehdittu hyvin määrätietoiseksi ja neuvottelijana piinkovaksi. Hän on kilpaillut nuorena Ranskan taitouintijoukkueessa.[8]

Lagarde, Christine (official portrait 2011)
Christine Lagarde.

Lähteet

  1. Samuli Niinivuo: Kärkiehdokasmallin hautaaminen harmittaa suomalaismeppejä – ”Esityksellä kyllä pyyhitään aikalailla peppua” Ilta-Sanomat. 2.7.2019. Viitattu 2.7.2019.
  2. Lagardesta IMF:n ensimmäinen naispääjohtaja Yle Uutiset. 28.6.2011. Viitattu 28.6.2011.
  3. Lagarde aloittaa IMF:n peräsimessä Yle Uutiset. 5.7.2011. Viitattu 5.7.2011.
  4. Warner, Mary Beth: The World from Berlin: 'The IMF Needs Calm at the Top' Spiegel Online. 5.8.2011. Viitattu 22.10.2014. (englanniksi)
  5. Rikostutkinnan yhteydessä paljastui kirje IMF:n pomolta Ranskan entiselle presidentille - "Hyödynnä minua" Talouselämä.fi. 19.6.2013. Talentum. Viitattu 19.8.2013.
  6. Kai Hirvasnoro: IMF:n Lagarde tykitti pankkeja: Mikään ei ole muuttunut Kansan Uutiset Viikkolehti. 27.5.2014. Viitattu 29.5.2014.
  7. The World's 100 Most Powerful Women Forbes.com. Viitattu 22.10.2014. (englanniksi)
  8. a b Annamari Sipilä, Helsingin Sanomat 25.5.2011 sivu B 5
2011

2011 (MMXI) oli normaalivuosi (ei karkausvuosi), joka alkoi lauantaista.

Yhdistyneet kansakunnat nimesi vuoden 2011 kansainväliseksi kemian ja metsien vuodeksi.

Dominique Strauss-Kahn

Dominique Strauss-Kahn, usein lyhennetty DSK:ksi, (s. 25. huhtikuuta 1949 Neuilly-sur-Seine, Ranska) on ranskanjuutalainen sosialistipoliitikko. Hän oli teollisuuden- ja ulkomaankaupan varaministerinä Cressonin ja Bérégovoyn hallituksissa ja talous-, rahoitus- ja teollisuusministerinä 1997–1999 Jospinin hallituksessa.

Strauss-Kahn otti Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) pääjohtajan tehtävän vastaan lokakuussa 2007 ja ilmoitti 18.5.2011 eroavansa tehtävästä skandaalin vuoksi "suojellakseen valuuttarahastoa". Hän sai 175 000 euron erorahan, eläkkeen ja muita korvauksia.

Glass–Steagall-laki

Glass–Steagall-laki syntyi 1930-luvun alun Yhdysvalloissa vastaukseksi vuonna 1929 alkaneeseen suureen taantumaan. Lain tunnetuin osio on kaksiportainen pankkijärjestelmä, jossa välillisistä rahoituspalveluista vastaavat pankit erotetaan sijoituspankeista siten, että porrastus estää muun muassa talletuksilla keinottelun. Samantyyppisiä ratkaisuja otettiin pian käyttöön myös Euroopassa ja kaksiportainen pankkijärjestelmä takasi verraten stabiilit rahamarkkinat lähes 60 vuodeksi.

Taloussektorin vaatimuksesta Glass-Steagall kuitenkin purettiin vuosituhannen lopulla, minkä seurauksena liike- ja sijoituspankit saivat vapauden yhdistyä ja määritellä itsenäisesti liiketoimintansa. 2000-vuosikymmenen lopun finanssikriisin jälkeen kaksiportainen pankkijärjestelmä on kuitenkin löytänyt uusia kannattajia ja sitä on jälleen esitetty ratkaisuksi pankkijärjestelmän kriisiin.

Hervé Falciani

Hervé Falciani (s. 9. tammikuuta 1972) on ranskalais-italialainen systeemisuunnittelija. Hän teki vuonna 2008 tietomurron sveitsiläiseen HSBC-pankin Geneven-haarakonttoriin (HSBC Private Bank Suisse) ja rikkoi siten sveitsiläispankkien tarkan pankkisalaisuuden. Tiedot koskevat vuosia 2005–2007 ja 30 000 pankkitiliä. Tileille oli talletettuna yhteensä yli sata miljardia euroa. Tekoa pidetään pankkialan suurimpana tietovuotona, ja sitä kutsutaan ”SwissLeaksiksi”.Tietovuodon jälkeen vuonna 2009 Falciani joutui Sveitsin poliisin etsintäkuuluttamaksi, koska hän oli rikkonut Sveitsin tiukkaa pankkilakia. Falciani pakeni Ranskaan, joissa hänet pidätettiin. Ranskan viranomaiset eivät kuitenkaan luovuttaneet häntä Sveitsiin, sillä hänen tekemänsä tietovuodon perusteella Ranska arveli voivansa paljastaa ranskalaisia veronkiertäjiä. Alkuvuonna 2010 Ranskan talousministeri Christine Lagarde luovutti muille maille luettelon nimistä, joista on kyse. Tämä ”Lagarden lista” aiheutti skandaalin ja pidätyksiä Kreikassa, Espanjassa, Yhdysvalloissa, Belgiassa ja Argentiinassa.Kansainvälisistä tutkivista journalisteista koostuva International Consortium of Investigative Journalists -ryhmä julkisti vuodon kaikki tiedot vuonna 2015. Niistä on 80 Suomeen liittyviä tilejä, joista suurin osa yksityishenkilöitä, mutta joukossa muutama yrityskin. Joka toisesta tilistä on yksityiskohtaisempiakin tietoja, kuten tileillä olleet varat vuosina 2006–2007. Näillä Suomeen liittyvillä henkilöillä oli vuosina 2006–2007 pankissa yhteensä noin 23 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.HSBC-pankin vuodon jälkeen Falciani on saanut useilta valtioilta veronkierron ja rahanpesun torjuntaan liittyviä töitä.

Kansainvälinen valuuttarahasto

Kansainvälinen valuuttarahasto (engl. International Monetary Fund, IMF) on vuonna 1945 perustettu kansainvälinen järjestö, joka valvoo maailmanlaajuista rahoitusjärjestelmää tarkkailemalla ulkomaisia vaihtokursseja ja maksutaseita, ja antaa pyydettäessä teknistä ja taloudellista apua. Sen tavoite on loiventaa kansainvälisen finanssijärjestelmän markkinahäiriöitä ja tukea tilapäisiin rahoitusvaikeuksiin joutuneita jäsenvaltioita. Kansainvälisen valuuttarahaston jäsenmäärä on kasvanut vuosikymmenten aikana ja siihen kuuluu nykyään 188 jäsenmaata. Suomi on ollut Kansainvälisen valuuttarahaston jäsen vuodesta 1948 lähtien.Käytännöksi on muodostunut, että Kansainvälinen valuuttarahaston pääjohtaja on eurooppalainen ja Maailmanpankin vastaavasti yhdysvaltalainen. Ylintä valtaa järjestössä käyttävät jäsenmaita edustavat valtiovarainministerit. Suurinta valtaa IMF:ssa käyttävät vauraat länsimaat, koska äänivalta perustuu maan rahoitusosuuteen järjestössä.

Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja on ollut heinäkuusta 2011 Ranskan entinen valtiovarainministeri Christine Lagarde.

Luettelo maailman sadasta vaikutusvaltaisimmasta naisesta Forbesin mukaan

Luettelo maailman sadasta vaikutusvaltaisimmasta naisista (engl. The World's 100 Most Powerful Women) on yhdysvaltalaisen talousjulkaisu Forbesin vuodesta 2004 lähtien vuosittain laatima lista sadasta, lehden vaikutusvaltaisimpana pitämästä naisesta maailmassa. Julkaisu yhdistelee listallaan yhteiskunnan eri aloilla toimivien ihmisten vaikutusvaltaa, muttei avaa vertailukriteerejään ja osatekijöiden painotuksia lukijoilleen. Vuonna 2017 listalle valittiin esimerkiksi 25 politiikan, 19 talouselämän ja 15 joukkoviestinnän edustajaa. Mukana on myös huomattavia tekniikan ja hyväntekeväisyyden parissa toimivia naisia.Saksan liittokansleri Angela Merkel on ollut listan kärjessä vuodesta 2006 lähtien paitsi vuonna 2010, jolloin kärkitilalla oli Michelle Obama ja Merkel oli vasta neljäntenä.

Pietarin kansainvälinen talousfoorumi

Pietarin kansainvälinen talousfoorumi on vuosittain Pietarin kaupungissa Venäjällä järjestettävä lähinnä suuryrityksille ja poliittisille vaikuttajille suunnattu kokoontuminen. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997. Osallistujia on vuosittain noin kymmenentuhatta. Vuonna 2018 foorumiin osallistuivat muiden muassa Venäjän presidentti Vladimir Putin, Ranskan presidentti Emmanuel Macron, Japanin pääministeri Shinzō Abe, Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja Christine Lagarde ja Suomen elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Muilla kielillä

This page is based on a Wikipedia article written by authors (here).
Text is available under the CC BY-SA 3.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.