Batseba

Batseba oli kuningas Salomon äiti, jolla oli profeetta Naatanin kanssa ratkaiseva rooli kruununperimysjärjestystä ratkaistaessa. Eliamin tytär Batseba oli Urian vaimo, jonka Israelin kuningas Daavid vietteli. Kyseessä piti olla tuolle ajalle niin tyypillinen hetken ihastus, jonka olisi pitänyt jäädä siihen.

Mutta: Batseba tulikin raskaaksi, jolloin kuningas kutsui Urian kotiin pelastaakseen tilanteen, mutta Uria olikin - kuten monet sotilaat tuolloin - tehnyt selibaattivalan, joka raukeaisi vasta sotaretken loputtua voittoisasti. Koska vaihtoehtokin oli lohduton eli Batseba olisi kivitetty aviorikoksesta, Daavid tapatti Urian taistelussa ja otti lesken vaimokseen. Daavidilla ja Batseballa oli kaksi lasta, joista ensimmäinen kuoli seitsemän päivän ikäisenä.

Vaikka Batseba auttoikin Salomon kuninkaaksi, niin Daavidin kuoltua hän ryhtyi puhumaan Salomon veljen Adonian puolesta. Siksi Batseba mainitaan Uuden testamentin alussa olevassa Jeesuksen sukuluettelossa vain Urian vaimona.

Cornelis Cornelisz van Haarlem - Het toilet van Bathseba
Cornelis van Haarlem: Batseba kylpee

Lähteet

  • Aapeli Saarisalo. Raamatun sanakirja. Helsinki: Kirjaneliö 1980. ISBN 951-600-498-9

Aiheesta muualla

Aku Räty

August "Aku" Räty (19. kesäkuuta 1897 Kiuruvesi – 1. joulukuuta 1965 Kuopio) oli heränneisiin eli körttiläisiin kuulunut merkittävä maallikkosaarnaaja. Ammatiltaan hän oli maanviljelijä, kiertokoulun opettaja ja matkapuhuja.

Daavid

Daavid (hepr. ‏דָּוִד‎, Dāwiḏ, rakastettu) oli Vanhan Testamentin mukaan Juudan kuningas 1012–1005 eaa., koko Israelin kuningas 1005–972 eaa. Hän oli Juudan sukukuntaan kuuluvan Iisain poika ja kuningas Salomon isä. Islamin mukaan Daavid oli profeetta. Raamatun mukaan Daavid teki Israelista sotaretkillään suurvallan.

Varmoja Raamatun ulkopuolisia viittauksia Daavidin ei ole. Myöskään kuningaskunnan olemassaolosta ei ole arkeologisia löytöjä. Raamatussa ei kuvata kuningaskunnan edellyttämää hallintoa, armeija on koottu vapaaehtoisista ja seuraajat ovat melko pieneltä alueelta Hebronin ympäristöstä. Tel Danin piirtokirjoituksen ja Meshan steelan tekstien on arveltu mahdollisesti kuvaavan Daavidia. Kriittisen raamatuntutkimuksen piirissä Daavidista kirjoitetut tarinat nähdään puolustuskirjoituksina väärinkäytössyytöksiä vastaan.

Gregory Peck

Eldred Gregory Peck (5. huhtikuuta 1916 La Jolla, Kalifornia, Yhdysvallat – 12. kesäkuuta 2003 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä.

Jeesuksen sukuluettelot

Jeesuksen sukuluettelo esiintyy Uuden testa­mentin evan­keli­umeissa kahdessa kohdassa: Matteuksen evan­keli­umin alussa sekä Luukkaan evan­keliu­min kolmannessa luvussa. Matteuksen luettelo alkaa Abrahamista, ja sen mukaan Joosef, Jeesuksen laillinen isä, oli Daavidin sekä myös hänestä ja hänen pojastaan Salomosta polveutu­neiden myöhempien Juudan kuninkaiden jälkeläinen. Luukkaan suku­luettelo on kirjoitettu taka­peroisessa järjestyksessä, pojasta isään, ja ulottuu Aadamiin saakka. Sen mukaan Joosef oli Davidin nuoremman pojan, Natanin jälkeläinen. Kummankaan evan­keli­umin mukaan Joosef ei kuitenkaan ollut Jeesuksen bio­loginen isä, vaan tämä syntyi neitseel­li­sesti juma­lal­lisen ihmeen vaiku­tuk­sesta.Abrahamista Daavidiin saakka luettelot ovat yhtä­pitävät keskenään sekä myös Vanhassa testa­ment­issa pääosin Ruutin kirjan lopussa olevan luettelon kanssa.. Sitä vastoin Daavidista Joosefiin ne poikkeavat toisistaan täysin. Tämän risti­riidan ovat useat tutkijat ja teo­logit yrittäneet selittää eri tavoin.

Karl Brjullov

Karl Pavlovitš Brjullov (ven. Карл Па́влович Брюлло́в; 23. joulukuuta (J: 12. joulukuuta) 1799 Pietari – 23. kesäkuuta (J: 11. kesäkuuta) 1852 Manziana lähellä Roomaa) oli venäläinen taidemaalari. Hän oli ensimmäinen kansainvälistä kuuluisuutta saanut venäläinen taidemaalari. Häntä pidetään keskeisenä hahmona Venäjän maalaustaiteessa siirryttäessä uusklassisismista romantiikkaan.

Kirmo Lintinen

Kirmo Mauri Sakari Lintinen (s. 16. toukokuuta 1967 Saarijärvi) on suomalainen säveltäjä, pianisti ja kapellimestari.

Lintinen opiskeli pianonsoittoa jyväskyläläisen Dmitry Hintzen oppilaana v. 1976–1986. Samanaikaisesti hän opiskeli Saarijärven kansalaisopistossa Mika Sairasen johdolla mm. musiikin teoriaa, trumpetin ja mellofonin soittoa sekä jazzmusiikkia. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Saarijärven lukiosta 1986 hän pääsi opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan, missä jatkoi piano-opintojaan Seppo Kantosen ja Jouko Laivuoren johdolla. Lintinen valmistui musiikin maisteriksi jazzmusiikin koulutusohjelmasta 1997 pääaineenaan sävellys ja sovitus, joissa hänen opettajinaan olivat Jukka Linkola (1990-93) ja Eero Hämeenniemi (1993-96). Viitasaaren Musiikin ajan sävellyskursseille (opettajina mm. Jukka Tiensuu, Helmut Lachenmann ja Peter Eötvös) Lintinen osallistui aktiivisesti vv. 1993-2003.

Lintinen on esiintynyt niin solistina, yhtyemuusikkona kuin kapellimestarina suomalaisissa jazz-, sinfoniaorkesteri- ja kamarimusiikkikokoonpanoissa. Hän on toiminut UMO:n vakituisena pianistina vuodesta 1989, vuodesta 1994 myös kapellimestarina sekä ohjelmistojen suunnittelijana. Lintinen on johtanut UMO:a lukuisilla kotimaan- ja ulkomaankiertueilla sekä 11 CD-taltioinnilla. UMO:n 41-vuotisen historian aikana Lintinen on orkesterin eniten käyttämä kapellimestari. Lintinen on työskennellyt kapellimestarina myös UMO:n ulkopuolella (mm. AVANTI!, Tapiola Sinfonietta, Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri, Lapin kamariorkesteri, Tampere Filharmonia, Radion sinfoniaorkesteri, Oulu Sinfonia, Kymi Sinfonietta, Pori Sinfonietta sekä Lahden, Vaasan, Mikkelin, Joensuun, Lappeenrannan ja Kuopion kaupunginorkesterit).1994-2013 hän teki yhteistyötä lauluyhtye How Many Sistersin kanssa pianistina, sovittajana ja kapellimestarina. Omien teostensa lisäksi hän on kantaesittänyt runsaasti ja jatkuvasti kollegojensa sävellyksiä sekä ollut useiden sävellys- ja sovitustilausten alkuunpanijana ja/tai tilaajana. Vannoutuneena cinefiilinä hän on myös usein esiintynyt mykkien elokuvien säestäjänä niin Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa (ent. Elokuva-arkisto) kuin kotimaisilla musiikki- ja elokuvafestivaaleilla.

Vuosituhannen vaihteesta lähtien säveltäminen on ollut Lintisen päätyö. Hänen tuotantonsa ulottuu lastenlauluista oopperaan, pedagogisista pikkukappaleista elokuvamusiikkiin, tanssimusiikista dodekafoniaan ja jazzista barokkiallusioihin. Suurin osa edustaa länsimaisen vakavan musiikin perinnettä. Pääteoksiin kuuluvat 12 soitinkonserttoa - mm. tuubakonsertto (2014), harmonikkakonsertto (2015), klarinettikonsertto (2013), kitarakonsertto (2011), viulukonsertto Puustokokemuksia (2010), kaksi pianokonserttoa (2008 ja 2009) sekä sellokonsertto (ke Pekingissä 2010). Muista teoksista mainittakoon musiikkisatu Haapaneitty, Mettäntyttö (2007), kuoro- ja orkesteriteos Cantata proverbiorum (1999), Mobile festivo sinfoniaorkesterille (2003), 'konsertoiva madrigaali' David ja Batseba laulusolisteille ja barokkiorkesterille (2001) sekä kolme oopperaa: lapsiyleisölle suunnattu Voi vietävä! (2001; engl. version Nuts about Nosh ensiesitys Torontossa 2003; venäjänkielisen version Nu i nu ensiesitys Pietarissa 2008), kokoillan tragikomedia, barokkiooppera Fitness (2005–2007) sekä ‘teiniooppera’ Loputon lompsa (2011–2012). 2009 levy-yhtiö Alba julkaisi levyllisen Lintisen kamarimusiikkia. Kaikki big band -sävellyksensä (36) ja -sovituksensa (28) Lintinen on kirjoittanut UMO:lle.

Lintinen opetti Sibelius-Akatemian jazzosastolla 1989–2007 muun muassa sävellystä ja länsimaisen taidemusiikin historiaa. Lintinen oli perustamassa saarijärveläistä kulttuuritapahtumaa Kirmot ja toimi sen taiteellisena johtajana 2001–2005. Hän oli Sibelius-Akatemian SibaFest-konserttikokonaisuuden ja Avanti!:n Suvisoiton (Porvoo) taiteellisena johtajana 2008. Hän on myös kirjoittanut teosesittelyjä konserttiohjelmiin ja toiminut useissa luottamustehtävissä maamme apurahalautakunnissa (mm. LUSESin vakavan musiikin taiteellinen toimikunta 2003-2012, valtion säveltaidetoimikunnan hallitus 2004-2006 ja ESEKin työskentelytukijaos 2007-12, Konserttikeskus ry:n hallitus 2012-, Musiikin edistämissäätiön [MES] työskentelytukitoimikunta 2013-15).

Lintiselle myönnettiin Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinto 2003 ja Valtion säveltaidetoimikunnan 5-vuotinen taiteilija-apuraha 2008-12 ja 2017-21.

Kuningataräiti

Kuningataräiti on nimitys tai asema leskeksi jääneelle kuningatarpuolisolle (leskikuningatar), jonka poika tai tytär avioliitosta entisen kuninkaan kanssa on maan hallitsija. Alankomaissa myös entistä hallitsevaa kuningatarta, joka on luopunut kruunusta lapsensa hyväksi, on kutsuttu kuningataräidiksi. Termiä on englannin kielessä (Queen mother) käytetty vuodesta 1577 lähtien. Nimitystä käytetään perinnöllisissä monarkioissa.

Ludvig Karsten

Ludvig Karsten (8. toukokuuta 1876 – 19. lokakuuta 1926) oli norjalainen taidemaalari. Hän syntyi Oslossa rakentaja Hans Heinrich Karstenin ja Ida Susanne Pfützenreuterin pojaksi. Suunnittelija Marie Karsten ja arkkitehti Heinrich Joachim Sebastian Karsten olivat hänen sisaruksiaan.

Karsten opiskeli Roomassa vuosina 1895–1896, Münchenissä 1896 ja 1900 sekä Pariisissa 1901 ja 1910. Hän matkusteli laajalti ja vieraili Italiassa, Saksassa, Espanjassa, Ranskassa, Pohjois-Afrikassa ja Turkissa. Vuodesta 1910 hän asui enimmäkseen Kööpenhaminassa, ja vuonna 1913 hän avioitui tanskalaisen kuvanveistäjä Michaela (Misse) Frederikke Haslundin (1886–1943) kanssa. Avioliitto kesti vuoteen 1917. Karsten kuoli Pariisissa aivoverenkiertohäiriöön syksyllä 1926.

Karsten oli uusimpressionisti; hänen vaikutteisiinsa lukeutuivat Edvard Munch ja Henri Matisse. Norjan Taiteen, arkkitehtuurin ja suunnittelun kansallismuseossa on useita hänen maalauksiaan, kuten Kristi gravleggelse (1904), Vårkveld i Ula (1905), Tæring (1907), Det blå kjøkken ("Sininen keittiö", 1913), Det røde kjøkken ("Punainen keittiö", 1913) ja Flukten fra Egypt (1922). Bergenin museossa Karsten on edustettuna teoksillaan Søsken ja Batseba. Ruotsin kansallismuseossa on teos Den lyse og mørke akt ja Tanskan Statens Museum for Kunstissa Golgata. Oslon Stenersenmuseetin kokoelmiin kuuluvat Adam og Eva ja Gobelin.

Karsten tuli myös tunnetuksi aiemmin eläneiden taiteilijoiden, kuten Jacopo Bassanon, Jusepe de Riberan ja Rembrandtin töiden parafraaseista.

Luettelo Raamatun henkilöistä

Tämä on luettelo Raamatun henkilöistä.

Nel segno di Roma

Nel segno di Roma (ransk. Sous le signe de Rome, saks. Im Zeichen Roms, ”Rooman merkin alla”) on vuonna 1959 valmistunut italialais-ranskalais-länsisaksalainen elokuva. Tyylilajiltaan historia-aiheista peplumia edustavan elokuvan ovat ohjanneet Guido Brignone, Michelangelo Antonioni ja Riccardo Freda. Sen pääosia esittävät ruotsalainen Anita Ekberg ja ranskalainen Georges Marchal.

Parhaan musiikin Oscar-palkinto

Parhaan musiikin Oscar-palkinto on Yhdysvaltain elokuva-akatemian vuotuinen palkinto parhaalle elokuvamusiikille. Palkinto on jaettu vuodesta 1934 lähtien. Palkinnon luonne on vaihdellut suuresti. Yleensä palkinto on jaettu erikseen esimerkiksi draamalle ja musikaalille tai alkuperäiselle ja sovitetulle sävellykselle. Vuodesta 2000 lähtien on jaettu vain yksi palkinto alkuperäiselle elokuvamusiikille.

Parhaan puvustuksen Oscar-palkinto

Parhaan puvustuksen Oscar-palkinto on Yhdysvaltain elokuva-akatemian vuosittain jakama niin kutsuttu Oscar-palkinto parhaalle elokuvaa varten tehdylle puvustukselle. Sitä on jaettu vuodesta 1948 lähtien. Vuoteen 1966 asti palkinto jaettiin erikseen mustavalko- ja värielokuville, paitsi vuosina 1957–1958.

Philip Dunne

Philip Dunne (11. helmikuuta 1908 New York, New York – 2. toukokuuta 1992 Malibu, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen elokuvakäsikirjoittaja.Dunne oli Oscar-ehdokkaana elokuvista Vihreä oli laaksoni (How Green Was My Valley, 1941) ja Daavid ja Batseba (David and Bathsheba, 1951). Hänen muihin elokuviinsa kuuluvat muun muassa Näin hänen kuolevan (The Robe, 1953) ja Sinuhe, egyptiläinen (The Egyptian, 1954). Dunne myös ohjasi elokuvia. Hänen ohjaustöihinsä kuuluu muun muassa vuonna 1965 valmistunut Agenttien verkossa (Blindfold), jonka hän myös käsikirjoitti.Dunne on saanut tähden Hollywood Walk of Famelle.

Salomo

Salomo (hepr. ‏שְׁלֹמֹה‎, nykyhepr. šlomo, lat. Salomon tai Solomon) oli Raamatun mukaan Israelin kuningas, joka hallitsi 900-luvulla eaa. Hän oli Daavidin ja Batseban poika, Daavidin kymmenes poika. Salomo rakensi Jerusalemiin useita komeita rakennuksia, kuten Salomon temppelin. Salomo myös uudisti Israelin hallintoa sekä armeijaa; jalkaväen sijaan armeijan pääaselajiksi tulivat hänen aikanaan sotavaunut.

Raamattu kertoo Salomon aikojen olleen Israelissa hyvinvoinnin ja rikkauden aikaa. Salomo oli myös kuuluisa viisaudestaan. Esimerkkinä Salomon viisaudesta käytetään usein Salomon tuomiota, jossa kuningas ratkaisi viisaasti kahden äidin välille tulleen kiistan syntyneen lapsen äitiydestä.

Juutalaisen tradition mukaan Salomo kirjoitti kolme Raamatun kirjoista, ja nämä kirjat vastaavat ihmisen elämän kolmea vaihetta: Laulujen laulu kuvaa nuoruuden tarmoa ja halua, Sananlaskut kypsän iän viisautta, ja Saarnaajan kirja vanhuuden kyynisyyttä.

Talmudin ja Koraanin mukaan Salomon oli profeetta.Tiedot Salomosta perustuvat Raamattuun. Salomon historiallisuus on epävarmaa, sillä hänestä ei ole säilynyt arkeologisia todisteita.

Muilla kielillä

This page is based on a Wikipedia article written by authors (here).
Text is available under the CC BY-SA 3.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.