Areiolaisuus

Areiolaisuus oli varhaiskristillinen, erityisesti 300-luvulla vaikuttanut Jumalan kolminaisuutta koskenut oppi, joka tuomittiin harhaoppiseksi. Areiolaisen suuntauksen perustajana voidaan pitää aleksandrialaista presbyteeriä nimeltä Areios, josta oppi on saanut nimensä. Areiolaisuutta koskenut kiista oli varhaisen kirkon merkittävimpia teologisia ongelmia.[1][2]

Areiolaisten mukaan Kristus eli kolminaisuuden toinen persoona Poika ei ollut samaa olemusta kuin Isä.[3] He myös kielsivät Kristuksen iankaikkisuuden eli sen, että tämä olisi "Isästä iankaikkisuudessa syntynyt”, ja katsoivat tämän olevan Jumalan ensimmäinen luomus.[2] Täten areiolaiset käytännössä kielsivät Jeesuksen jumaluuden. Areiolaisuus perustui Areioksen pyrkimykseen saattaa perinteinen kolminaisuusoppi sopusointuun platonilaisen teologian kanssa. Tämän vuoksi Areios määritteli, että vain Isä on transsendenttinen Jumala, kun taas Poika oli Logos, joka vastasi platonilaista demiurgia.[4]

Nikean ensimmäisessä kirkolliskokouksessa vuonna 325 Areioksen oppi hylättiin ja selitettiin Kristuksen olevan syntyneen, ei luodun, ja Isän kanssa samaa olemusta. Päätös, jonka tarmokkain puolustaja oli Athanasios, vahvistettiin lopullisesti Konstantinopolin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa vuonna 381. Areios ja joukko areiolaisia piispoja erotettiin kirkosta ja tuomittiin maanpakoon.[2]

Monet germaaniheimot kääntyivät ensin areiolaisuuteen ja vasta myöhemmin katoliseen kristinuskoon. Syynä tähän oli se, että areiolaiset karkotettiin 300- ja 400-luvuilla Rooman valtakunnasta harhaoppisina, kun Rooman keisarit alkoivat suosia kristinuskoa. Areiolaiset pakenivat mm. germaanien alueille ja tekivät siellä lähetystyötä.

Athanasioksen uskontunnustus on tehty areiolaista opetusta vastaan.

PalatiumTheodoricMosaicDetail
Kun katolilaiset onnistuivat kukistamaan areiolaisuuden, he sensuroivat kaikki harhaoppina pidetyn uskon jälkeensä jättämät merkit. Tämä mosaiikki Sant'Apollinare Nuovon basilikassa Ravennassa sisälsi kuvan areiolaisesta kuninkaasta Teoderikista hoveineen, mutta ne on poistettu. Kuitenkin erääseen mosaiikin pylväistä on jäänyt näkyviin käden kuva.

Lähteet

  1. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Areiolaisuus”, Antiikin käsikirja, s. 51. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. a b c Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 520–521. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3.
  3. Marjatta Kyyhkynen: Ajankohtainen Islam, s. 86. Helsinki: Gummerus, 1992. ISBN 951-625-103-X.
  4. af Hällström, Gunnar & Laato, Anni Maria & Pihkala, Juha: Johdatus varhaisen kirkon teologiaan, s. 148. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-227-5.

Aiheesta muualla

Anhomoijit

Anhomoijit olivat 350-luvulla piispa Eusebios Nikomedialaisen (kuoli 341) kannattajien eräs ryhmä, 'uusareiolaiset', jotka Aetioksen ja Eunomioksen johdolla väittivät Pojan olevan olemukseltaan (ousia) erilainen kuin Isä, anhomoios: heidän välisensä ykseys oli luonteeltaan vain moraalinen ja sen muodosti Pojan tottelevaisuus Isää kohtaan.

Areios

Areios (256–336) oli Aleksandrian presbyteeri. Hän aiheutti ensimmäisen vakavan areiolaiseksi riidaksi kutsutun oppiriidan kristillisessä kirkossa. Hänen mukaansa Kristuksessa ihmiseksi tullut Sana (logos) on eri olemusta kuin Isä. Sana ei ole iankaikkinen, vaan luotu ja myös oli aika, jolloin häntä ei ollut.

Bysantin valtakunta

Bysantin valtakunta eli Itä-Rooma (m.kreik. Βασιλεία τῶν Ῥωμαίων, Basileia tōn Rhōmaiōn tai Πολιτεία τῶν Ῥωμαίων, Politeia tōn Rhōmaiōn; lat. Imperium Romanum; "Roomalaisten keisarikunta") oli Rooman valtakunnan itäosa, joka säilyi länsiosan romahdettua 400-luvulla ja jonka valtakausi kesti yli tuhat vuotta aina vuoteen 1453 saakka. Bysanttilainen identiteetti oli yhdistelmä roomalaisuutta, kreikkalaista (hellenististä) kulttuuria ja ortodoksista kristinuskoa. Bysantti katsoi viimeiseen saakka edustavansa keisarillisen Rooman valtakunnan perintöä keisari Konstantinus Suuren luomassa kristillisessä muodossa.Nimi Bysantin valtakunta on johdettu valtakunnan pääkaupungin Konstantinopolin aiemmasta nimestä Byzantion. Nimitys on puhtaasti historiankirjoituksellinen ja se on kehitetty 1500-luvulla. Valtakunnan asukkaat itse näkivät itsensä roomalaisina (rhomaioi) loppuun saakka, ja nimitys säilyi Kreikassa käytössä 1800-luvulle saakka. Nimitystä Bysantti käytettiin Länsi-Euroopassa lähinnä sen vuoksi, että kyseinen keskiaikainen, myöhäisantiikkisesta Roomasta vähitellen erkaantunut valtakunta haluttiin erottaa historiankirjoituksessa sekä antiikin Roomasta että Kreikasta, joihin suhtauduttiin 1500–1700-luvuilla usein ihannoivasti.Bysantin valtakunnan alku ja antiikin Rooman valtakunnan loppu voidaan sijoittaa monella tavalla. Eräänä alkuna voidaan pitää vuotta 330, jolloin Konstantinus Suuri perusti Konstantinopolin Byzantionin kaupungin paikalle. Toinen mahdollisuus on käyttää alkupisteenä keisari Theodosius I:n aikaa 300-luvun lopulta, jolloin Rooman valtakunnan kahtiajako muodostui lopulliseksi. Nykyisin useimmat tutkijat käyttävät nimitystä Bysantti vasta keisari Justinianus I:n ajasta 500-luvun alkupuolelta lähtien. Lopullisesti Bysantin voidaan katsoa muuttuneen poliittisena organisaationa antiikin Rooman valtakunnasta erilliseksi 600-luvulla tapahtuneiden muutosten seurauksena. Latina säilyi valtakunnan hallintokielenä aina 600-luvulle asti, jolloin sen syrjäytti enemmistön puhuma kreikan kieli.

Alkujaan Bysantin valtakuntaan kuuluivat kaikki Välimeren itäosan rannikot. 600-luvulla se menetti suuren osan alueistaan arabeille, minkä jälkeen se käsitti vain Anatolian ja osan Balkania. Valtakunta koki nousu- ja laskukausia, mutta pysyi Välimeren alueen suurvaltana 1100-luvulle asti. Valtakunta jaettiin väliaikaisesti neljännen ristiretken jälkeen ja se tuhoutui lopullisesti turkkilaisten valloittaessa Konstantinopolin vuonna 1453. Bysantin kulttuuriperintö elää kuitenkin edelleen esimerkiksi ortodoksisessa kirkossa ja sen luostareissa.Bysanttia tutkii klassillisesta filologiasta 1800-luvun lopulla eriytynyt oppiaine nimeltä bysantinistiikka.

Constantius II

Constantius II (7. elokuuta 317 – 3. marraskuuta 361) oli Rooman itäosien keisari vuosina 337–361 ja koko valtakunnan keisari 350–361. Hän oli keskimmäinen Konstantinus Suuren kolmesta pojasta.

Isänsä kuoltua vuonna 337 Constantiuksesta tuli keisari yhdessä veljiensä Konstantinus II:n ja Constansin kanssa. Constantiuksen väitetään johtaneen tuolloin tehtyä sukulaisten joukkomurhaa, jonka jäljiltä miespuolisista perillisistä henkiin jäi vain hän veljineen, sekä serkut Julianus ja Constantius Gallus.

Veljesten keskinäisessä vallanjaossa Constantiuksen valtapiiriksi määriteltiin Konstantinopoli ja valtakunnan itäosat, joita pidettiin valtakunnan tuottoisimpina osina.

Ensimmäinen ristiretki

Ensimmäinen ristiretki oli vuosina 1095–1099 käyty sotilaallinen konflikti kristittyjen ja muslimien välillä. Ristiretki alkoi, kun paavi Urbanus II onnistui saarnoillaan vakuuttamaan joitakin maallisia hallitsijoita Pyhän maan uhatusta asemasta. Alun perin Bysantin keisari oli pyytänyt apua paavilta vedoten seldžukkien uhkaan, vaikka todellisena motiivina keisarilla oli oman valtakuntansa laajentaminen itään. Paavin motiivina oli myös halu yhtenäistää kristittyjen rivejä.

Ensimmäinen ristiretki koostui oikeastaan kahdesta retkestä. Tavallisten talonpoikien joukko lähti matkaan vuoden 1096 keväällä puoli vuotta ennen varsinaista ristiretkiarmeijaa. Kansan ristiretkeksi kutsuttu tapahtuma päättyi lähes kaikkien talonpoikien kuolemaan. Ristiretkiarmeija onnistui päämääränsä saavuttamisessa paremmin. Ristiretken seurauksena Jerusalem siirtyi kristittyjen hallintaan ja Palestiinan alueelle perustettiin useita ristiretkivaltioita. Lisäksi Pyhälle maalle matkaavia pyhiinvaeltajia suojelemaan perustettiin ritarikuntia. Niistä tunnetuin on Temppeliherrain ritarikunta.

Espanjan historia

Espanjan historia alkaa ajasta, jolloin nykyihminen astui Pyreneiden niemimaalle pohjoisesta yli 35 000 vuotta sitten. Rooman tasavalta valloitti alueen noin vuonna 200 eaa., jonka jälkeen tulivat visigootit ja vuonna 711 arabit ja pohjoisafrikkalaiset berberit. Muslimien hallussa ollut alue tunnettiin nimellä Al-Andalus, jonka kristityt valloittivat takaisin vuoteen 1492 mennessä. Tänä aikana muodostuivat Kastilian ja Aragonian kuningaskunnat, jotka yhdistyivät Espanjan kuningaskunnaksi.

Vuonna 1492 lähti myös Kristoffer Kolumbus tutkimaan uutta maailmaa, josta alkoi Espanjan imperiumin rakentaminen, jota seuraavien vuosisatojen aikana Espanjasta tuli maailmanvalta. Vuonna 1588 Englantiin maihinnousua yrittänyt Voittamaton armada kärsi tappion, mikä heikensi merkittävästi Espanjan mahtia merillä. Habsburg-suku nousi valtaan vuonna 1516 ja hallitsi noin kahdensadan vuoden ajan. Bourbon-suku on hallinnut Espanjaa vuodesta 1701 tähän päivään asti, joskin välissä on ollut keskeytyksiä. Kuningaskunnan valta hiipui vähitellen taloudellisten vaikeuksien vuoksi ja 1800-luvun lopussa ranskalaismiehitys, siirtokuntakapinat ja varsinkin tappio sodassa Yhdysvaltoja vastaan olivat vieneet sen kaikki suuret siirtomaat.

1900-luvun alussa anarkistiset ja fasistiset liikkeet olivat nousussa ja vuonna 1936 alkoi sisällissota, jonka arvioidaan vaatineen yli miljoona kuolonuhria. Sota päättyi Francisco Francon johtamaan diktatuuriin, joka jatkui vuoteen 1975, jolloin Bourbon-monarkia palasi valtaan Juan Carlos I:n johtamana. Espanja on Euroopan yhteisön jäsen.

Eurik

Eurik tai Euric (420—484) oli visigoottien kuningas. Hän hallitsi laajaa visigoottien valtakuntaa, johon kuului nykyisen Ranskan eteläisiä alueita sekä suurin osa nykyistä Espanjaa. Eurik tunnetaan parhaiten nimeään kantavasta lakikokoelmasta, Eurikin koodeksista.Eurik nousi valtaistuimelle vuonna 466 murhattuaan veljensä Teoderik II:n visigoottien pääkaupungissa Toulousessa. Eurik hallitsi aluksi Rooman alaisena, kunnes hänet tunnustettiin vuonna 475 itsenäiseksi kuninkaaksi. Eurik uhmasi koko valtakautensa ajan Rooman valtaa laajentamalla visigoottien alueita sekä Galliassa että Iberian niemimaalla. Hänen joukkonsa rakensivat useita linnoituksia valtakunnan strategisesti tärkeimmille paikoille.Eurikin roomalaisilla lainoppineilla teettämä lakikokoelma on huomattava siksi, että se antaa sekä roomalaisille että goottilaisille alamaisille yhtäläiset oikeudet. Lakikokoelman käsikirjoitusta säilytetään Pariisissa. Osa tutkijoista katsoo kuitenkin sen olevan Eurikin pojan Alarik II:n teettämä.

Kerettiläisyys

Kerettiläisyys eli virallisesta uskonopista poikkeava harhaoppi (heresia, kreikan sanasta αιρεσις, hairesis < αιρεομαι, haireomai ’valita’) tarkoittaa uskonnollista vääräoppisuutta.

Kolminaisuusoppi

Kolminaisuusoppi on kristillinen opetus Jumalan kolminaisuudesta, eli kolmiykseydestä. Opin mukaan on yhtä aikaa yksi Jumala, mutta kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kolminaisuusoppi on muotoiltu Athanasioksen uskontunnustuksessa. Kolminaisuusoppia pidetään kristinuskon vähimmäisvaatimuksena: ne yhteisöt, jotka eivät hyväksy kolminaisuusoppia, lasketaan kuuluviksi kristillisen uskon ulkopuolelle. Tällaisista liikkeistä käytetään usein nimeä kristillisperäiset liikkeet. Jäsenmäärältään suurimpia kolminaisuusopin kieltäviä liikkeitä ovat ykseyshelluntailaiset, Jehovan todistajat ja mormonit.

Konstantinus Suuri

Konstantinus Suuri eli Konstantinus I (lat. Flavius Valerius Constantinus, 27. helmikuuta n. 272–274 – 22. toukokuuta 337) oli Rooman keisari 25. heinäkuuta 306–337.Konstantinus Suurta on sanottu ensimmäiseksi kristityksi keisariksi: hänet tunnetaan parhaiten Roomassa vainotun kristinuskon laillistamisesta. Konstantinus ja hänen kanssahallitsijansa Licinius säätivät 313 niin sanotun Milanon ediktin, joka lopetti kristittyjen vainot ja palautti kirkoilta takavarikoidun omaisuuden. Konstantinus vaikutti kristinuskon kehitykseen myös kutsumalla koolle Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen, jossa areiolaisuus tuomittiin harhaopiksi.

Edellisten lisäksi Konstantinus muistetaan päätöksestään siirtää valtakunnan pääkaupunki Roomasta Byzantioniin, jonka hän rakennutti uudelleen ja nimesi Nova Romaksi. Konstantinuksen kuoleman jälkeen kaupunki nimettiin uudelleen Konstantinopoliksi.

Konstantinuksen kuollessa 337 hänen kolme poikaansa Konstantinus II, Constans ja Constantius II jakoivat isänsä valtakunnan.

Nikean ensimmäinen kirkolliskokous

Nikean kirkolliskokous eli Ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous eli yleinen, koko ”yhdeksi, pyhäksi, yhteiseksi ja apostoliseksi” tunnustetun kirkon piispojen kirkolliskokous pidettiin vuonna 325 Nikeassa Bitynian pääkaupungissa, nykyisen Turkin alueella. Tämä oli historiallisesti ensimmäinen yritys saavuttaa yksimielisyys kaikkia kristittyjä edustavassa kirkossa.

Keisari Konstantinus Suuri kutsui kirkolliskokouksen koolle Hosius Kordubalaisen ja paavi Sylvester I:n suosituksesta, koska aleksandrialaisen presbyteerin Areioksen oppi areiolaisuus herätti kirkossa suuria erimielisyyksiä. Areios väitti, että Poika, Kristus, on luotu eikä siten samanarvoinen kuin Isä Jumala. Kokouksessa Areios tuomittiin harhaoppiseksi. Raamatun pohjalta muotoiltiin kristillinen kolminaisuusoppi: ”Jumala on kolmiyhteinen – Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kolme persoonaa, mutta vain yksi Jumala.”

Koolla oli 318 kirkkoisää, joista huomattavimmat olivat Aleksandrian piispa Aleksander, Antiokian piispa Eustatios ja Jerusalemin piispa Makarios. Paavi Sylvester I ei voinut sairautensa vuoksi osallistua kokoukseen mutta lähetti edustajakseen Korduban piispan Hosiuksen ja papit Vincentiuksen ja Vituksen. Armeniaa edusti Aristakes. Muita osallistujia olivat esimerkiksi Nikolaos Myrralainen, Spyridon Kyproslainen ja Pafnutios Teebeläinen.

Piispojen lisäksi kirkolliskokoukseen osallistui myös presbyteerejä eli pappeja ja diakoneja. Myöhemmin Aleksandrian piispaksi valittu kirkkoisä Athanasios Suuri osallistui kokoukseen Aleksandrian piispa Aleksanderin avustajana ollessaan vielä nuori diakoni. Puheenjohtajana toimi todennäköisesti paavi Sylvester I:n legaatteja johtava Korduban piispa Hosius, mutta myös Antiokian piispalla Eustatioksella ja Aleksandrian piispalla Aleksanderilla oli merkittävä osuus kokouksessa. Kokouksen kunniapuheenjohtaja oli keisari Konstantinus Suuri. Täyttä historiallista varmuutta kokouksen hierarkiasta ei ole, koska arviot perustuvat myöhempien sukupolvien lausuntoihin ja allekirjoitusten järjestykseen kokouksen päätöksissä. Aikaisimmat tarkat käytetyt muistiinpanot termeistä l. asioista kirkolliskokouksessa ovat Eusebiuksen Life of Constantine 3.6 vuodelta 338, Athanasioksen 'AD Afros Epistola Synodien vuonna 369, ja kirje paavi Damasus I:lle vuonna 382 ja latinalaisten piispojen Konstantinopolin kirkolliskokouksesta.

Kirkolliskokouksessa annettiin kirkkoa sitova uskontunnustus, joka täydennettiin vuonna 381 järjestetyssä Konstantinopolin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa muotoon, joka nykyään tunnetaan Nikean uskontunnustuksena. Uskontunnustus sisältää Areiosta vastaan suunnatun oppituomion eli anateeman. Lisäksi kokouksessa annettiin 20 kanonia eli sääntöä.

Nikolaos Ihmeidentekijä

Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä (kreik. Νικόλαος ὁ Θαυματουργός, Nikólaos ho Thaumaturgós) eli Pyhä Nikolaus (kreik. Ἅγιος Νικόλαος, Hágios Nikólaos; lat. Sanctus Nicolaus) (n. 270 – n. 342) oli Myran piispa ja hänet on nimitetty pyhimykseksi niin katolisen kuin ortodoksisenkin kirkon piirissä. Nikolaos on osaltaan ollut antamassa hahmoa modernille Joulupukille.. Pyhä Nikolaos on monien maiden ja kaupunkien suojeluspyhimys, lisäksi muun muassa merenkävijöiden, kalastajien, asianajajien, apteekkarien, oikeusmurhien uhrien ja lapsien suojeluspyhimys. Keskiajalla hänen luunsa ryöstettiin Turkista Italiaan.

Panarion

Panarion (m.kreik. Πανάριον, ”Lääkelaukku”; lat. Adversus haereses, ”Harhaoppeja vastaan”) on Epifanioksen kirjoittama kristillinen teologinen teos, joka on suunnattu erilaisia harhaoppeja vastaan. Teos on edelleen merkittävä lähde varhaisten harhaoppien ja juutalaiskristillisten evankeliumien tuntemisen kannalta.

Pyhä Julius I

Pyhä Julius I (k. 352) oli paavi 6. helmikuuta 337 – 12. huhtikuuta 352. Hän oli syntyperäinen roomalainen. Hänet valittiin Pyhän Markuksen seuraajaksi, kun paavinistuin oli ollut tyhjänä neljän kuukauden ajan. Hän toimi areiolaisuutta vastaan ja kutsui koolle Sardican kirkolliskokouksen, jossa areiolaisuus tuomittiin.

Julius vakiinnutti joulukuun 25. päivän Jeesuksen syntymäpäiväksi eli joulun päivämääräksi vuonna 345. Samaan aikaan aikaisemmin oli vietetty talvipäivänseisauksen jälkeistä voittamattoman auringon päivää, Sol Invictusta.

Julius on pyhä katolisessa kirkossa, ja ortodoksinen kirkko puolestaan kunnioittaa hänen tukemaansa pyhää Atanasios Suurta ortodoksisuuden isänä.

Subordinationismi

Subordinationismi on kristinuskon (harhaoppinen) käsitys, että Poika ja Henki ovat arvossa Isän alapuolella. Joskus termiä käytetään myös perinteisestä kolminaisuusopista, jossa Isän katsotaan olevan Kolminaisuuden lähde, minkä vuoksi Poika ja Pyhä Henki näyttävät olevan Isän "alla".

Teoderik I (visigoottien kuningas)

Teoderik I tai Theoderik I (noin 393 – 20. kesäkuuta 451) oli visigoottien kuningas vuosina 418-451. Teoderik oli kuningas Alarikin avioliiton ulkopuolella syntynyt poika.

Teoderikin valtakaudella visigootit saivat haltuunsa Tolosan eli nykyisen Toulousen alueen Akvitaniassa. Teoderik liittoutui aluksi Länsi-Rooman kanssa ja taisteli heidän puolellaan vandaaleja vastaan vuonna 422. Visigoottien ja roomalaisten välillä oli kuitenkin yhä kiistoja, mutta ne laantuivat, kun magister militum Flavius Aëtius sai vuonna 426 aikaan sopimuksen, jossa Länsi-Rooma vapautti visigootit foederati-velvoitteista ja tunnusti heidän valtionsa suvereenisuuden. Visigootit liittyivät myöhemmin roomalais-germaaniseen liittoutumaan Katalaunien kenttien taistelussa Attilan johtamia hunneja vastaan 20. kesäkuuta vuonna 451. Teoderik kuoli taistelukentällä.. Teoderik oli luultavasti ensimmäinen germaanikuningas, joka julkaisi kirjoitettuja lakeja.

Teoderik I:llä oli monia lapsia, joista myöhemmin visigoottien kuninkaiksi nousivat Thorismund, Teoderik II ja Eurik.

Thorismund

Thorismund oli visigoottien kuningas vuosina 451–453. Thorismundin isä, kuningas Teoderik I, kuoli Katalaunien kenttäin taistelussa. Thorismund valittiin uudeksi kuninkaaksi taistelukentällä, heti isänsä kuoleman jälkeen. Kerrotaan, että Thorismund halusi kostaa isänsä kuoleman tuhoamalla yllätyshyökkäyksellä yön ajaksi vaunulinnaansa vetäytyneet hunnit. Roomalaisten sotapäällikkö Aëtius kuitenkin esti Thorismundin aikeet, sillä hän pelkäsi, että hunnien hävityksen jälkeen visigootit olisivat kasvaneet liian voimakkaiksi ja uhanneet Roomaa. Thorismund katkeroitui tästä, ja vuonna 453 hän joutui salamurhan uhriksi. Thorismundin seuraajaksi valittiin hänen veljensä Teoderik II, joka suhtautui suopeammin Länsi-Roomaan.

Varhaiskristillisyys

Varhaiskristillisyys (vanh. alkuseurakunta ja alkukirkko) tarkoittaa kristillisiä kirkkoja ja yhteisöjä ennen sen sallimista vuonna 315. Kristinusko syntyi, kun Jeesuksen opetuslapset kokivat Galileassa ilmestyksiä, joiden perusteella he vakuuttuivat Jeesuksen kuolleista heräämisestä ja ylösnousemuksesta. Alkuseurakunnan keskuspaikka oli Jerusalem, mutta samantapainen yhteisö lienee toiminut myös Galileassa. Alkuseurakunta piti itseään osana juutalaisuutta. Sen hengellisyydessä painottui lopun aikojen odotus ja siksi keskittyminen pelkästään hengellisiin asioihin. Yhteisö koki Jerusalemissa voimakkaan ilmestyksen, jota kristillisessä traditiossa kutsutaan Pyhän Hengen vuodatukseksi ja joka on Apostolien teoissa sijoitettu juutalaisten helluntaijuhlan yhteyteen. Tämän ilmestyksen yhteydessä ja sen jälkeen alkuseurakuntaan liittyi kreikkaa puhuvia juutalaisia paluumuuttajia, joiden ensimmäinen johtaja oli Stefanos. Näiden ja arameankielisten välille syntyi teologisia erimielisyyksiä. Vainoamisen takia kreikankieliset hellenistikristityt siirtyivät Syyriaan ja alkoivat julistaa uskoaan pakanoille eli muille kuin juutalaisille.

Wulfila

Piispa Wulfila (myös Ulfila tai kreik. Ulfilas) (noin 311 – 383 Konstantinopoli) oli areiolainen visigoottien hengellinen johtaja. Piispa Wulfila oli areiolaiseksi luokiteltu lähetyssaarnaaja. 300-luvun puolivälin paikkeilla Piispa Wulfila käänsi koko Raamatun goottien puhumalle itägermaaniselle kielelle. Hän kehitti sitä varten goottilaisen aakkoston.

Muilla kielillä

This page is based on a Wikipedia article written by authors (here).
Text is available under the CC BY-SA 3.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.